Torkkelin logoa päivitettiin: logo voi hehkua nyt sinisenä, punaisena tai keltaisenakin

Helsingin kuvataidelukion hieno logo on saanut kevään kunniaksi päivityksen. Kuvion kappaleiden suhteita on muokattu, ja mukaan kuvaan ovat tulleet värit, kuten taidelukiossa kuuluukin. Mustavalkoisen version rinnalle haluttiin tuoda myös värilliset vaihtoehdot. Väreiksi valikoituivat klassiset päävärit sininen, punainen ja keltainen pehmeinä, herkullisina sävyinä. Typografiaa eli tekstityyppiä on tarkistettu ja sen sijoittelu suhteessa kuvioaiheeseen on määritelty uudelleen.

Logon on suunnitellut Helsingin kuvataidelukion eli Torkkelin kuvataideopettaja Tapani Nykänen 1990-luvun puolivälissä. Nyt keväällä 2020 logoa terävöitti entisestään lukiomme alumni Ida Pitkänen, joka opiskelee graafista suunnittelua Lahdessa LAB Muotoiluinstituuttissa. LAB-ammattikorkeakoulun muotoilun, taiteen ja visuaalisen viestinnän koulutus jatkaa legendaaristen Lahden Muotoiluinstituutin ja Imatran taidekoulun pitkiä perinteitä. Koulun oma väki on siis visuaalisen ilmeemme takana, tässäkin kohtaa.

Lukiotamme symboloivassa graafisessa merkissä yhdistyvät koulun ydinalueet, taide ja tiede, harmonisena kokonaisuutena. Logon yläosan siveltimenjälki edustaa yksilöllistä taiteellista ilmaisua, vapautta tulkita itse ja lennokasta viivaa ylös- ja eteenpäin. Jäljen sattumanvarainen ja hetkellinen luonne on sopiva vastapari kuva-aiheen alaosan säännönmukaiselle spiraalille.

Kyseessä on kultainen leikkaus, joka näyttää taiteen tekemisen taustalla vaikuttavat klassiset perinteet ja matemaattiset periaatteet. Kultainen leikkaus kuuluu visuaalisen sommittelun keskeisiin sääntöihin, ja taideteoksen sommittelussa se merkitsee ennen kaikkea yksityiskohtien suhdetta kokonaisuuteen. Periaatteen keksivät pythagoralaiset 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Kultaisen leikkauksen katsotaan edustavan pyrkimystä absoluuttiseen kauneuteen, harmoniaan ja tasapainoon sekä olevan täydellinen matemaattinen lukujono.

Tällä logolla jatketaan Torkkelissa lennokkaasti eteenpäin, taiteen ja tieteen viitoittamilla poluilla!