Suoraan sisältöön

Haemme nyt

Tänä vuonna Helsinkiin rakennetaan uusia paviljonkipäiväkoteja 1600 lapselle. Haemme niihin varhaiskasvatuksen ammattilaisia rakentamaan uusia upeita pedagogisia ympäristöjä. Lisäksi meillä on avoinna useita muitakin mielenkiintoisia varhaiskasvatuksen tehtäviä eri ikäisten lasten parissa eri puolilla Helsinkiä.

Varhaiskasvatuksen opettajille ja lastenhoitajille monien mahdollisuuksien työpaikat ovat haussa koko kesän

Työ alkaa elokuussa sopimuksen mukaan. Avoinna on sekä vakinaisia että määräaikaisia työtehtäviä. Löydät ne helsinkirekry.fi-sivustolta.

"Pedagogiikkaa voi tuoda esiin monella eri tavalla. Voi käyttää luovasti kykyjä: musiikillisia, liikunnallisia ja taiteellisia tai kaikkia yhdessä.”
Sari, varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Havukka

”Vapaus ja se, että tässä saa kehittää itseään. Helsinki työnantajana antaa hirveesti koulutusta eri asioista. Jos ihmisläheinen ja vuorovaikutustaitoja vaativa työ ja ihmisten kanssa työskentely on se oma juttu, niin kyllä tämä silloin on se työ.”
Liisa, varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Hippaheikki

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajaksi osaksi moniammatillista tiimiä  

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana olet osa kasvattajatiimiä ja osallistut pedagogisen toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Olet mukana tekemässä hyvää päiväkotipäivää helsinkiläisille lapsille.

”Lastenhoitajan työssä on parasta sen monipuolisuus ja omien ideoiden toteuttaminen yhdessä lasten sekä tiimin kanssa. Tiimityöskentely ja moniammatillinen työyhteisö ovat työn positiivisia asioita.”
Raili, lastenhoitaja

”Työssä parasta on lapsista kumpuava positiivisuus ja arjen huumori. Pedagogiikan toteuttaminen ja pienten ihmisten rinnalla kasvaminen ja perheiden tukeminen kasvatustyössä on palkitsevaa.”
Anne, lastenhoitaja

Tutustu varhaiskasvatuksen avoimiin työpaikkoihin ja löydä oma tulevaisuuden tarinasi.
Lisätietoja ja hakeminen Helsinkirekry

  • Annamme hyvän perehdytykseen ja mahdollisuuden mentorointiin.
  • Huolehdimme osaamisestasi laajalla täydennyskoulutustarjonnalla.
  • Palkitsemme hyvin tehdystä työstä (kannustin-, kerta-, tulospalkkio ja henkilökohtainen lisä).

Henkilöstöedut, joita kannattaa käyttää hyväksi

  • Meillä on kaikenkokoisia työsuhdeasuntoja Stadinasunnot.fi
  • Saat tukea työmatkakustannuksiin tai uuden polkupyörän hankintaan.
  • Monipuolista ja edullista henkilöstöliikuntaa eri puolilla Helsinkiä: jumppaa, joogaa, kuntoharjoittelua, salibandyä, kori- ja lentopalloa, vesiliikuntaa, pelivuoroja. 

Seuraa meitä HelsinkiOppii -facebookissa ja HelsinkiOppii-twitterissä

#astusaappaisiin  


JAA