Opiskelijat hehkuttavat oppisopimuskoulutusta: Paras tapa pätevöityä

Opettaja Juha Erälaukko

Oppisopimuskoulutus on nopea ja mielekäs väylä työelämään. Tätä mieltä ovat Juha Erälaukko ja Emmi Lindgren, jotka tekevät töitä päiväkodissa ja saavat samaan aikaan ammatillisen pätevyyden.

Juha Erälaukon on määrä valmistua lastenohjaajaksi elokuussa. Koronapandemia ei ole sotkenut hänen oppisopimuskoulutustaan, sillä hän on voinut jatkaa töitä Päiväkoti Savotassa.

Lapsia päiväkodissa on vain muutamia, joten Erälaukolle on jäänyt aikaa tukea poikkeusaikana myös kotiin jääviä lapsia. Hän on tehnyt heitä varten videoita, joissa ohjataan esimerkiksi askartelemaan tai rauhoittumaan satutuokion ajaksi.

Erälaukon oppisopimuskoulutus alkoi noin vuosi sitten. Peruskoulun jälkeen hän oli yrittäjänä autoalalla sekä valmensi nuoria muun muassa salibändissä, jääkiekossa, yleisurheilussa ja uinnissa.

– Minulle on vuosien saatossa tullut halu saada virallinen ja pedagoginen pätevyys lasten kanssa työskentelyyn.

Hän hakeutui töihin päiväkotiin ja omien sanojensa mukaan hurahti täysin siihen maailmaan. Oppisopimuskoulutuksen aikana hän on tullut yhä vakuuttuneemmaksi olevansa oikealla alalla.

– En olisi osannut kuvitella, miten valtavan antoisaa työtä tämä on. Olemme päiväkodissa kuin yhtä suurta perhettä. En ole aikuinen, joka hoitaa lapsia, vaan aikuinen, joka on lapsille esimerkkinä ja valtavan isossa roolissa heidän elämässään.

Erälaukko kertoo, että oppisopimus oli hänelle käytännön ihmisenä ainoa oikea tapa kouluttautua.

– Välillä on tosin vähän raskasta samaan aikaan opiskella ja käydä töissä, mutta samalla tämä on paras tapa oppia. Ja tässä on mahdollisuus päästä hieman tavanomaista nopeammin koulutusputkesta töihin.

Oppisopimus myös määräaikaisesta työsuhteesta

Emmi Lindgren työskentelee ja opiskelee Päiväkoti Louhessa Hermannissa. Koulutukseen kuuluvista näyttöviikoista ensimmäinen on tulossa seuraavalla viikolla, mutta ainakaan vielä se ei jännitä.

Ensimmäisen näytön aihe on lapsen tuen tarpeisiin vastaaminen yhteistyössä vanhempien kanssa. Myös Lindgren on voinut valmistautua tehtävään tavanomaista rauhallisemmissa oloissa poikkeusaikana.

Lindgrenin oppisopimuskoulutus on viralliselta nimeltään kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto perhepäivähoidon osaamisalalla. Hän on ollut elokuusta alkaen nykyisessä työpaikassa määräaikaisena ja aloittanut oppisopimuskoulutuksen Stadin ammatti- ja aikuisopiston kautta maaliskuussa.

– Olen aina ollut lapsirakas ja nyt koen olevani omalla alallani.

Lindgren pohtii, että työ ei ole opiskelun aikana varsinaisesti muuttunut mutta hän on saanut uutta ammatillista tietoisuutta. Ja toki tietoa konkreettiseen arjen työhön muutonkin.

Lindgrenille oppisopimuskoulutus oli hyvä vaihtoehto monestakin eri syystä. Se on nopea, ja kun työhön pätevöityy koulutuksella, voi hakea vakituista työpaikkaa. Oppisopimus on myös taloudellisesti hyvä vaihtoehto, sillä työstä saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Iso plussa oli myös se, että hän pääsi oppisopimuskoulutukseen määräaikaisesta työsuhteesta ja että pätevöitymisen jälkeen voi hakea vakituista työtä.

Lindgrenin on tarkoitus valmistua ensi vuoden helmi-maaliskuussa.

Toistaiseksi työn ja opiskelun yhdistäminen on sujunut hyvin, sillä poikkeusajan etäpäiviin on pystynyt sisällyttämään koulutehtäviä. Myös viikonloppuisin on ollut aikaa opinnoille, sillä harrastuksiin ei nyt pääse.

Lindgren kiittää päiväkodin henkilöstöä ja kannustavaa tiimiään. Hän on saanut siltä apua aina sitä tarvitessaan.

– Lasten kanssa pääsee näkemään heistä huokuvaa aitoa iloa oppimisesta. On aika mieletöntä päästä näkemään heidän kehityksensä ja kasvunsa sekä olla mukana arjen iloissa ja suruissa.





11.09.2020 13:18