Yksi Meri Louekarin suosikkipaikoista Kantakaupungin kierroksella on Eira. Hän kehottaa tutustumaan pieneen uimarantaan ja Ursinin kallioihin, joilta voi katsella kauas horisonttiin ja seurata vesiliikennettä.

Rannat kuuluvat kaikille

Helsingin merenrannat ovat pian paremmin kaikkien ulottuvilla, kun kaupunki kunnostaa ja opastaa rantoja myötäilevän reitin. Myös saarten reittejä ja saavutettavuutta parannetaan.

Meri ja sen rannalla kulkevat kävely- ja pyöräilyreitit ovat monen kaupunkilaisen henkireikä. Harva kuitenkaan tietää, että Helsingin rantoja pitkin kulkee 130 kilometrin pituinen rantareitti, joka on tarkoitus opastaa ja kunnostaa kaikkien kaupunkilaisten käyttöön.

Rantareitti on jaettu osiin. Ensimmäiseksi opastetaan Kantakaupungin kierrokseksi nimetty 15,5 kilometrin pituinen rengasreitti. Se kulkee Kauppatorilta Kruunuhakaan ja Eläintarhanlahdelta Töölönlahdelle aina Finlandiatalon nurkille saakka.

”Sieltä se jatkaa Hesperian puiston kautta Hietaniemeen, Lapinlahteen, Salmisaareen ja Kaapelitehtaalle. Lopulta reitti palaa Hietalahden torille, Telakkarannan ja Eiranrannan kautta Merisatamanrantaan”, kertoo rantareitin suunnitteluun osallistunut arkkitehti Meri Louekari Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.

Kierroksen avulla tutuista ranta-alueista halutaan tehdä paremmin saavutettavia ja houkuttelevia.

”Reitti itsessään on melko valmis, mutta lisäämme sen varrelle opasteita ja tietoa esimerkiksi kaupunkipyörien asemista ja vesibussilaitureista. Toivon, että reitin varrelle saadaan vielä ihan uusiakin palveluita.”

Louekarin mukaan reitillä olevat keskeiset maamerkit ja nähtävyydet löytyvät jatkossa myös opaskartoista. Hän muistuttaa, että vaikka maisemat ovat urbaanit, mukaan mahtuu ainutlaatuista kaupunkiluontoa.

“Suunnittelu lähtee aina luontoarvoista ja on tasapainottelua niiden ja virkistyskäytön välillä. Suuntaamme käyttöä vain sellaisille alueille, jotka sitä kestävät.”

Seurasaarenselälle ja Lauttasaareen uudet reitit

Kantakaupungin kierros ei jää ainoaksi uudeksi reitiksi. Seuraavina vuorossa ovat muun muassa Seurasaarenselällä ja Lauttasaaressa sijaitsevat rengasmaiset ulkoilureitit.

”Tarkka aikataulu ei ole vielä selvillä. Kaikkiaan kierroksia tulee kuusi tai seitsemän. Esimerkiksi Itä-Helsingin rannoille vie suoraviivainen reitti”, kertoo Louekari.

Jokainen reitti saa oman tunnusvärinsä. Ensimmäiseksi valmistuva Kantakaupungin kierros merkitään pääosin valaisinpylväisiin kiinnitettävillä tarroilla.

”Hankaliin paikkoihin tuodaan lisäksi viittoja. Reitit viedään myös verkkoon Helsingin karttapalveluun, joten siellä voi tutustua ennalta reitteihin ja suunnitella kulkunsa niiden varrella. Tulemme painottamaan myös turvallisen retkeilyn merkitystä, jos koronatilanne sitä edellyttää.”

Louekarin mukaan reittien käytettävyyttä parannetaan mahdollisimman monin tavoin.

”Kartoitamme, tarvitaanko reiteille esimerkiksi uusia penkkejä tai roskiksia, ja pyrimme parantamaan palvelutasoa tarpeen mukaan.”

Vasikkasaareen ja Vartiosaareen lisätään liikennöintiä

Myös saarten reittejä ja saavutettavuutta parannetaan tulevana kesänä. Esimerkiksi Vartiosaaren opasteita ja jätehuoltoa parannetaan, ja Vasikkasaareen ja Vartiosaareen lisätään liikennöintiä. Vasikkasaaren reittejä kunnostettiin jo viime kesänä.

Uudistukset ovat osa Helsingin kaupungin merellistä strategiaa. Sen tavoitteena on muun muassa avata uusia saaria sekä saaristoreittejä yleisölle.

”Yksi tärkeimmistä tavoitteistamme on laajentaa kaupunkilaisten merellistä reviiriä ja tehdä merelliset virkistyskohteet aiempaa helpommin löydettäviksi. Tavoite on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan, kun ihmiset hakevat helpotusta arkeensa luonnosta”, toteaa Helsingin merellisen strategian projektipäällikkö Minttu Perttula.


Teksti: Pi Mäkilä
Kuva: Marja Väänänen