Merja Haakana

Oppia ja iloa työviksestä

Olen ihan työvisfani, työväenopisto on huippu! Olen käynyt lukemattomilla kursseilla vuosien aikana: joogassa, kuvankäsittely- ja videokursseilla ja opiskelemassa espanjaa. Kokkikursseilla olen syönyt elämäni parhaat ruuat – mitä makujen ilotulitusta! On hienoa, että ruokaa sekä tehdään että syödään yhdessä.

Digitaalisiin tarinoihin sain kipinän kirjastosta. Jatkoin aiheen parissa työviksen Kuunnellaan ja äänitetään -kurssilla. Siellä aukesi minulle kokonaan uusi maailma – huomasin, että kannattaa kuunnella omaa ympäristöä ja sen ääniä. Se on ihan meditatiivistakin. Tein edesmenneen äitini elämästä videon käyttämällä vanhoja kuvia. Niiden äärellä oleminen oli todella voimakas kokemus. Haen tällä hetkellä aktiivisesti töitä ja päivitän osaamistani kuva- ja äänikursseilla.

Moottorisahakurssille Espoon työväenopistoon menin, koska veljenpoikani on tällä hetkellä ainoa, joka käyttää kesämökillämme moottorisahaa. Ajattelin, ettei se voi olla niin, että vain miehet tekevät puutyöt. Sellon kirjaston ukulele-ryhmässä olen käynyt puolitoista vuotta ja sielläkin porukan henki on mahtava.

Kirjastojen ja työväenopiston kautta voi löytää ihan mielettömiä juttuja ja jopa ystäviä, kunhan vain rohkeasti lähtee mukaan. Opettajat ovat mukavia ja asialleen omistautuneita. Viime aikoina minua on harmittanut, että useita kursseja on peruttu vähäisen osallistujamäärän takia. Moni ei ehkä enää löydä työvikseen, kun isosta painetusta kurssiesitteestä luovuttiin.

Itä-Helsinki on mielentila

Muutin Helsinkiin Kuopiosta lukion jälkeen 80-luvulla. Ensin asuin Kannelmäessä ja sen jälkeen Oulunkylässä, Merihaassa, Vallilassa, Töölössä ja Etelä-Haagassa. Kun muutin Roihuvuoreen 15 vuotta sitten, elämäni muuttui. Idässä ihmisiin tutustui aivan eri tavalla kuin aiemmin. Nyt asun Herttoniemessä. Täällä on aivan kaikkea mahdollista: monenlaisia ihmisiä, kaupunkikulttuuria, luontoa ja merikin on aivan vieressä. Itä-Helsinki on kuin mielentila, sitä on vaikea selittää.

Jos muuttaisin Helsingistä pois, jäisin kaipaamaan eniten kauppakeskus Itistä! Se ei liity shoppailuun, päinvastoin olen anti-ostelija. Muuttaessani Itä-Helsinkiin oli kauppakeskus melkein kuin ensimmäinen tuttuni, sillä olin aiemmin työssäni haastatellut kauppakeskuksen yrittäjiä. Ja millaisia tarinoita sainkaan kuulla! Itis on kohtaamispaikka parhaimmillaan, missä tapaa hyvin erilaisia ihmisiä. Kauppakeskuksissa on karnevalistista meininkiä, mikä viehättää. Voisin istua yhdessä tietyssä kahvilassa vaikka kuinka kauan fiilistelemässä. Luulen, että he lopettivat ilmaiset santsikupit minun takiani.

Kohtaamispaikkoja työlle

Keikkatyöläisenä kotipalvelussa olen käynyt sadoissa helsinkiläisissä kodeissa ja aikoinani kuullut ihan mielettömiä elämäntarinoita ikäihmisiltä. Enää siinä työssä ei ehdi kuunnella, vaan on ohjelmoitava itsensä minuutin tarkkuudella, jotta selviytyy. Helsinki on taloudellisesti hyvinvoiva kaupunki ja on surullista, miten vanhustyö on tässä kaupungissa romahtanut. Sitä paitsi suuret ikäluokat vanhenevat, eikä helpotusta ole näköpiirissä.

Kohtaamispaikkoja, kuten kirjastoja ja monipuolisia palvelukeskuksia, tarvitaan. Toivoisin, että myös työlle järjestettäisiin oma tilansa. Sanotaan, että valtaosa työpaikoista täytetään tuttujen ja verkostojen kautta, mutta entä jos tuttuja ei ole? Työn kohtaamispaikassa eri ammatinharjoittajat voisivat tavata ja luoda kontakteja: joku löytäisi työntekijän, toinen työnantajan. Yhtenä viikkona voisivat tavata rakennusmiehet, toisena vaikka kampaajat. Uskon, että tällaiselle olisi tarvetta.

Toimittaja: Heta Ängeslevä
Kuva: Pertti Nisonen