Suoraan sisältöön

Helsingin kaupunki myöntää avustuksia - Helsingfors stad beviljar understöd


Helsingin kaupungissa toimivat järjestöt voivat hakea avustusta toimintaansa


Helsingin kaupunki käyttää sähköistä avustusten käsittelyjärjestelmää. Hakemusten jättäminen tapahtuu kaupungin asiointipalvelut sivustolla (asiointi.hel.fi), josta hakemukset siirtyvät sähköisesti käsittelyjärjestelmään. Sähköinen hakeminen on ensisijainen tapa hakea kaupungin avustuksia. Toissijaisesti avustushakemukset voidaan toimittaa Helsingin kaupungin kirjaamoon osoitteella:

Helsingin kaupungin kirjaamo
Asiaa käsittelevän toimialan tai lautakunnan nimi
PL 10, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite: Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11–13, 00170 HELSINKI 

(Kuulutus.pdf)

Asiointi.hel.fi:stä löytyvät kaikki kaupungin sähköiset avustushakemuslomakkeet ja kuvaukset siitä, mihin tarkoitukseen lomakkeella on mahdollista hakea avustusta. Kuvauksista on linkit toimialojen nettisivuille, joilta löytyy tulostettavat PDF-lomakkeet kirjallisen hakemuksen tekoa varten. Kaikilla toimialoilla ei enää jatkossa ole paperihakemuksia käytössä.

Yhteisöjen kirjautumiseen käyttämä Katso-tunniste on poistumassa käytöstä. Sähköiseen asiointiin kirjautuminen ja vahva tunnistaminen tehdään jatkossa Suomi.fi-palvelussa. Lisätietoja: suomi.fi.

Mikäli hakemuslomaketta ei ole toimitettu mainittuun määräaikaan mennessä, hakemus katsotaan myöhästyneeksi. Myös postitse lähetettyjen hakemusten tulee olla perillä yllä mainitussa osoitteessa mainittuun määräaikaan mennessä, postileima ei riitä. Hakemusta ei voi toimittaa sähköpostitse. Myöhästyneet sekä vaillinaiset hakemukset, joita ei ole pyynnöstä huolimatta annettuun määräaikaan mennessä täydennetty, esitetään hylättäviksi. Samaan toimintaan voidaan myöntää avustusta vain yhdeltä taholta.

Lisätietoja avustusasioista saa alla ilmoitetuilta henkilöiltä puhelimitse tai sähköpostitse.

Avustusten myöntämisessä noudatetaan kaupunginhallituksen hyväksymiä avustusohjeita.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTA-AVUSTUS

Kasvatus- ja koulutuslautakunta myöntää perusopetuslain 8a luvun mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan toiminta-avustusta toimintavuodelle 2021–2022. Avustusten myöntämisessä noudatetaan kaupunginhallituksen voimassa olevia avustusohjeita ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan avustuksen myöntämisen periaatteita (22.10.2019, § 336).

Mahdollisten uusien palveluntuottajien tulee olla yhteydessä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan koululaisten iltapäivätoiminnan palveluvastaava Leena Palve-Kaunistoon ennen avustushakemuksen jättämistä.

Rekisteröityneille yhteisöille ja säätiöille, seurakunnille sekä muille iltapäivätoiminnan palveluntuottajille voidaan myöntää toiminta-avustusta perusopetuslain 8a luvun mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan toimintavuodelle 2021–2022. Iltapäivätoimintaa järjestetään Helsingissä koulua käyville peruskoulujen 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä 3.–9. vuosiluokkien osalta erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille.

Hakuaika on 4.29.1.2021. Hakuaika päättyy 29.1.2021 klo 16.00.

Lisätietoja toimintaan liittyen antaa koululaisten iltapäivätoiminnan palveluvastaava Leena Palve-Kaunisto, puh. 09 310 86809, leena.palve@hel.fi. Lisätietoja sähköiseen hakuun ja talousasioihin liittyen antaa laskentasuunnittelija Hanna Keränen, puh 09 310 86338, hanna.keranen@hel.fi.

Tarkempia tietoja ja ohjeita avustuksista löytyy kasvatuksen ja koulutuksen toimialan internet-sivuilta.

VAPAA SIVISTYSTYÖ

Kasvatus- ja koulutuslautakunta myöntää avustusta vuodelle 2022 lain vapaasta sivistystyöstä tarkoittamaan aikuiskoulutukseen, joka on suunnattu lähinnä helsinkiläisille aikuisille. Avustusta voivat hakea vapaasta sivistystyöstä annetun lain tarkoittamat yksityiset oppilaitokset tai rekisteröityneet yhteisöt, jotka toimivat yhteistyössä suomenkielisen työväenopiston kanssa aikuiskoulutuksen edistämisessä ja toteuttamisessa.

Hakuaika on 1.4.8.10.2021. Hakuaika päättyy 8.10.2021 klo 16.00.

Lisätietoja toimintaan liittyen antaa vapaan sivistystyön päällikkö Ville Ylikahri, puh. 09 310 88501, ville.ylikahri@hel.fi. Lisätietoja sähköiseen hakuun liittyen antaa laskentasuunnittelija Hanna Keränen, puh 09 310 86338, hanna.keranen@hel.fi.

Avustuksiin liittyvät tarkemmat tiedot löytyvät suomenkielisen työväenopiston verkkosivuilta 1.4.2021 mennessä.

Avustushakemukselle valitaan avustuslajiksi vapaa sivistystyö.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto myöntää Helsingissä toimiville järjestöille avustuksia vuoden 2022 toimintaan. Avustusta saavan rekisteröidyn järjestön tulee toiminnallaan tukea ja täydentää kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston sekä kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalveluiden toimialaan kuuluvien asioiden toteutumista Helsingin kaupungissa tai korvata ympäristöpalveluiden helsinkiläisille tarjoamia palveluja.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston toimintaan voi tutustua kaupunkiympäristön toimialan internet-sivuilla.Ympäristöpalveluiden toiminnan sisältö on kuvattu kaupunkiympäristön toimialan toimintasäännössä.

Hakuaika päättyy 30.4.2021 klo 16.00. Päätökset avustuksista tehdään talvella 2022.

Lisätietoja antaa Tuomas Lahti, puh. 040 843 1410, tuomas.lahti@hel.fi.

Pelastuslautakunta

Pelastuslautakunta myöntää Helsingissä toimiville yleishyödyllisille järjestöille avustuksia vuoden 2022 toimintaan. Yleisavustuksen myöntämisen ehtona on kaupungin yleisohjeiden lisäksi, että avustusta saavan rekisteröidyn yhdistyksen toiminta liittyy onnettomuuksien ehkäisyyn, pelastustoimintaan tai väestönsuojelun edistämiseen Helsingin kaupungissa.

Hakuaika on 1.1.–30.4.2021. Hakuaika päättyy 30.4.2021 klo 16.00.

Lisätietoja antaa hallintopäällikkö Henri Nordenswan, puh. 09 310 30010, henri.nordenswan@hel.fi.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto jakaa vuosittain noin 17 miljoonaa euroa avustuksina kulttuurille ja taiteelle. Tässä ilmoitettujen avustusmuotojen lisäksi voidaan vuoden aikana käynnistää myös erillishakuja.

TAIDE- JA KULTTUURIAVUSTUKSET

Taide- ja kulttuuriavustukset on tarkoitettu helsinkiläisille taide- ja kulttuurilaitoksille ja -yhteisöille, järjestöille, yhdistyksille, työryhmille, taiteilijoille ja asukkaille yleisölle avoimen taide- ja kulttuuritoiminnan sekä taiteen perusopetuksen avustamiseen. Avustuksia on mahdollista hakea sekä pysyväisluonteiseen että projektimuotoiseen toimintaan.

Taide- ja kulttuuriavustuksia myönnetään kuluvalle vuodelle 2021 sekä hakuaikataulujen mukaisesti vuodelle 2022.

Tiedot hakuajoista löytyvät osoitteesta www.hel.fi/kulttuurinavustukset.

Lisätietoja antavat Nina Gran, puh. 09 310 37006, nina.gran@hel.fi, Sampo Laurikainen, puh. 09 310 80007, sampo.laurikainen@hel.fi, Jenni Peisa, puh. 09 310 20455, jenni.peisa@hel.fi, Petri Rostedt, puh. 09 310 32988, petri.rostedt@hel.fi, Michaela Stenbäck, puh. 09 310 37003, michaela.stenback@hel.fi, Ari Tolvanen, puh. 09 310 37008, ari.tolvanen@hel.fi ja Veikko Kunnas, puh. 09 310 37002, veikko.kunnas@hel.fi.

Tarkemmat tiedot myönnettävistä avustuksista ja erillishauista, avustusten myöntämisperusteet, hakuajat ja -ohjeet sekä mahdolliset muutokset löytyvät osoitteesta www.hel.fi/kulttuurinavustukset.

KEHITTÄMISAVUSTUKSET

Kehittämisavustukset on tarkoitettu helsinkiläisille rekisteröityneille taide- ja kulttuurilaitoksille ja -yhteisöille kehittämishankkeisiin, jotka vastaavat kulttuurin kentällä koettuun kehittämistarpeeseen, esimerkiksi silloin, kun vastaavaa toimintaa puuttuu kaupungista. Kehittämisavustus voidaan myöntää 1–3-vuotisena.

Kehittämisavustuksia myönnetään pääsääntöisesti hakuaikataulujen mukaisesti vuodelle 2022.

Tiedot hakuajoista löytyvät osoitteesta www.hel.fi/kulttuurinavustukset.

Lisätietoja antavat Nina Gran, puh. 09 310 37006, nina.gran@hel.fi, Sampo Laurikainen, puh. 09 310 80007, sampo.laurikainen@hel.fi, Jenni Peisa, puh. 09 310 20455, jenni.peisa@hel.fi, Petri Rostedt, puh. 09 310 32988, petri.rostedt@hel.fi, Michaela Stenbäck, puh. 09 310 37003, michaela.stenback@hel.fi, Ari Tolvanen, puh. 09 310 37008, ari.tolvanen@hel.fi ja Veikko Kunnas, puh. 09 310 37002, veikko.kunnas@hel.fi.

Tarkemmat tiedot myönnettävistä avustuksista ja erillishauista, avustusten myöntämisperusteet, hakuajat ja -ohjeet sekä mahdolliset muutokset löytyvät osoitteesta www.hel.fi/kulttuurinavustukset.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

Liikunnan avustettava toiminta kohdistuu helsinkiläisiin liikuntaseuroihin sekä eläkeläis- ja erityisjärjestöjen liikuntaryhmiin. Lisäksi avustuksia kohdistetaan Helsingissä järjestettäville liikuntatapahtumille. Liikuntajaosto päättää vuosittain liikunnan avustusten myöntämisen tarkoista kriteereistä. Liikuntajaoston päättämä hakuohje löytyy kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen internetsivuilta.

TOIMINTA-AVUSTUS

Toiminta-avustus on yleisluontoinen avustus liikuntaseurojen toimintaan. Toiminta-avustusta myönnetään myös eläkeläis- ja erityisryhmien liikuntatoimintaan. Avustettavan yhdistyksen tulee olla ollut toiminnassa yhden kokonaisen kalenterivuoden ennen avustuksen hakemista. Päätöksen toiminta-avustuksen myöntämisestä tekee liikuntajaosto.

MUIDEN LIIKUNTAA EDISTÄVIEN YHDISTYSTEN AVUSTUS

Harkinnanvarainen avustus liikuntatoimintaan muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusehdot täyttäville liikuntaseuroille. Päätöksen muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksen myöntämisestä tekee liikuntajaosto.

SUUNNISTUSKARTTA-AVUSTUS

Kohdennettu avustus suunnistusseuroille vuonna 2020 valmistettujen karttojen valmistuskustannuksiin. Avustuksen piiriin kuuluvat Suunnistusliiton karttarekisteriin raportoidut suunnistus- ja opetuskartat. Päätöksen suunnistuskartta-avustuksen jakamisesta tekee liikuntapalvelupäällikkö

Toiminta-avustuksen, muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksen ja suunnistuskartta-avustuksen haku on 15.2.2021 mennessä. Hakemukset liitteineen tulee jättää sähköisen järjestelmän kautta osoitteessa asiointi.hel.fi tai toimittaa kaupungin kirjaamoon. Kaupungin kirjaamoon toimitettavien hakemusten on oltava perillä määräpäivään klo 16.00 mennessä.

STARTTIAVUSTUS

Alle yhden vuoden toimineelle tai rekisteröintiprosessinsa käynnistäneelle liikuntaseuralle. Avustus voidaan myöntää seuralle vain kerran ja sen suuruus on 500 euroa. Päätöksen starttiavustuksen jakamisesta tekee liikuntapalvelupäällikkö.

LIIKUNNAN KOHDEAVUSTUS

Liikunnan kohdeavustuksin voidaan vuosittain tukea toimenpiteitä tai hankkeita, jotka edistävät tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta liikunnassa ja urheilussa. Kohdeavustusta voidaan myöntää helsinkiläisille rekisteröidyille liikuntaseuroille. Kohdeavustus on harkinnanvarainen.  Päätöksen liikunnan ­koh­de­avus­tuksen jakamisesta tekee liikuntajohtaja.

TAPAHTUMA-AVUSTUKSET

Tapahtuma-avustuksilla tuetaan rekisteröityjen yhdistysten, yritysten ja yhteisöjen Helsingissä vuonna 2021 järjestämiä liikuntatapahtumia. Avustusta tulee hakea ennen tapahtumaa. Päätöksen tapahtuma-avustuksen jakamisesta tekee liikuntapalvelupäällikkö.

Starttiavustusta, liikunnan kohdeavustusta ja tapahtuma-avustusta voi hakea läpi vuoden. Hakemukset liitteineen tulee jättää sähköisen järjestelmän kautta osoitteessa asiointi.hel.fi tai toimittaa kaupungin kirjaamoon.

Lisätietoja avustuksista kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen Internet-sivuilta.

Tiedustelut ja neuvonta: liikunta.avustukset@hel.fi, Ritva Oljakka, puh. 09 310 87439, ritva.oljakka@hel.fi, Lassi Laitinen, puh. 09 310 87947, lassi.laitinen@hel.fi, Eerikki Pihlajamaa, puh. 09 310 23518, eerikki.pihlajamaa@hel.fi ja Taina Korell, puh. 09 310 38038, taina.korell@hel.fi.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto

Nuorisojaoston avustettavan toiminnan tulee kohdistua helsinkiläisiin lapsiin ja nuoriin. Lähtökohtana avustamisessa on, että jäsenistä ja aktiivisesti toimintaan osallistuvista 2/3 on alle 29-vuotiaita helsinkiläisiä (poikkeuksena loma-aikojen leiriavustus, jossa ei ole vastaavaa jäsenkriteeriä) ja hakijan kotipaikka on Helsinki. Avustuksien valmistelua ja päätöksentekoa ohjaa nuorisojaoston hyväksymä Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö, jossa on määritelty tarkemmat avustuskohtaiset kriteerit.

Loma-aikojen leiriavustukset myönnetään kaudelle 1.11.2021–31.10.2022. Kaikki muut avustukset myönnetään vuodelle 2021.

TOIMINTA-AVUSTUS

Toiminta-avustusta myönnetään sellaisten helsinkiläisten varhaisnuoriso- ja nuorisojärjestöjen yleisen toiminnan tukemiseen, jotka ovat aloittaneet toimintansa vähintään edellisenä kalenterivuonna ja joiden jäsenistä tai aktiivisesti toimintaan osallistuvista 2/3 on alle 29-vuotiaita helsinkiläisiä ja yli puolet on 728-vuotiaita helsinkiläisiä. Toiminta-avustuksista myönnetään myös ennakoita.

PALKKAUSAVUSTUS

Palkkausavustusta myönnetään rekisteröityneille helsinkiläisille nuorisojärjestöille tai vastaaville, joilla on alaisuudessaan paikallisia helsinkiläisiä nuorisoyhdistyksiä, jaostoja/osastoja/toimintaryhmiä tai järjestön toiminnan luonne muutoin edellyttää organisoimista ja joiden jäsenistä tai toimintaan aktiivisesti osallistuvista 2/3 on alle 29-vuotiaita. Palkkausavustuksesta myönnetään myös ennakoita. Kriteerit täyttäville palkkausavustusta hakeville yhdistyksille tehdään toiminnan arviointi.

PROJEKTIAVUSTUS

Projektiavustusta myönnetään helsinkiläisille varhaisnuoriso- ja nuorisojärjestöille tai nuorten toimintaryhmille, joiden jäsenistä ja aktiivisesti toimintaan osallistuvista 2/3 on 7–28-vuotiaita helsinkiläisiä. Projektiavustus on kertaluonteinen, nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. Sitä voi saada projektin, hankkeen, tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen tai siihen osallistumiseen.

Projektiavustuksista myönnetään myös starttiavustuksia, kuljetusavustuksia ja talokerhoavustuksia.

LOMA-AIKOJEN LEIRIAVUSTUS

Loma-aikojen leiriavustusta myönnetään helsinkiläisille yhdistyksille päivä- ja yöleirien järjestämiseen 7–16-vuotiaille helsinkiläisille lapsille ja nuorille.

Hakuajat:

  • toiminta- ja palkkausavustusennakot 15.12.2020 mennessä
  • toiminta- ja palkkausavustukset 28.2.2021 mennessä
  • projektiavustukset läpi vuoden, kuitenkin niin että hakemus on jätettävä ennen hankkeen alkamista
  • loma-aikojen leiriavustus 31.10.2021 mennessä.

Lisätietoja antavat suunnittelija Tuulia Saves, puh. 09 310 23056, suunnittelija Liisa Remes, puh. 09 310 26783 ja suunnittelija Virpi Talasmäki, puh. 09 310 89132.

Lisätietoja avustuksista osoitteessa www.hel.fi/nuorisonavustukset.

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Sosiaali- ja terveyslautakunta myöntää avustuksia Helsingissä toimiville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille, joiden toiminta tukee ja täydentää sosiaali- ja terveystoimen toimialan palveluja. Avustuksilla tuetaan ensisijaisesti toimintaa helsinkiläisen väestön terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseksi. Avustukset haetaan avustusvuotta edeltävän vuoden syyskuussa.

Vuoden 2022 avustusten hakuaika on 1.9. - 30.9.2021 klo 16.00.

Lisätietoja: sote.avustukset@hel.fi, erityissuunnittelija Tarja Eklöf, puh. 09 310 42336 ja erityissuunnittelija Jerry Ramstedt, puh. 09 310 25678.

Muut kaupungin myöntämät avustukset

ASUKASOSALLISUUS

Asukasosallisuuden avustuksia myönnetään Helsingin kaupungin strategian mukaiseen ja kaupungin toimintaa täydentävään, yleishyödylliseen, avoimeen ja pääsääntöisesti maksuttomaan, innovatiiviseen ja monipuolisesti eri väestöryhmille suunnattuun toimintaan.

Avustettavan toiminnan tavoitteena tulee olla asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien parantaminen.

Asukasosallisuuden avustuksia voivat hakea rekisteröidyt yhteisöt, kuten asukas- ja kaupunginosayhdistykset, muut yhdistykset, säätiöt, osuuskunnat, sosiaaliset yritykset, asukastaloja hallinnoivat pysäköintiyhtiöt ja muut yritykset, sikäli kun avustettava toiminta on yleishyödyllistä ja kohdistuu Helsingin kaupungin asukkaisiin. Yritysmuotoisiin hakijoihin sovelletaan kaupungin yleisiä ohjeita.

Yleis- ja toiminta-avustukset myönnetään vuodelle 2022, pienavustukset vuodelle 2021.

Asukasosallisuuden avustuslajit ovat

  • yleisavustus muiden kuin kaupungin ylläpitämien asukastilojen ylläpitämiseen ja toiminnan koordinointiin
  • toiminta-avustus asukasosallisuutta parantavien rakenteiden ja menetelmien kehittämiseen
  • pienavustus edellä mainittujen avustuslajien mukaisten uusien, alkavien tai kertaluonteisten hankkeiden toteuttamiseen.

Yleis- ja toiminta-avustusten hakuaika on 1.4.–30.4.2021. Hakuaika päättyy 30.4.2021 klo 16.00. Pienavustuksia voi hakea läpi vuoden.

Tarkemmat tiedot avustuksista löytyvät kaupungin internet-sivuilta >Asukasosallisuuden avustukset.

Lisätietoja antaa alueosallisuuspäällikkö Titta Reunanen, puh. 09 310 23437, titta.reunanen@hel.fi.

KOTOUTTAMISTYÖN AVUSTUS JÄRJESTÖILLE

Avustusta voi hakea kaupungin kotouttamisohjelman tavoitteiden ja teemojen mukaisiin hankkeisiin, pilotteihin sekä kotouttamista kehittävään toimintaan. Avustusta ei ole tarkoitettu järjestön tilavuokriin omista tiloista, puhelin- ja nettikuluihin eikä sillä voi kattaa majoitus- tai matkakuluja tai laitteiden hankintaa. Avustus tulee käyttää kokonaisuudessaan vuoden 2022 aikana.

Avustusta voivat hakea kaikki helsinkiläiset järjestöt, jotka toiminnallaan edistävät helsinkiläisten ulkomaalaistaustaisten henkilöiden kotoutumista. Avustusta haetaan vuonna 2022 toteutettavaan toimintaan.

Avustusta haetaan sähköisesti kaupungin hakujärjestelmässä. Lomake löytyy kohdasta “Kotouttamistyön avustus järjestöille”. Kotouttamisavustuksen suuruus on noin 10 000 euroa. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei käsitellä.

Hakemukseen on liitettävä huolellisesti täytettynä hakusivulta ladattavissa oleva lomake ”Palvelusuunnitelma”, jossa kuvataan haettavan avustuksen käyttötarkoitus sekä budjetti. Palvelusuunnitelma liitetään osaksi sähköistä hakemusta. Ilman hakemukseen liitettyä palvelusuunnitelmaa lähetettyjä hakemuksia ei käsitellä.

Hakuaika on marraskuussa 2021. Tarkempi aika ilmoitetaan verkkosivuilla syksyn 2021 aikana.

Lisätietoja antaa erityissuunnittelija Laura Kyntölä, puh. 09 310 36666, laura.kyntola@hel.fi.

TYÖLLISYYSAVUSTUS

Työllisyysavustusta myönnetään yhdistyksille ja säätiöille, joiden toiminta edistää työttömien helsinkiläisten työllistymismahdollisuuksia. Avustuksen myöntää kaupunginkanslian elinkeino-osasto.

Avustusta myönnetään seuraaviin tarkoituksiin:

1. TOIMINTA-AVUSTUS

Avustus myönnetään yleisavustuksena järjestöjen toimintaan.

Myöntämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon vuositasolla toteutettavat työkokeilupäivät (päivät). Työkokeilulla tarkoitetaan TE-toimiston hyväksymää työpaikalla tapahtuvaa työkokeilua.

Lisäksi otetaan huomioon:

  • työttömille tarjottavat koulutukset (henkilöt)
  • muu työttömille tarkoitettu ryhmätoiminta (henkilöt ja kerrat)
  • toiminnan kohdistuminen kaupungin työllisyydenhoidon painopisteryhmiin (pitkään työttömänä olleet, nuoret, maahanmuuttajat)
  • toiminnan suuntautuminen tavoitteellisesti kohti avoimia työmarkkinoita tai koulutukseen
  • kaupungin avustusten yleisohjeissa mainitut seikat, erityisesti toiminnan tulokset ja laajuus, palvelujen laatu sekä yhteisön asiantuntemus.

Avustusta myönnettäessä huomioidaan toiminnasta aiheutuvat kustannukset, esimerkiksi palkkaus- ja tilakustannukset suhteutettuna toiminnan laajuuteen.

Edellisten vuosien tavoitteiden toteutuminen otetaan huomioon seuraavan vuoden avustussummassa.

2. TOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUS

Avustus myönnetään työttömille tarkoitetun järjestötoiminnan kehittämiseen, järjestöjen sisäisen osaamisen lisäämiseen, viestinnän vahvistamiseen, palveluiden kehittämiseen ja lisäämiseen sekä uusien yhteistyöpolkujen avaamiseen. Kehittämisavustusta voidaan myöntää myös useammalle järjestölle yhteisestä hakemuksesta.

Kehittämisavustusta voidaan myöntää myös muihin työllisyyttä edistäviin hankekustannuksiin samoilla edellytyksillä kuin toiminta-avustusta.

Hakemus liitteineen on jätettävä sähköiseen asiointipalveluun. Hakuaika päättyy 31.12.2020. Mikäli työllisyysavustusta haetaan ensimmäistä kertaa tai tauon jälkeen, hakijaa pyydetään olemaan yhteydessä ennen hakemuksen jättämistä.

Lisätietoja antaa Sari Rasanen, puh. 09 310 43978, sari.rasanen@hel.fi.

Hakuohje hakemuksen laatimisen tueksi löytyy asiointipalvelusta: Työllisyysavustus > Lisää palvelusta tai osoitteesta www.hel.fi.

KAUPUNGINHALLITUS

Kaupunginhallitus myöntää avustuksia vuosittain sellaisille järjestöille, joiden toiminta ei kuulu minkään lautakunnan toimialaan.

Vuoden 2022 talousarviosta haettavien avustusten hakuaika päättyy 30.4.2021 klo 16.00.

Lisätietoja antaa Mauno Rönkkö, puh. 09 310 36279, mauno.ronkko@hel.fi.


Organisationer med verksamhet i Helsingfors kan ansöka om understöd för verksamheten

Helsingfors stad använder ett elektroniskt system för behandling av ansökningar om understöd. Ansökningarna ska lämnas in på stadens webbplats för e-tjänster (asiointi.hel.fi), varifrån de automatiskt överförs till handläggning. Den elektroniska ansökningen är det primära sättet att ansöka om understöd av staden. I andra hand kan ansökningar skickas till Helsingfors stads registratorskontor på adressen:

Helsingfors stads registratorskontor
Namnet på den sektor eller nämnd som behandlar ärendet
PB 10, 00099 Helsingfors stad
Besöksadress: Stadshuset, Norra esplanaden 11–13, 00170 Helsingfors

(Kungörelse.pdf)

På webbplatsen asiointi.hel.fi, finns elektroniska ansökningsblanketter för stadens alla understöd och beskrivningar av vilka understöd som kan sökas med blanketterna. I beskrivningarna finns länkar till sektorernas webbplatser där blanketterna finns i PDF-format och kan skrivas ut för att lämna in en skriftlig ansökan. Alla sektorer har inte längre pappersblanketter.

Användningen av Katso-tjänsten för samfund upphör. Man ska logga in till e-tjänsterna med stark autentisering i suomi.fi.  Läs mer: suomi.fi.

Om ansökningsblanketten inte har lämnats in inom utsatt tid, anses det att ansökan har kommit in för sent. Också ansökningar per post ska vara på adressen ovan inom utsatt tid, det räcker inte med poststämpel. Ansökningar kan inte lämnas in per e-post. Försenade och bristfälliga ansökningar, som trots uppmaning inte kompletterats i tid, föreslås bli avslagna. Samma verksamhet kan beviljas understöd endast från en instans.

De personer som anges nedan ger upplysningar om understöden per telefon eller e-post.

Understöden beviljas i enlighet med de anvisningar för understöd som stadsstyrelsen har godkänt.

Fostrans- och utbildningsnämnden

VERKSAMHETSUNDERSTÖD FÖR EFTERMIDDAGSVERKSAMHET FÖR SKOLELEVER I ENLIGHET MED LAGEN OM GRUNDLÄGGANDE UTBILDNING

Fostrans- och utbildningsnämnden beviljar verksamhetsunderstöd för sådan eftermiddagsverksamhet för skolelever som avses i kapitel 8a i lagen om grundläggande utbildning, för verksamhetsåret 2021–2022. Understödet beviljas utgående från de allmänna grunderna för understöd godkända av stadsstyrelsen och utbildningsnämndens principer för att bevilja under­stöd (Ut­bild­nings­nämnden 22.10.2019, § 336).

Eventuella nya serviceleverantörer ska kontakta Leena Palve-Kaunisto, serviceansvarig för eftermiddagsverksamhet för skolbarn vid fostrans- och utbildningssektorn, innan de lämnar in sin ansökan om understöd.

Registrerade samfund och stiftelser, församlingar samt övriga som producerar eftermiddagsverksamhet kan beviljas verksamhetsunderstöd för sådan eftermiddagsverksamhet för skolbarn som avses i 8a kap. i lagen om grundläggande utbildning, för verksamhetsåret 2021–2022. Eftermiddagsverksamhet ordnas i Helsingfors för elever i årskurs 1 och 2 och de elever i årskurs 3–9 som har fått beslut om särskilt stöd.

Ansökningstiden är 4–29 januari 2021. Ansökningstiden går ut 29.1.2021 kl. 16.00.

Upplysningar lämnas av serviceansvarig för eftermiddagsverksamhet för skolelever Leena Palve-Kaunisto, tfn 09 310 86809, leena.palve@hel.fi. Information om elektronisk ansökning och svar på ekonomiska frågor ges av redovisningsplanerare Hanna Keränen, tfn 09 310 86338, hanna.keranen@hel.fi.

Närmare information och råd för ansökan finns på fostrans- och utbildningssektorns webbsida.

FRITT BILDNINGSARBETE

Fostrans- och utbildningssektorn beviljar understöd för vuxenutbildning som avses i lagen om fritt bildningsarbete och som främst riktar sig till vuxna helsingforsare, för år 2022. Understöd kan sökas av privata läroanstalter och samfund registrerade enligt lagen om fritt bildningsarbete vilka samarbetar med det finska arbetarinstitutet för att främja och genomföra vuxenutbildning.

Ansökningstiden är 1.4–8.10.2021. Ansökningstiden går ut 8.10.2021 kl. 16.00.

Närmare upplysningar om verksamheten lämnas av chefen för fritt bildningsarbete Ville Ylikahri, tfn 09 310 88501, ville.ylikahri@hel.fi. Upplysningar om elektronisk ansökning lämnas av redovisningsplanerare Hanna Keränen, tfn 09 310 86338, hanna.keranen@hel.fi.

Mer information om understöden på finska arbetarinstitutets webbsidor fr.o.m. 1.4.2021 (på finska).

På ansökan ska man välja fritt bildningsarbete som understödsform.

Stadsmiljönämndens miljö- och tillståndssektion

Stadsmiljönämndens miljö- och tillståndssektion beviljar organisationer som verkar i Helsingfors understöd för verksamhet 2022. Understöd kan beviljas en registrerad organisation vars verksamhet stöder och kompletterar de ärenden som hör till stadsmiljönämndens miljö- och tillståndssektions samt stadsmiljösektorns miljötjänsters verksamhetsområde i Helsingfors stad eller ersätter den service som miljötjänsterna erbjuder helsingforsarna.

Läs mer om stadsmiljösektorn på dess webbplats. Miljötjänsternas verksamhet beskrivs i stadsmiljösektorns verksamhetsstadga.

Ansökningstiden går ut 30.4.2021 kl. 16.00. Beslut om understöden fattas vintern 2022.

Upplysningar av Tuomas Lahti, tfn 040 843 1410, tuomas.lahti@hel.fi.

Räddningsnämnden

Räddningsnämnden beviljar allmännyttiga organisationer med verksamhet i Helsingfors understöd för verksamheten 2022. Understödet förutsätter att villkoren i stadens allmänna anvisningar uppfylls och att organisationen är registrerad och bedriver verksamhet som främjar förebyggandet av olyckor, räddningsarbetet eller befolkningsskyddet i Helsingfors.

Ansökningstiden är 1.1–30.4.2021. Ansökningstiden går ut 30.4.2021 kl. 16.00.

Mer information av förvaltningschef Henri Nordenswan, tfn 09 310 30010, henri.nordenswan@hel.fi.

Kultur- och fritidsnämndens kultur- och bibliotekssektion

Kultur- och fritidsnämndens kultur- och bibliotekssektion delar årligen ut ca 17 miljoner euro i understöd till konst och kultur. Utöver de bidragsformer som meddelas här kan staden under året öppna upp separata ansökningar.

KONST- OCH KULTURUNDERSTÖD

Konst- och kulturunderstöd är avsedda för helsingforsiska konst- och kulturinrättningar och konstsamfund, organisationer, föreningar, arbetsgrupper, konstnärer och invånare för öppen konst- och kulturverksamhet och grundläggande konstundervisning. Under­stöd kan sökas för både permanent verksamhet och verksamhet i projektform.

Konst- och kulturunderstöd beviljas för år 2021 samt för 2022 i enlighet med an­sök­nings­tiderna.

Uppgifter om ansökningstiderna finns på kultur- och fritidssektorns internetsida.

Upplysningar av Nina Gran, tfn  09 310 80007, nina.gran@hel.fi, Sampo Laurikainen, tfn 09 310 80007, sampo.laurikainen@hel.fi, Jenni Peisa, tfn 09 310 20455, jenni.peisa@hel.fi, Petri Rostedt, tfn 09 310 32988, petri.rostedt@hel.fi, Michaela Stenbäck, tfn 09 310 37003, michaela.stenback@hel.fi, Ari Tolvanen, tfn 09 310 37008, ari.tolvanen@hel.fi, och Veikko Kunnas, tfn 09 310 37002, veikko.kunnas@hel.fi.

Närmare uppgifter om understöden och separata ansökningar, grunderna för att bevilja understöd, ansökningstider och -instruktioner samt eventuella ändringar finns på kultur- och fritidssektorns internetsida.

UTVECKLINGSUNDERSTÖD

Utvecklingsunderstöden är avsedda för registrerade konst- och kulturinrättningar och samfund i Helsingfors, för utvecklingsprojekt som svarar mot det upplevda utvecklingsbehovet inom kulturbranschen, till exempel när staden saknar motsvarande verksamhet. Utvecklingsunderstödet kan beviljas för 1–3 år.

Utvecklingsstödet för 2022 beviljas huvudsakligen under ansökningstiden.

Uppgifter om ansökningstiderna finns på kultur- och fritidssektorns internetsida.

Upplysningar av Nina Gran tfn 09 310 37006, nina.gran@hel.fi, Sampo Laurikainen, tfn 09 310 80007, sampo.laurikainen@hel.fi, Jenni Peisa, tfn 09 310 20455, jenni.peisa@hel.fi, Petri Rostedt, tfn 09 310 32988, petri.rostedt@hel.fi, Michaela Stenbäck, tfn 09 310 37003, michaela.stenback@hel.fi, Ari Tolvanen, tfn 09 310 37008, ari.tolvanen@hel.fi, och Veikko Kunnas, tfn 09 310 37002, veikko.kunnas@hel.fi .

Närmare uppgifter om understöden och separata ansökningar, grunderna för att bevilja understöd, ansökningstider och -instruktioner samt eventuella ändringar finns på kultur- och fritidssektorns internetsida.

Kultur- och fritidsnämndens idrottssektion

Understöd för motion beviljas idrottsföreningar i Helsingfors samt till motionsgrupper för pensionärer och specialorganisationer. Dessutom understöds idrottsevenemang som ordnas i Helsingfors. Idrottssektionen fattar årligen beslut om kriterierna för att understödja motion. Läs om villkoren för att bevilja understöd kultur- och fritidssektorns internetsida.

VERKSAMHETSUNDERSTÖD

Verksamhetsunderstödet är ett allmänt bidrag för idrottsföreningarnas verksamhet. Verksamhetsunderstöd kan även beviljas till motionsverksamhet för pensionärer och specialgrupper. Den förening som får understödet ska ha varit verksam under ett helt kalenderår innan ansökningen. Idrottssektionen fattar beslutet om att bevilja verksamhetsunderstöd.

UNDERSTÖD TILL ANDRA FÖRENINGAR SOM FRÄMJAR IDROTT OCH MOTION

Ett prövningsbaserat understöd för idrotts- och motionsverksamhet för klubbar som uppfyller kriterierna för övriga idrotts- och motionsfrämjande föreningar. Idrottssektionen beslutar om att bevilja understöd till andra föreningar som främjar idrott och motion.

UNDERSTÖD FÖR ORIENTERINGSKARTOR

Riktar sig till orienteringsklubbar för kostnaderna för kartor som framställts 2020. Understödet gäller orienteringskartor och undervisningskartor som finns i Orienteringsförbundets kartregister. Chefen för idrottstjänsterna fattar beslut om att dela ut stöd för orienteringskartor.

Verksamhetsunderstöd och understöd till andra föreningar som främjar motion samt understöd för orienteringskartor ska sökas senast 15.2.2021. Ansökan med bilagor ska lämnas in i det elektroniska systemet på asiointi.hel.fi eller på stadens registratorskontor. Ansökningar till stadens registrators­kontor ska vara inlämnade kl. 16.00 den sista ansökningsdagen.

STARTBIDRAG

För idrottsföreningar som varit aktiva i mindre än ett år eller har inlett registreringsprocessen. Startbidraget kan beviljas bara en gång och dess storlek är 500 euro. Chefen för idrottstjänsterna fattar beslut om startbidraget.

PROJEKTBIDRAG FÖR IDROTT

Med projektbidrag för idrott kan man understödja åtgärder eller projekt som främjar jämlikhet och likabehandling i idrott och sport. Projektbidragen kan beviljas idrottsföreningar som är registrerade i Helsingfors. Understödet är behovsprövat. Chefen för idrottstjänsterna fattar beslut om att ­dela ut projektbidraget.

EVENEMANGSUNDERSTÖD

Med evenemangsunderstödet stödjer man idrottsevenemang som ordnas i Helsingfors år 2021 av registrerade föreningar, företag och samfund. Understödet ska sökas före evenemanget. Chefen för idrottstjänsterna fattar beslut om evenemangsunderstöd.

Startbidrag, projektbidrag och evenemangsunderstöd kan ansökas under hela året. Ansökan med bilagor ska lämnas in i det elektroniska systemet på asiointi.hel.fi eller på stadens registratorskontor.

Upplysningar om understöden finns på kul­tur- och fritidssektorns webbsidor.

Information och rådgivning: liikunta.avus­tukset@hel.fi, Ritva Oljakka, tfn 09 310 87439, ritva.oljakka@hel.fi, Lassi Laitinen, tfn 09 310 87947, lassi.laitinen@hel.fi, Eerikki Pihlajamaa, tfn 09 310 23518, eerikki.pihlajamaa@hel.fi, och Taina Korell, tfn 09 310 38038, taina.korell@hel.fi.

Kultur- och fritidsnämndens ungdomssektion

Ungdomssektionen beviljar understöd för verksamhet riktad till barn och ungdomar i Helsingfors. Utgångspunkten för understödet är att minst 2/3 av medlemmarna eller de aktiva deltagarna är helsingforsare under 29 år (med undantag av lägerunderstödet för lovtiderna) och att sökandens hemort är Helsingfors. Beredningen och beslutsfattandet kring understöden styrs av Understödsreglementet för ungdomsföreningar som ungdomssektionen godkänt. I understödsreglementet finns detaljerade kriterier för understöd.

Lägerunderstödet för loven beviljas för perioden 1.11.2021–31.10.2022. Alla andra understöd beviljas för 2021.

VERKSAMHETSUNDERSTÖD

Verksamhetsunderstöd beviljas för den allmänna verksamheten för organisationer för yngre ungdomar och ungdomsorganisationer i Helsingfors som har inlett sin verksamhet senast under föregående kalenderår och där minst 2/3 av medlemmarna eller de aktiva deltagarna är helsingforsare under 29 år och minst hälften är helsingforsare i åldern 7–28 år. Verksamhetsunderstöd kan beviljas också i förskott.

LÖNEUNDERSTÖD

Löneunderstöd beviljas registrerade ungdomsorganisationer eller motsvarande organisationer i Helsingfors som basar för helsingforsiska ungdomsföreningar, sektioner/avdelningar/verksamhetsgrupper, eller då organisationens karaktär i övrigt förutsätter organisering och där minst 2/3 av medlemmarna eller de aktiva deltagarna är helsingforsare under 29 år. Löneunderstöd kan beviljas också i förskott. Föreningar som uppfyller kriterierna för löneunderstödet ska genomgå en verksamhetsbedömning.

PROJEKTUNDERSTÖD

Projektunderstöd beviljas organisationer för yngre och äldre ungdomar eller grupper med ungdomsverksamhet i Helsingfors där minst 2/3 av medlemmarna eller de aktiva deltagarna är helsingforsare i åldern 7–28 år. Projektunderstödet är ett engångsunderstöd för ett projekt inom ungdomsverksamheten med syfte att engagera unga och stärka deras sociala färdigheter. Understöd kan beviljas för att genomföra eller delta i projekt eller evenemang.

Dessutom beviljas startunderstöd, transportunderstöd och understöd till husklubbar.

LÄGERUNDERSTÖD UNDER LOVTIDER

Lägerunderstöd för lovtider beviljas föreningar i Helsingfors för att ordna dag- och nattläger under lovtiderna för helsingforsbarn i åldern 7–16 år.

Ansökningstider:

  • verksamhets- och löneunderstöd i förskott senast 15.12.2020
  • verksamhets- och löneunderstöd senast 28.2.2021
  • projektunderstöd kan sökas året om, ansökan ska dock lämnas in innan projektet inleds
  • lägerunderstöd för loven senast 31.10.2021.

Upplysningar av planerare Tuulia Saves, tfn 09 310 23056, planerare Liisa Remes, tfn 09 310 26783, och planerare Virpi Talasmäki, tfn 09 310 89132.

Läs mer om understöden till ungdomsverksamhet  kultur- och fritidssektorns internetsida.

Social- och hälsovårdsnämnden

Social- och hälsovårdsnämnden beviljar understöd till organisationer, föreningar och stiftelser i Helsingfors för verksamhet som stöder och kompletterar social- och hälsovårdsväsendets verksamhetsområde. Understöd beviljas i första hand för sådan verksamhet vars syfte är att minska skillnaderna i helsingforsarnas hälsa och välbefinnande. Understöd ska sökas i september före det år för vilket understöd söks. Ansökningstiden för 2021 har gått ut.

Ansökningstiden för understöd för år 2022 börjar 1.9 och går ut 30.9.2021 kl. 16.00.

Upplysningar: sote.avustukset@hel.fi, specialplanerare Miikka Keränen, tfn 09 310 25678, specialplanerare Tarja Eklöf, tfn 09 310 42336.

Övriga understöd som staden beviljar

INVÅNARDELAKTIGHET

Bidrag för invånardelaktighet beviljas för verksamhet som följer Helsingfors stads strategi och kompletterar stadens verksamhet, som till karaktären är allmännyttig, öppen och huvudsakligen avgiftsfri, inno­vativ och mångsidigt riktas till olika befolkningsgrupper.

Den understödda verksamheten ska ha som mål att förbättra invånarnas möjligheter till delaktighet och påverkan.

Understöd för invånardelaktighet kan sökas av registrerade samfund, såsom invånar- eller stadsdelsföreningar, andra föreningar, stiftelser, andelslag, sociala företag, parkeringsbolag som förvaltar invånarhus och andra företag, såvitt den verksamhet som understödet beviljas för är allmännyttig och riktar sig till Helsingfors stads invånare. På företag som söker bidrag tillämpas stadens allmänna anvisningar.

Allmänna och verksamhetsunderstöd beviljas för 2022, de små bidragen för 2021.

Understödsformerna för invånardelaktighet är

  • allmänt understöd för underhåll av andra än stadens invånarlokaler och samordning av verksamheten
  • verksamhetsunderstöd för utveckling av strukturer och metoder som ökar invånardelaktigheten
  • små bidrag för nya eller enstaka projekt i enlighet med de understödsformer som nämns ovan.

Ansökningstiden för de allmänna understöden och verksamhetsunderstöden är 1.4–30.4.2021. Ansökningstiden går ut 30.4.2021 kl. 16.00. Mindre bidrag kan sökas under hela året.

Mer information om verksamhetsunderstöden på finska på stadens internetsida >Asukasosallisuuden avustukset.

Upplysningar av delaktighetschef för områden, Titta Reunanen tfn 09 310 23437, titta.reunanen@hel.fi.

ORGANISATIONSUNDERSTÖD FÖR INTEGRATIONSARBETE

Understöd kan sökas för projekt, pilotprojekt eller integrationsutvecklande verksamhet som är i linje med målen och temana i stadens integrationsprogram. Understödet är inte avsett att täcka organisationens hyreskostnader för egna lokaler, telefon- eller internetkostnader. Det är inte heller tillåtet att använda det till logi- eller resekostnader eller anskaffning av utrustning. Hela under­stödet ska förbrukas under år 2022.

Understöd kan sökas av alla helsingforsiska organisationer vilka har verksamhet som främjar integrationen av personer av utländsk härkomst i Helsingfors. Understöd söks för verksamhet som genomförs år 2022.

Ansökningarna ska lämnas in elektroniskt i stadens ansökningssystem. Blanketten finns vid ”Organisationsunderstöd för integrationsarbete”. Understödet för integrationsarbete uppgår till cirka 10 000 euro. Ansökningar som lämnats in för sent beaktas inte.

Till ansökan ska man bifoga blanketten ”Service­plan” som kan laddas ner från ansöknings­sidan och som ska fyllas i noggrant. I den beskrivs hur understödet ska användas samt budgeten. Serviceplanen bifogas som en del av den elektroniska ansökan.  Om serviceplanen inte har bifogats, behandlas ansökan inte.

Ansökningstid är i november 2021. Den exakta tiden meddelas på internet under hösten 2021.

Tilläggsuppgifter lämnas av specialplanerare Laura Kyntölä, tfn 09 310 36666, laura.kyntola@hel.fi.

SYSSELSÄTTNINGSUNDERSTÖD

Sysselsättningsunderstöd beviljas föreningar och stiftelser för verksamhet som främjar helsingforsarnas sysselsättningsmöjligheter. Understödet beviljas av stadskansliets näringslivsavdelning.

Understöd beviljas för följande ändamål:

1. VERKSAMHETSUNDERSTÖD

Understödet beviljas som ett allmänt understöd för organisationers verksamhet.

Då understödet beviljas tar man primärt hänsyn till de dagar under ett år som arbetsprövning har ordnats. Med arbetsprövning avses en arbetsprövning som godkänts av arbets- och näringsbyrån och som utförs på en arbetsplats.

Dessutom beaktas:

  • utbildningar som organisationen tillhanda­håller för arbetslösa (antalet personer)
  • övrig gruppverksamhet för arbetslösa (antalet personer och tillfällen)
  • verksamhet som riktar sig till de prioriterade grupperna för stadens sysselsättningsåtgärder (långtidsarbetslösa, ungdomar och invandrare)
  • verksamhet som målinriktat vänder sig till den öppna arbetsmarknaden eller utbildningen
  • de frågor som tas upp i stadens allmänna anvisningar för beviljande av understöd, i synnerhet verksamhetens resultat och omfattning, servicekvaliteten och samfundets kompetens.

Då understödet beviljas tar man hänsyn till verksamhetens kostnader, till exempel anställnings- och hyreskostnaderna, i förhållande till verksamhetens omfattning.

För följande års bidragsbelopp beaktas hur väl målsättningarna har nåtts under tidigare år.

2. UNDERSTÖD FÖR VERKSAMHETSUTVECKLING

Understöd beviljas för att utveckla organisationsverksamhet för arbetslösa, öka organisationens interna kompetens, stärka kommunikationen, utveckla och öka tjänsterna och öppna nya samarbetsvägar. Utvecklings­understöd kan beviljas också till flera organisationer enligt deras gemensamma ansökan.

Utvecklingsunderstöd kan beviljas också för kostnader för andra sysselsättningsfrämjande projekt på samma förutsättningar som verksamhetsunderstöd.

Ansökan med bilagor ska lämnas in på stadens webbplats för e-tjänster. Ansökningstiden går ut 31.12.2020. Om man söker om sysselsättningsbidraget för första gången eller efter en paus, ber vi den sökande kontakta oss innan ansökan lämnas in.

Upplysningar av Sari Rasanen, tfn 09 310 43978, sari.rasanen@hel.fi.

Anvisningar om hur man fyller i ansökningsblanketten finns på asiointi.hel.fi: Sysselsättningsunderstöd > Mer om tjänsterna eller på www.hel.fi.

STADSSTYRELSEN

Stadsstyrelsen beviljar årligen understöd till organisationer med sådan verksamhet som inte hör till något av nämndernas verksamhetsområden.

Ansökningstiden för understöd av anslag ur budgeten för 2022 går ut 30.4.2021 kl. 16.00.

Upplysningar av Mauno Rönkkö, tfn 09 310 36279, mauno.ronkko@hel.fi.

JAA
20.08.2021 15:34