Suoraan sisältöön

Kaupungin ohjeita henkilöstölle

Jos sairastut

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) kehottaa jäämään kotiin sairastamaan, jos tällä hetkellä tunnistaa itsellään mitä tahansa akuutteja hengitystieinfektion oireita. Jos oireet jatkuvat pidempään, tulee kotona pysyä oireiden ajan ja niiden loputtua vielä yhden oireettoman päivän ajan. Terveyden- ja vanhustenhuollossa toimivien osalta varoaika on kaksi vuorokautta.

Oireiden arvioinnin voi tehdä Omaolo-palvelussa. Terveyskylän Koronabotti ohjaa ja antaa neuvoa koronavirukseen liittyvissä kysymyksissä.

Jos oireet vaativat hoitoarviota, ole etänä yhteydessä Työterveys Helsinkiin hoitochatissa klo 7.30-15 sekä puhelimessa 09 310 54100 klo 8-16.

Koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa esihenkilö voi hyväksyä poissaolon aina kymmeneen kalenteripäivään saakka työntekijän ilmoituksella, kun kyse on hengitystieinfektiosta. Muissa tilanteissa noudatetaan normaalia sairauspoissaolokäytäntöä aikarajojen suhteen.

Keitä kaupungin työntekijöitä testataan koronavirusinfektion varalta?

Noudatamme näytteenotossa kansallisia linjauksia ja toimintaohjeita, jotka löytyvät THL:n sivuilta tästä linkistä.

COVID-19-näyte otetaan kaikilta niiltä kaupungin työntekijöiltä, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita tai joilla työterveyshuollon hoitohenkilökunnan arvion perusteella on aihetta epäillä koronavirustartuntaa. Ota yhteys etänä Työterveys Helsinkiin tai oman kuntasi koronaneuvontapuhelimeen.

Etätyö

Etätöitä tehdään, kun se työtehtävät huomioiden on mahdollista. Lisäksi tähän asti etätöitä tehneet voivat lisätä työskentelyä toimistolla. Toimistolle saapumisesta on sovittava ennakkoon esihenkilön kanssa. Etätöistä päättää esihenkilö.

Kaupungin sisäisten ja ulkoisten kokousten osalta pääsääntönä on edelleen, että Helsingissä suositaan virtuaalista osallistumista.

Matkustaminen

Kaupunki on päättänyt, että kaupungin henkilöstö ei tee kotimaan eikä ulkomaan virkamatkoja. Ulkomailta palaavilta edellytetään etätöitä 14 vuorokauden ajan. 

Kaupungin koronakoordinaatioryhmän 20.5. päätöksen mukaan kaupungin henkilöstö ei tee ulkomaan virkamatkoja. Sen sijaan välttämättömät kotimaan virkamatkat ovat 1. kesäkuuta alkaen sallittuja, mikäli tilaisuuden järjestäjä huolehtii tilaisuuden turvallisesta järjestämisestä valtakunnallisten ja kaupungin päätösten mukaisesti.

Valtioneuvoston päätöksen mukaan sallitaan Schengenin sisärajat ylittävä työsuhteeseen ja toimeksiantoon perustuva työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne. Päätös astui voimaan 14. toukokuuta.

Virosta työmatkalta palaavat voivat saapua töihin, mikäli heillä ei ole ripuli-/hengitystieinfektion oireita.

Muista maista palatessa on ensisijaisesti tehtävä etätöitä 14 vuorokauden ajan. Mikäli etätöiden tekeminen ei ole mahdollista, on henkilön anottava vuosilomaa. Lisäksi kriittisissä työtehtävissä työskentelevät oireettomat henkilöt voivat palata töihin saatuaan siitä erilliset ohjeet, mikäli työtehtävät sitä edellyttävät.



05.06.2020 07:56