Kalenteri uudistui: Tutustuu uuteen, helsinkiläisten kanssa suunniteltuun kalenteriin osoitteessa tapahtumat.hel.fi.

Tapahtumakalenteri

VALITSE AIHE
  • VALITSE AIHE
  • Elokuvat ja teatteri
  • Hyvinvointi ja ulkoilu
  • Kulttuuritapahtumat
  • Liikunta ja urheilu
  • Luennot ja opastus
  • Musiikki ja konsertit
  • Näyttelyt ja kuvataide
  • Osallistuminen ja keskustelu
  • Pelit ja työpajat
VALITSE KOHDERYHMÄ
  • VALITSE KOHDERYHMÄ
  • Aikuiset
  • Ikääntyneet
  • Koululaiset
  • Lapset ja lapsiperheet
  • Maahanmuuttajat
  • Nuoret
  • Opiskelijat
  • Vammaiset
  • Vauvaperheet
  • Yhdistykset
  • Yritykset

Ane Brun (NO)

ti 

Savoy-teatteri, Kasarmikatu 46-48, Helsinki

Norjalaisyntyinen, sittemmin Tukholmaan asettunut Ane Brun kävi edellisen kerran Suomessa Directions-kiertueen tiimoilta vuonna 2015, jolloin enkelimäisestä äänestään tuttu artisti esiintyi loppuunmyydylle yleisölle The Circuksessa. Harvoin itseään toistavan Brunin tulevalla kiertueella tullaan näkemään uusi keikkakokoonpano.

Norjalaisyntyinen, sittemmin Tukholmaan asettunut Ane Brun tulee julkaisemaan helmikuun aikana vielä nimeämättömältä tulevalta albumiltaan ensimmäisen singlen ”Don’t Run and Hide”. Edellisen kerran Brun kävi Suomessa Directions-kiertueen tiimoilta vuonna 2015, jolloin enkelimäisestä äänestään tuttu artisti esiintyi loppuunmyydylle yleisölle The Circuksessa. Harvoin itseään toistavan Brunin tulevalla kiertueella tullaan näkemään uusi keikkakokoonpano.

“Olen soittanut heistä kolmen kanssa – Per Eklund (rummut), Martin Hederos (koskettimet), Johan Lindström (koskettimet, pedal steel, kitarat) – paljon,” Ane Brun kertoo, “mutta tällä kertaa saamme mukaamme kolme uutta jäsentä: Felisia Westberg (basso), Lovisa Samuelsson (sello, perkussiot) ja Siv Øyunn Kjenstad (rummut). Haluan säilyttää Directions-kiertueen energian ja rakentaa sille, mutta löytää myös tilaa pehmeämmälle puolelleni. Ja lisäksi, tietenkin, tullaan kuulemaan muutama cover-biisi!”

Ane Brunin ajattoman moderni musiikki on kerännyt vertauksia mm. Feistin ja Kate Bushin kaltaisiin nimiin. Luomisvoimainen ja omaehtoinen artisti aloitti musiikkiuransa 2000-luvun alussa katusoittajana Barcelonan ja San Sebastianin kaduilla ennen muuttoaan Ruotsiin, jossa musiikintekeminen vei naisen toden teolla. Moneen kertaan palkittu ja albumeillaan platinaa ja kultaa myynyt Brun pyörittää myös omaa levy-yhtiötään Balloon Ranger Recordingsia, jonka kautta tulevakin studiolevy julkaistaan.

Ovet: 18.00
Ikäraja: K18

**************

Koronavirustilanteen vuoksi siirtyneen Ane Brunin -konsertin (1.10.2020) liput käyvät sellaisenaan tiistaina 27.4.2021 klo 19 alkavaan konserttiin. Lippuja ei tarvitse vaihtaa.

JAA
Lisää kalenteriin (.ics)
Lisää Google-kalenteriin
   
Kartalla
Tapahtuman hinta

46 / 42 / 39 / 34 €

Osta lippu

Tapahtumat: Musiikki ja konsertit

ma

12:00

Linkki tapahtumaan Bändipaja

Oulunkylän seurahuone

Avoin bändipaja kaikille ja kaiken ikäisille bändisoitosta kiinnostuneille.

ma

13:00

Linkki tapahtumaan Yhteislaulua säestyksellä

Saunabaari

Yhteislaulua piano- tai karaokesäestyksellä asukastalo Saunabaarissa aina maanantaisin.

ma

18:00

Linkki tapahtumaan Hetkiä helmien nauha – Maksuttomat maanantait

Kanneltalo

Tapahtuma on siirtynyt koronavirustilanteesta johtuen järjestettäväksi maanantaina 17.5.2021 klo 18.