Suoraan sisältöön

Kunto- ja voimailusalit

Kunto- ja voimailusalit, kuva: Konsta Linkola

Huom!

Sisäliikuntatilat ja uimahallit toistaiseksi suljettuina suurelta yleisöltä

Nuorten ohjattu vakiovuoroinen harrastustoiminta voi jatkua sisäliikuntatiloissa
Nuorten vakiovuoroinen harrastustoiminta voi jatkua sisäliikuntatiloissa. Tiloihin on pääsy vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneillä ohjattuun harrastustoimintaan osallistuvilla nuorilla. Yli 16-vuotiailta edellytetään koronapassi.  

Sisäliikuntatilat avoinna myös ammattilaisurheilijoille
Sisäliikuntatiloissa sallittuja ovat myös kaikenikäisten ammattilaisurheilijoiden harjoittelu ja ammattilaisurheilun piiriin luettavat ottelut, kilpailut ja turnaukset, ilman yleisöä. Ammattilaisurheilun piiriin kuuluvilta ei edellytetä koronapassia sisätiloissa.

Lakisääteinen kuntoutus voi jatkua kaupungin tiloissa
Sisäliikuntatiloihin pääsevät myös lakisääteiseen kuntoukseen oikeutetut. Lakisääteisellä kuntouksella tarkoitetaan esimerkiksi vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaille tarkoitettuja erilaisia, yksilöllisesti suunniteltuja ja ammattilaisen, kuten fysioterapeutin ohjauksessa toteutettavia terapioita, jotka Kela korvaa.

Kelan maksama kuntoutustuki ei oikeuta sisäänpääsyyn.

Helsingissä voimassa olevat keskeiset suositukset ja rajoitukset >>

_________

Kuntosalien aukioloajat ja yhteystiedot löydät alempaa tältä sivulta.

Kaupungilla on 12 kuntosalia ja viisi voimailusalia ympäri Helsinkiä. Kuntosaleissa on nykyaikaiset kuntolaitteet monipuoliseen kuntosaliharjoitteluun. Voimailusalit soveltuvat parhaiten painonnostoon ja voimailuun. Töölön kisahallissa voi harjoitella kuntosalissa, kuntoilualueella ja voimailusalissa.

Näillä maksuvälineillä maksat kuntosalimaksun

Liikuntatuotteet voi maksaa:

  • Käteisellä
  • Pankkikorteilla
  • Luottokunta Oy:n luottokorteilla
  • ePassi Payments Oy:n SporttiPassilla
  • Edenred Finland Oy:n Virike-edulla (Edenred-kortti ja Virikesetelit)
  • Smartum Oy:n Liikunta- sekä Kulttuuriseteleillä,
  • Saldokortilla, ja RJ-Kuntoiluseteli Oy:n Tyky-Kuntoseteleillä.

Hintaryhmien määrittelyt

Lapsen, opiskelijan, työttömän, eläkeläisen, invaliditeetin, varusmies- ja siviilipalvelun määritelmät.

Liikuntasetelit
Uimahallikorttien ja -maksujen maksamiseen voi käyttää näitä liikuntaseteleitä.

Ladattava asiakaskortti
Asiakaskortille voi ladata uinti-, tekojää- ja kuntosalikertoja, kuukausikortin tai kausikortin.

Kunto- ja voimailusalien aukiolot ym. Palvelukartalla:

Kuntosaliohjelmien laadinta ja opastus

Täältää saat tietoa liikunnanohjaajien laatimista kuntosaliohjelmista.

Ohjatun liikunnan kuntosaliryhmät

Täältä saat tietoa työikäisten ohjatusta kuntosaliharjoittelusta.



24.01.2022 09:21