Suoraan sisältöön

Liikuntatilojen varaaminen

Liikuntapalvelun sisäliikuntatilat avataan 20 -vuotiaiden ja tätä nuorempien ohjatulle harjoittelulle

Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan osalta rajoituksia puretaan pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä erikseen päätettävällä tavalla. Helsinki omalta osaltaan toimeenpanee pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä 20.4.2021 ja 27.4.2021 tehdyt linjaukset:

  • 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta on mahdollistettu ulkotiloissa rajoitetusti. Ulkoliikuntapaikkojen pukukoppitilat pidetään kuitenkin yhä kiinni (WC-tilat auki). Myös muut kuin liikuntaharrastukset ovat mahdollisia ulkotiloissa.
  • 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta mahdollistetaan myös sisätiloissa 3. toukokuuta alkaen rajoitetusti.
  • Lähikontakteja tulee välttää harjoittelun aikana. Harjoittelu on toteutettava niin että lähikontaktit on tosiasiallisesti mahdollista välttää ja ryhmän koko on suhteutettu harrastustilaan.
  • Mahdollisuus uimahallikäynteihin avataan erityisuimakortin haltijoille 3. toukokuuta alkaen Pirkkolan ja Itäkeskuksen uimahalleissa normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Saunat ja kuntosalit pidetään kuitenkin toistaiseksi suljettuina. Myös Urheiluhallit oy:n hallinnoimat Mäkelänrinteen ja Vuosaaren uimahallit avataan rajoitetuin aukioloin 3.5. alkaen erityisuimakortin haltijoille.

Harrastustoiminnan avaaminen edellyttää terveysturvallisuussuunnitelman toimittamista kaupungille. Suunnitelmassa on muun muassa kuvattava, miten toiminnassa vältetään lähikontakteja ja miten ryhmän koko on suhteutettu harrastustilaan. Jos suunnitelma on jo toimitettu ja toiminta jatkuu samanlaisena, ei suunnitelmaa tarvitse toimittaa uudelleen. Terveysturvallisuussuunnitelman palauttamatta jättäminen voi johtaa vuorojen peruuttamiseen. Terveysturvallisuussuunnitelma löytyy: https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/avustukset/

Nykyisten päätösten mukaisesti vuonna 2001 syntyneiden sisä- ja ulkoliikuntamahdollisuudet sekä erityisuimakortin haltijoiden uintimahdollisuus jatkuvat rajoitetusti 16. toukokuuta saakka. Muutoin ulko- ja sisäliikuntapaikat on suljettu 16. toukokuuta saakka. Viikoittain tarkastellaan, mitä rajoituksia voidaan seuraavaksi purkaa.

Vanhempien kuin 2001 syntyneiden vuoroja ei peruta automaattisesti, vaan ne tulee perua varaajan toimesta. Peruutukset tulee tehdä sekä sisä- että ulkotilojen vuoroista. Vuorojen peruutukset tulee tehdä keskiviikkoon 5.5.2021 mennessä osoitteeseen liikuntapaikkavaraukset@hel.fi. Tämä koskee kaikkia yli 20-vuotiaiden vuoroja, sekä myös alle 20-vuotiaiden kilpailuja, otteluita, harjoitusotteluita, tapahtumia ja sarjatoimintaa.

Kaikki peruuttamattomat vuorot laskutetaan tilavarausasiakkailta. Peruutus koskee vuoroja 16.5. saakka, mutta perua voi myös kaikki kevään jäljellä olevat vuorot. Perua voi myös ne alle 20-vuotiaiden vakiovuorot, joita ei käytetä.

Uusia vuoroja ei myönnetä sisätiloihin toukokuulle.

Lisätiedot: https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunginkanslia/rajoitusten-purkamisessa-lapset

---

Sisäliikuntatilojen koronaturvallisuusohjeet

Lue lisää >>

Helsingin kaupungin liikuntapalvelun tilavuorojen hakeminen

Vuorojen hakeminen

sähköisen asioinnin kautta

Liikuntatilakalenteri

täältä näkee liikuntapaikkojen varatut vuorot

Liikuntapalvelun omat tilat on luokiteltu kalenterissa lajikohtaisesti. Koulujen liikuntasalit saat näkyviin valitsemalla lajivalikosta "muu toiminta".

Ohjeet vuorojen hakemiseen

sähköisen asioinnin ohjeet

Vuoden 2021 hinnasto (PDF)

Vuoroja ei ole mahdollista varata puhelimitse tai sähköpostitse. Muutokset ja peruutukset myönnetyistä vuoroista tulee tehdä kirjallisesti osoitteeseen liikuntapaikkavaraukset@hel.fi

Tilavarausasiakkaiden laskutusosoitteen tai yhteyshenkilön yhteystietojen muuttuessa, tulee muutoksista aina ilmoittaa kirjallisesti osoitteeseen liikuntapaikkavaraukset@hel.fi. Emme päivitä tietoja pelkän hakulomakkeen perusteella.

Ajankohtaista

Liikuntapaikkavarausten asiakaspalvelussa siirrytään toistaiseksi palvelemaan asiakkaita vain sähköisesti ja puhelimitse.

  • Talvikauden 2021-2022 vuorot haetaan 15.4.2021 mennessä
    Liikuntapalvelun sisätilojen talvikausi on 30.8.2021-29.5.2022.
    Muutokset ja peruutukset myönnettyihin talvikauden vuoroihin tulee tehdä 7.7.2021 mennessä

  • Kesäkauden 2021 vuorot haetaan 15.12.2020 mennessä. 
    Liikuntapalvelun sisätilojen kesäkausi on 31.5.2021-29.8.2021
    Liikuntapalvelun ulkotilojen kesäkausi on 12.4.2021-28.11.2021

  • Liikuntapalvelu ei myönnä vuoroja koulujen liikuntasaleihin kesäkaudelle. Koulujen liikuntasalien kesävuoroista voi olla yhteydessä Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tilavarauksiin
  • Huomioittehan uudistuneet liikuntapalvelun ja koulujen liikuntasalien ilta-ja vapaa-ajankäyttöä koskevat vakio-ja yksittäisvuorojen sopimusehdot.  
  • Liikuntapalvelu vastaa vuorojen jaosta ja hakuun liittyvästä neuvonnasta. 

Ilta- ja vapaa-ajan käyttö koulujen liikuntasaleissa talvikaudella 2020-2021

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tarvitsee liikuntasaleja opetuskäyttöön, eikä näin ollen ilta- ja vapaa-ajankäyttö osassa liikuntasaleista ole mahdollista kaudella 2020-2021. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala selvittää mahdollisuutta järjestää opetusta koulujen muissa tiloissa sekä mahdollisuutta aloittaa ilta- ja vapaa-ajankäyttö saleissa erityisjärjestelyin. Erityisjärjestelyt tarkoittavat, että kalusteet siirretään pois ja takaisin paikoilleen iltakäyttäjän toimesta. Näistä järjestelyistä sovitaan koulu- ja käyttäjäkohtaisesti.

Alla on listattuna koulusalit, joiden käyttö tulevalla kaudella ei ole mahdollista sekä koulusalit. Niissä koulusaleissa, joissa ilta- ja vapaa-ajankäyttö alkaa erityisjärjestelyin, sovitaan vuorojen aloittamisen aikataulusta erikseen.

Muissa kuin alla olevilla listoilla olevissa koulusaleissa vuorot alkavat normaaliin tapaan 31.8.

Näissä saleissa iltakäyttö on mahdollista normaalisti toistaiseksi. Liikuntasalit voidaan kuitenkin tarvittaessa joutua ottamaan koulun opetuskäyttöön myöhemmin talvikauden 2020-2021 aikana, jonka jälkeen iltakäyttö toimii salissa erityisjärjestelyin:

  • Maatullin ala-aste, Kimnaasipolku 5, avataan iltakäytölle 14.9. alkaen
  • Kaisaniemen ala-aste, Puutarhakatu 1, avataan iltakäytölle 29.9. alkaen

Mikäli koulu tarvitsee liikuntasaleja myöhemmin opetuskäyttöön, tulee iltakäyttäjien tällöin sitoutua noudattamaan salissa toteutettavia erityisjärjestelyitä. Erityisjärjestelyiden yksityiskohdista ja iltakäyttäjien kanssa tehtävistä sopimuksista tiedotetaan tarkemmin, mikäli ne yllä mainittujen koulujen kohdalla tulevat myöhemmin ajankohtaiseksi.

Näissä saleissa iltakäyttö on mahdollista erityisjärjestelyin. Vuoroihin liittyvistä erityisjärjestelyistä sovitaan kunkin iltakäyttäjän kanssa erikseen:

  • Siltamäen aa, Siltakyläntie 9 A
  • Hoplaxskolan Munksnäs, Lokkalantie 9
  • Vallilan ala-aste, Hämeentie 80
  • Pakilan yläaste, Pakilantie 67, liikuntasali 227m2
  • Taivallahden peruskoulu, Etelä-Hesperiankatu 38, leikkisali 123m2

Seuraavissa koulusaleissa iltakäyttö ei ole toistaiseksi mahdollista koulujen opetuskäytön vuoksi:

  • Kannelmäen pk, Runonlaulajantie 40, liikuntasali 375m2
  • Botby grundskola, Kukkaniityntie 2, liikuntasali 502m2
  • Zacharias Topeliusskolan, Stenbäckinkatu 14, liikuntasali 162m2
  • Mellunmäen ala-aste, Rukatunturintie 14, peilisali 174m2
  • Oulunkylän ala-aste, Teinintie 12, liikuntasali 86m2
  • Maunulan ala-aste, Maunulanmäki 5, liikuntasali 224m2 (alasali)
  • Meilahden yläaste, Kuusitie 12, juhla-/liikuntasali 200m2 (yläsali)
  • Taivallahden peruskoulu, Etelä-Hesperiankatu 38, juhlasali 221m2
  • Porolahden peruskoulu, Roihuvuorentie 2, liikuntasali 112 m2
  • Meilahden ala-aste, Jalavatie 6, liikuntasali 250m2
  • Pakilan yläaste, Pakilantie 67, liikuntasali 121m2

Seuraavissa koulusaleissa iltakäyttö ei ole toistaiseksi mahdollista remontin vuoksi:

  • Tehtaankadun aa, Eiranranta 1
  • Puistopolun pk, Punakiventie 4, juhla/liikuntasali 240m2
  • Puistolanraitin aa, Puistolan raitti 18, liikuntasali 240m2
  • Kannelmäen pk, Kanneltie 1
  • Kalasatama, Polariksenkatu 1, liikuntasali 500m2

Erityisjärjestelyt koulusaleissa

Erityisjärjestelyt tarkoittavat sitä, että opetukseen tarvittavat kalusteet siirretään pois ja takaisin paikoilleen iltakäyttäjän toimesta. Kyseiset salit on lueteltu yllä.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelu koordinoivat parhaillaan yhdessä erityisjärjestelyjen valmistelua kouluissa. Tällä hetkellä kartoitetaan kyseisten salien turvallisuusasiat, sisältäen muun muassa kalusteiden sijoittelut ja poistumistiet sekä paloturvallisuus.

Kartoituksen valmistuttua liikuntapalvelu tiedottaa asiakkaita siitä, onko kaikki erityisjärjestely-selvityksessä olevat koulut mahdollista saada käyttöön. Lisäksi otamme erikseen yhteyttä niihin iltakäyttäjiin, joita salien kalusteiden siirtäminen pois sekä takaisin paikoilleen koskisi. Tiedotamme erikseen siitä, milloin vuorot erityisjärjestelyselvityksessä olevissa kouluissa voivat alkaa. Iltakäyttö näissä saleissa ei siis vielä ole mahdollista.

Liikuntapalvelu laatii kyseisen salin ensimmäisen ja viimeisen iltakäyttäjän kanssa sopimuksen, jonka mukaan he vastaavat kalusteiden siirtämisestä pois ja takaisin paikoilleen annettujen ohjeiden mukaisesti. Kalusteiden siirrosta vastaavat iltakäyttäjät saavat 50% alennuksen kyseisestä tilavuokrasta.

Liikuntapaikkavarausten yhteystiedot

liikuntapaikkavaraukset@hel.fi
Puhelinpalvelu ma-pe  klo 9-14, puh. 09 310 87800

Muut asiat

Maanvuokrasta voi hakea vapautusta

Helsingin kaupunki on päättänyt maksuvapautuksista yritystonteille ja niihin verrattavien maa-alueiden maanvuokralaisille.
Lue lisää uutisesta




29.04.2021 08:21

Liikuntapalvelun tilojen ja koulujen liikuntasalien sopimusehdot ja vuorojenjakokriteerit

Liikuntapalvelun tilojen ja koulujen liikuntasalien sopimusehdot ja vuorojenjakokriteerit

Kaupungin koulujen liikuntasalien ilta- ja vapaa-ajankäyttö

Kaupungin koulujen liikuntasalien ilta- ja vapaa-ajankäyttö

Omavalvonta

Omavalvonta tarkoittaa, että varaaja (esim. urheiluseura) vastaa itse muun muassa vuoronsa valvonnasta ja siitä, että liikuntasali jää siistiin kuntoon vuoron jälkeen.

Sisäliikuntapaikat

Helsingin hallinnassa on noin 70 liikuntahallia tai -salia, niiden joukossa esim. kolme jäähallia, neljä uimahallia ja yksi ratsastushalli.

Ulkoliikuntapaikat

Helsingin monipuolisten ulkoliikuntamahdollisuuksien kirjosta löytyy muun muassa liikuntapuistoja, urheilukenttiä, lähiliikuntapaikkoja, maauimaloita, uimarantoja, tenniskenttiä, kuntoratoja, luistelukenttiä, tekojääkenttiä, latuja sekä talviuintipaikkoja.

Ohjeet vaalitilaisuuden tilavaraukseen

Yleisen alueen käytön ehdot vaali-informaatiotilaisuuksissa ja kiinteiden vaali-informaatiopisteiden pitämisessä.