Suoraan sisältöön

Tutkimusapurahat ja palkinnot

Helsingin kaupunki myöntää vuosittain kolmea tieteen tekemiseen liittyvää tai tiedeopintoihin tarkoitettua rahallista tunnustusta: tutkimusapurahoja, opinnäytepalkintoa ja Helsingin tiedepalkintoa. Kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikkö koordinoi niiden myöntämistä.

Helsingin tiedepalkinto myönnetään tunnustuksena helsinkiläisen tekemästä tai Helsingissä tehdystä merkittävästä tieteellisestä työstä. Tiedepalkinto on arvoltaan 10 000 euroa ja se jaetaan touko–kesäkuussa.

Helsingin tiedepalkinto >>

Helsingin kaupungin tutkimusapurahat on tarkoitettu ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille tutkijoille, erityisesti lisensiaatintyön ja väitöskirjojen tekijöille sekä post doc -tutkijoille. Apurahojen hakuaika on helmi–maaliskuussa.

Tutkimusapurahat >>

Opinnäytepalkintoja myönnetään yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoiden ansiokkaille loppututkielmille, jotka liittyvät aiheeltaan Helsinkiin. Opinnäytepalkinnot jaetaan joulukuussa, ja ehdotuksia palkintojen saajista otetaan vastaan syyslukukaudella.

Opinnäytepalkinnot >>  



JAA
19.09.2018 14:38