Suoraan sisältöön

Jukka Relanderin ym. talousarvioaloite asukastilojen tukien järjestämisestä

13.02.2013 Jukka Relanderin ym. talousarvioaloite asukastilojen tukien järjestämisestä

Eri kaupunginosien asukastiloissa tehdään tärkeää asukasviihtyvyyttä ja lähidemokratiaa palvelevaa työtä ja tuotetaan asukkaille myös erilaisia palveluita paljon halvemmalla kuin kaupunki kykenisi niitä tuottamaan.
 

Asukastilojen toiminta edellyttää edullisuudestaan huolimatta jonkinlaista rahoitusta. Tällä hetkellä asukastilojen aktiivit joutuvat etsimään rahoitusta eri virastoista määräajaksi kerrallaan, milloin mistäkin: vuokratukia saatetaan hakea kulttuurilautakunnalta ja sisältötukia Sotesta.

Kaupunginhallitus päätti 10.12. kokouksessaan vahvistaa näiden tilojen hyödyntämistä.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunki järjestää asukastiloille mahdollisuuden hakea rahoitusta, osoittaa yhden luukun jolta sitä voi hakea ja myöntää riittävästi varoja, joiden turvin tärkeää lähidemokratiatoimintaa voidaan pitää yllä.

Jukka Relander

Alkuperäinen aloite



05.12.2019 19:15