Suoraan sisältöön

Juha Hakolan ym. aloite automaattisten liikennevalvontalaitteistojen saamisesta Kaisaniemenkadun alueelle

10.04.2013 Juha Hakolan ym. aloite automaattisten liikennevalvontalaitteistojen saamisesta Kaisaniemenkadun alueelle

Kaisaniemessä Unioninkadun Liisankadun ja Kaisaniemenkadun risteysalue lienee yksi Helsingin vilkkaimmin liikennöidyistä katualueista. Risteysalueen monimuotoisuus raitiovaunuineen, busseineen sekä henkilöautoineen on vaativa haaste kaikille alueen tielläliikkujille. Alueella on lisäksi mm. tieprofiilista sekä joukkoliikenteen pysäkkirakennelmista johtuen rajoitettu näkyväisyys useampaan eri suuntaan, joka on vaaraksi erityisesti alueella liikkuville lapsille.

Kyseistä tiealuetta voidaan varsin hyvin sanoa jopa vaaralliseksi erityisesti silloin, jos joku tielläliikkujista jättää noudattamatta nopeusrajoitukset tai liikennevalo-opasteen ajamalla esimerkiksi päin punaista liikennevaloa. Valvonnasta huolimatta valitettavasti näin tapahtuu päivittäin useita kertoja.

Kyseisen risteyksen välittömässä läheisyydessä sijaitsee Kaisaniemen ala-asteen koulu, jonka oppilaat tulevat kouluun pääosin Kruununhaan alueelta eli ylittäen emo vaarallisen risteysalueen. Näkemyksemme mukaan olisi erittäin tärkeää, että kyseisen alueen liikennekäyttäytyminen muuttuisi turvallisempaan suuntaan.

Yleisesti tiedetään, että nopeuden alentaminen ehkäisee onnettomuuksia ja lieventää niiden seurauksia. Tässä nimenomaisessa paikassa vaaratilanteiden vähentämiseksi ajoneuvoliikenteen nopeuksia on tarpeen hillitä. Yksi tärkeä keino on liikennevalvonnan lisääminen ja näin nostaa kiinnijäämisriskiä niin ylinopeuksien kuin punaisen liikennevalon noudattamatta jättämisen osalta.

Varsin yksinkertainen ja helppo keino nostaa em. kiinnijäämisriskiä on asettaa paikalle samankaltainen automaattinen liikenteenvalvontajärjestelmä kuin tällä hetkelläkin toimii Kaivokadun ja Keskuskadun risteyksessä.

Edellä olevan perusteella esitämme, että kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin sen selvittämiseksi, miten po. Kaisaniemenkadun ym. alueelle saataisiin pikaisesti automaattiset liikenteenvalvontalaitleistot.

Juha Hakola

Alkuperäinen aloite



05.12.2019 19:11