Suoraan sisältöön

Leo Straniuksen ym. aloite koulujen ja muiden kaupungin tilojen energiansäästötoimien kohdentamisesta

06.11.2013 Leo Straniuksen ym. aloite koulujen ja muiden kaupungin tilojen energiansäästötoimien kohdentamisesta

Vantaan kouluissa säästettiin 200 000 euroa vuodessa 15 koulun omilla energiasäästötoimilla (Helsingin Sanomat 14.10.42013). Koulut ovat saaneet osan säästvneistä rahoista itselleen.

Myös seitsemässä helsinkiläiskoulussa on alkanut EU-kokeilu, jossa pyritään kandeksan prosentin energiansäästöön. Koulut saavat itselleen puolet manhollisesta säästösummasta.

Toinen puoli säästöistä voitaisiin ohjata esimerkiksi ylimääräiseen energiansäästörahastoon, iosta jaettaisiin halpakorkoisia lainaa asukkaille ja yrityksille hakemusten perusteella energiaa säästäviin ja taloudellisesti  
kannattaviin hankkeisiin sekä tukea kaupungin omille asuin- ja palvelukiinteistöille hakemusten perusteella. Lainat ja korot maksettaisiin kaupungille takaisin niillä kustannussäästöillä, joita hankkeet tuovat.

Kaupunginvaltuusto on hyväksymässään strategiaohjelmassa vuosille 2013-2016 sopinut mm. seuraavaa:
"Käynnistetään uusiutuvan energian käyttöön ja tuotantoon sekä sekä energiatehokkuuteen liittyviä kokokeiluja" "Koko Helsingin hiilidioksidipäästöjä vähennetään 30% vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta."

Me aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kokeilua, jossa toimijat saavat puolet mahdollisesta säästösummasta, laajennetaan koulujen lisäksi myös muihin kaupungin kiinteistöihin, esimerkiksi päiväkoteihin, liikuntatiloihin ja muihin toimitilloihin.

Leo Stranius



05.12.2019 19:08