Suoraan sisältöön

28.9.2011 Näre: aloite uimaranta-alueen kaavoittamisesta erityisryhmille

28.9.2011 Sari Näreen ym. aloite uimaranta-alueen kaavoittamisesta erityisryhmille

ALOITE UIMARANTA-ALUEEN KAAVOITTAMISEKSI ERITYISRYHMILLE

Helsingin merellisen sijainnin ja Sipoon suuntaan laajentumisen ansiosta kaupungilla on runsaasti luonnonvaraisia ranta-alueita, mutta siitä huolimatta hyvin vähän erityisryhmille tarkoitettuja uimapaikkoja. Helsingistä puuttuu esimerkiksi erityisesti koirille varattuja uimarantoja.

Samoin naisten mahdollisuudet uida alasti kaupungin alueella entisestään kaventuvat, kun Yrjönkadun uimahalli on vieläkin kesäisin kiinni ja jos/kun Seurasaaren uimalan naisille varattuja uima-aikoja vähennetään. Alastonuintiin varattu Pihlajasaaren alue on puolestaan etupäässä miesten kansoittama uima-alue. Vain sekakäyttöön tarkoitetut alastonuintialueet eivät palvele yhdenvertaisesti molempia suku puolia, koska osa naisista pelkää kokevansa niissä häirintää eikä käytä paikkoja vaikka toivoisivatkin pääsevänsä Helsingissä alasti uimaan.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että Helsingissä kaavoitetaan ranta-alue, jossa on uima-alueet ainakin seuraavasti:

1. vain naisille tarkoitettuun alastonuintiin
2. vain miehille tarkoitettuun alastonuintiin
3. yleinen alastonuintialue
4. koirien uintialue

Erityisryhmille, tarvittaessa muillekin ryhmille kuin edellä mainituille, tarkoitettu alue on syytä kaavoittaa metroradan läheisyyteen.

Sari Näre

Alkuperäinen aloite (pdf-tiedosto)



05.12.2019 18:30