Suoraan sisältöön

Vapaaehtoiseksi ikääntyneiden pariin

Vapaaehtoistoiminta on ennaltaehkäisevää ja palveluja täydentävää, ei korvaavaa toimintaa.

Vapaaehtoistoimintaa ohjaavat vapaaehtoistoiminnan perusperiaatteet - tavallisen ihmisen taidoin, palkattomasti, tarvitsijan ehdoin ja ammattilaisten johdolla.

Vapaaehtoisena voivat toimia kaikenikäiset. Toimintaan voi tulla tiettyyn projektiin tai pidemmäksi aikaa, jokaiselle löytyy sopiva tehtävä. Vapaaehtoisena on mahdollista toimia niin arkisin, iltaisin kuin viikonloppuisin. Aiempaa kokemusta ei vaadita, kaikkiin tehtäviin perehdytetään erikseen. Kaikissa palvelukeskuksissa ja palvelutaloissa on vapaaehtoistoiminnan ohjaajia vastaamassa toiminnasta.

Vapaaehtoiset ikääntyneiden parissa voivat toimia mm. ulkoilukaverina, ystävänä, ryhmän ohjaajana, opastajana tietokoneen käytössä, esiintyjänä, saattajana tai narikkavahtina. Nämä ovat vain joitain esimerkkejä - jokaisen omat ideat ja ajatukset ovat tervetulleita.

Toiminta on maksutonta vapaaehtoiselle ja toiminnan kautta tukea/apua saaville.

Jos olet kiinnostunut vapaaehtoistyöstä, ota yhteyttä vapaaehtoistyön ohjaajaan. Hänen kanssaan voit yhdessä miettiä mikä toiminnan muoto olisi sinulle sopivin. Yhteystiedot löytyvät palvelukeskusten Vapaaehtoistyö-sivuilta.

Käytön edellytykset:

Vapaaehtoiset: Toimintaan tullaan tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin

Saatavilla olevat kielet:

suomi, ruotsi

Lue lisää:

Aiheeseen liittyvät palvelut:

Palvelusta vastaa:

Sosiaali- ja terveystoimiala


Suomeksi