Suoraan sisältöön

Kehitysvammaisten erityishuollon sosiaalityö

Kehitysvammaisten palvelujen sosiaalityön tavoitteena on tukea asiakkaita mahdollisimman itsenäiseen elämään elinkaaren eri vaiheissa.

Palveluun kuuluu mm. neuvonta, tilanteen arviointi ja palvelutarpeen kartoitus, palvelusuunnitelman tekeminen ja sopivien palvelujen järjestäminen sekä tulevien palvelutarpeiden ennakointi.

Palvelua haetaan oman asuinalueen sosiaalityön toimipisteestä, kehitysvammahuollon sosiaalityöntekijältä.

Palvelu on asiakkaalle maksuton.

Jos asiakas tarvitsee kehitysvammahuollon palveluja, hänelle laaditaan erityishuolto-ohjelma ja tarvittaessa lisäksi palvelusuunnitelma. Sosiaalityöntekijä tekee esityksen erityishuollon johtoryhmälle erityishuolto-ohjelman hyväksymiseksi.

Kehitysvammahuollon sosiaalityöntekijä arvioi yhteistyössä asiakkaan, Kehitysvammapoliklinikan ja/tai mahdollisen lähettävän tahon (esim. sairaalan) kanssa asiakkaan tilannetta ja palvelutarvetta. Asiakas antaa perustiedot terveydentilastaan, tehdyistä tutkimuksista ja mahdollisista muiden tahojen antamista palvelusuosituksista.

Käytön edellytykset:

Asiakas on kehitysvammainen.

Palvelu on tarkoitettu helsinkiläisille.

Saatavilla olevat kielet:

suomi

Palvelusta vastaa:

Sosiaali- ja terveystoimiala


Suomeksi | På svenska » | In English »

JAA