Suoraan sisältöön

Oppisopimuskoulutus

Oppisopimuskoulutuksessa ammatillisia opintoja opiskellaan työpaikalla ja täydennetään tietopuolisilla opinnoilla alan oppilaitoksessa. Tietopuolisen koulutuksen osuus on 1- 5 päivää kuukaudessa riippuen tutkinnosta, aikaisemmasta koulutuksesta ja työkokemuksesta.

Oppisopimuksella voi suorittaa kaikki toisen asteen ammatilliset tutkinnot: perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Tutkintoon valmistavat oppisopimukset ovat 1- 3 vuoden pituisia. Ne antavat hakukelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Oppisopimus on työnantajan ja opiskelijan välinen määräaikainen työsopimus, jonka ajalta yritys maksaa opiskelijalle työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Työnantajalle maksetaan koulutuskorvausta.

Oppisopimuskoulutus voi perustua myös virkamiehen ja työnantajan välillä tehtyyn kirjalliseen määräaikaiseen sopimukseen ns. virkamiehenoppisopimukseen. Yrittäjät voivat opiskella Yrittäjän oppisopimuksella. Tällöin oppisopimus solmitaan yrittäjän ja Stadin aikuisopiston oppisopimusyksikön välillä.

Sekä nuoret että aikuiset voivat opiskella ammattiin oppisopimuskoulutuksella. Osaaminen osoitetaan näytöillä, jotka toteutetaan työpaikalla koulutuksen edetessä.

Helsingissä oppisopimuskoulutusta järjestää Stadin aikuisopisto.

Käytön edellytykset:

Oppisopimusopiskelun voi aloittaa jokainen 15 vuotta täyttänyt, jolla on työpaikka tai joka toimii yrittäjänä. Työsuhde voi olla jo olemassa tai työsuhde voi olla alkamassa rekrytoinnilla.

Saatavilla olevat kielet:

suomi, ruotsi

Aiheeseen liittyvät palvelut:

Yhteystiedot ja toimipisteet:

Palvelusta vastaa:

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala


Suomeksi | På svenska » | In English »

JAA