Suoraan sisältöön

Päiväunet ja lepohetki

Päiväkodissa saa nukkua – mutta onko pakko?

Varhaiskasvatus on yksittäisten lasten tarpeisiin perustuvaa toimintaa ryhmässä. Ruokailun jälkeen lapset voivat kuunnella satua tai musiikkia. Osa lapsista voi nukkua päiväunet. Osalle järjestetään sillä aikaa sisällä tai ulkona toimintaa, joka suunnitellaan yhdessä lasten kanssa. Henkilökunta keskustelee vanhempien kanssa päiväkodin käytännöistä.

Päiväkodissa toistuvat lepohetken rutiinit auttavat lasta rauhoittumaan. Lapsella voi olla mukana oma unilelu. Varhaiskasvatuksen alkaessa sekä vanhemmat että henkilökunta oppivat päivärytmin vakiintuessa tuntemaan lapsen unen tarvetta ja vireystilaa päiväkodissa ja kotona. Henkilökunta arvioi yhdessä perheen kanssa lapsen lepohetken toimintaa. Myös kotona on hyvä kiinnittää huomiota lapsen säännöllisiin iltarutiineihin ja rauhoittumiseen ennen nukkumaan menoa.

Helsingin varhaiskasvatussuunnitelman 2017 mukaisesti lapselle tarjotaan mieluisaa tekemistä, monipuolista ja vauhdikasta liikkumista, leikkejä ja pelejä sekä rauhallista oleilua ja lepoa. Lasten kanssa käsitellään heidän hyvinvointiaan edistäviä asioita kuten levon, ravinnon, liikunnan ja mielen hyvinvoinnin merkitystä. Lasten toiminnassa yhdistetään levollisuus ja aktiivinen oppimisympäristö.



JAA
03.12.2018 12:58