Suoraan sisältöön

Hoitopaikan saaminen tai jos sitä ei käytetä

Hoitopaikan saaminen

Kaikilla sähköisen hakemuksen lähettäneillä on henkilökohtainen asiointikansio osoitteessa https://asiointi.hel.fi. Päätös ja tieto hoitopaikasta toimitetaan asiointikansioon noin kuukautta ennen hoidon tarvetta. Varhaiskasvatus ja sen laskutus alkavat päätöksessä ilmoitetusta päivästä lähtien.

Jos hakemus on tehty paperihakemuksena, päätös lähetetään postissa.

Elokuussa alkavasta varhaiskasvatuksesta ilmoitetaan kesäkuussa.

Varhaiskasvatuspaikka annetaan mahdollisuuksien mukaan perheen ensisijaisen toiveen perusteella. Jos perheen toivomissa paikoissa ei ole vapaata, päiväkodin johtaja tai perhepäivähoidon ohjaaja keskustelee perheen kanssa vaihtoehdoista ennen päätöksentekoa.

Lasten sijoittamisessa otetaan huomioon hoidon tarpeen laajuus. Kun hakijoita johonkin hoitopaikkaan on enemmän kuin paikkoja, perhekohtaiset sijoittamisperusteet ovat sisarussuhteet, lapsi- ja perhekohtaiset syyt, kulkuyhteydet ja kuljettamismahdollisuudet.

Jos perhe on tyytymätön lapselle osoitettuun hoitopaikkaan, vanhemmat voivat hakea siirtoa toiseen hoitopaikkaan. Siirtotoiveesta  ilmoitetaan päätöksen tekijälle tai haettavan hoitopaikan esimiehelle.

Jos paikkaa ei käytetä

Varhaiskasvatus ja sen laskutus alkaa päätöksessä ilmoitetusta päivästä lähtien. Mikäli perhe ei ota vastaan tarjottua paikkaa, siitä tulee ilmoittaa päätöksen tekijälle mahdollisimman pian ja viimeistään kaksi viikkoa ennen varhaiskasvatuksen alkamista. Perumattomasta hoitopaikasta peritään puolet yhden kuukauden hoitomaksusta ja päätös varhaiskasvatuksesta raukeaa viikon kuluttua varhaiskasvatuksen alkamisesta

Perhe voi hakea paikkaa uudelleen, josta alkaa enintään neljän kuukauden järjestämisaika.

Sisarussuhteet, lapsi- ja perhekohtaiset syyt, kulkuyhteydet ja kuljettamismahdollisuudet



JAA
11.04.2019 14:32