Suoraan sisältöön

Hakaniemen kauppahallin peruskorjaus ja väistötilat

Hakaniemen kauppahallin peruskorjaus alkoi vuoden 2018 alussa. Myöhemmin aloitettiin kauppahallin toiminnalle tärkeä maanalainen huotopihahanke. Kokonaisuus ja valmistuu vuonna 2022. Peruskorjauksen aikana hallin toiminta jatkuu keskeytymättä väliaikaisissa tiloissa Hakaniemen torilla.

Halli korjataan perusteellisesti

Vuonna 1914 valmistuneen Hakaniemen kauppahallin sisätilat kunnostetaan peruskorjauksessa alkuperäiseen asuunsa. Samalla tavoitteena on hallimyynnin olosuhteiden parantaminen. Rakennukseen saadaan ajanmukaiset ilmanvaihto- ja sähköjärjestelmät, esteettömät kulkuyhteydet sekä toimivat sosiaali- ja varastotilat.

Uudet tekniset järjestelmät pystytään asentamaan halliin rakentamalla sinne maanalaista tilaa. Rakennuksen nykyinen talotekniikka on pääosin 1970-luvulta, ja alapohjan tukirakenteet ovat heikkokuntoiset. Sisätilan lämpötilaerot eri vuodenaikoina ovat suuret, eikä hallissa ole riittävästi kylmätiloja toiminnan kehittämiseksi.

Hallikauppaa käydään väistötiloissa peruskorjauksen ajan

Hallimyynti jatkuu peruskorjauksen ajan väliaikaisissa tiloissa Hakaniementorille. Niissä on riittävästi tilaa kauppahallin vakituisille kauppiaille. Myös perinteinen torikauppa jatkuu Hakaniemessä.

Väliaikainen halli puretaan, kun pysyvä kauppahalli otetaan käyttöön, jotta tori voidaan kunnostaa ja torin alle rakennettavan pysäköintihallin portaikon, hissihallin ja ilmanvaihtokuilujen rakentaminen voi edetä.

Aikataulu 

Hakaniemen kauppahallin peruskorjaus on käynnissä. Kauppahallin käyttöönottoon liittyy kauppahallin maanalaisen huoltopihan rakentamisen erillinen hanke. Kokonaisuus otetaan käyttöön sen jälkeen, kun huoltopiha valmistuu. Tilat otetaan käyttöön arviolta kesällä 2022.

Hankkeen kustannukset

Helsingin kaupunki investoi kauppahallin peruskorjaushankkeeseen arviolta noin 19 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi tulevat vielä väistötilan rakentamiskustannukset 5,7 miljoonaa euroa vuoden 2014 kustannustasossa. Kustannukset ja vuokravaikutukset hallikauppiaille tarkentuvat rakennusurakoiden kilpailutusten myötä.

Maanalaisen huoltopihan hankkeen kustannukset ovat noin 20 miljoonaa euroa.

Hakaniemen kauppahallin toimijat

  • Hakaniemen kauppahallin omistaa Helsingin kaupunki.
  • Hallikauppaa organisoi Tukkutori-yksikkö.
  • Peruskorjaushankkeen ja väistötilan suunnittelusta vastaa kaupunkiympäristön rakennuttaminen yhteistyössä tukkutorin kanssa.
  • Hallissa toimii noin 140 yritystä. Yrityksiä edustaa kauppiasyhdistys.

Yhteyshenkilöt

Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@hel.fi

Peruskorjauksen suunnittelu ja väistötilat

Mika Kontkanen, projektipäällikkö  
Puh. 09 310 39747

Hakaniemen kauppahallin toiminta

Elina Siltanen, yksikön päällikkö, kaupunkiympäristön toimiala, tukkutori
Puh. 09 310 32500



16.08.2021 11:21