Suoraan sisältöön

Helsingin haitallisimmat vieraskasvilajit

Lukumääräisesti useimmat Helsingissä tavattavista vieraista lajeista ovat kasveja. Monet niistä ovat koristekasveja. 

Helsingissä tavattavista vieraslajeista haitallisimmiksi ovat osoittautuneet jättiputket, jättipalsami, kurtturuusu, lupiini ja isot tattaret. Myös monet marjovat koristepensaat kuten terttuselja ja isotuomipihlaja saattavat pitkällä aikavälillä olla haitaksi alkuperäiskasvillisuudelle, koska linnut levittävät niiden siemeniä myös metsiin.

Jättiputket



Jättiputket (Heracleum sp.) ovat kotoisin Kaukasiasta ja ne on tuotu Suomeen alun perin puutarhakasveiksi. Jättiputket ovat suuria ja voimakkaasti leviäviä. Ajan myötä ne muodostavat laajoja kasvustoja, jotka tukahduttavat muun kasvillisuuden ja eläimistön. Lisäksi ne erittävät ihmiselle vahingollista kasvinestettä.

Suomessa esiintyy ainakin kaksi jättiputkilajia, kaukasianjättiputki sekä persianjättiputki, joka on yleisempi. Jättiputken tunnistaa lehdistä, jotka ovat suuret, raparperimaiset ja peittävät sekä kukinnoista, jotka ovat 15–25 senttimetriä leveät ja lautasmaiset. Jättiputket leviävät siemenistä, jotka säilyttävät itävyytensä pitkään. Helsingin kaupunki on useiden vuosien ajan hävittänyt kaikki havaitut jättiputket.

Kurtturuusu 

kurtturuusu

Kurtturuusu (Rosa rugosa) on kotoisin Koillis-Aasian merenrantojen hietikoilta ja niityiltä. Kurtturuusua on suosittu koristekasvina ja suojapensaana. Se on levittäytynyt erityisesti hiekkaisille ja kivisille merenrannoille. Rannoilla kurtturuusutiheiköt estävät muiden kasvien kasvamisen ja häiritsevät myös ihmisten rannoilla oleskelua. Kurtturuusuja ei saa kasvattaa vuoden 2022 toukokuun jälkeen.

Kaupunki on torjunut kurtturuusua talkoilla vuodesta 2012 luonnonsuojelualueilta sekä muuten luontoarvoiltaan merkittäviltä luontoalueilta. Talkoissa kurtturuusua on hävitetty näivettämällä eli poistamalla kaikki kasvin vihreät osat useaan kertaan. Kallahdenniemen luonnonsuojelualueella kurtturuusuja on myös kaivettu juurineen ylös. Tätä menetelmää käytetään yleensä rakennetussa ympäristössä.

Jättipalsami

Jättipalsami

Jättipalsami (Impatiens glandulifera) on kotoisin Himalajan vuoristoalueilta Intiasta. Suomessa kasvia on käytetty koristeena ja mehiläiskasvina puutarhoissa, joista se on levinnyt luontoon. Helsingissä jättipalsamia tavataan useilla rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla, jolla se valloittaa kasvualaa alkuperäiseltä kasvistolta. Se leviää erityisen helposti joki- ja puronvarsia myöten aiheuttaa eroosiota rannoilla, koska lakastuu syksyllä ja juuret eivät sido maaperää. . 

Monet kasvustot ovat saaneet alkunsa, kun puutarhajätteitä on kuljetettu luontoon tonttien ulkopuolelle. Jättipalsami on yksivuotinen mehevävartinen ruoho, joka leviää siementen avulla. Kasvilla on suuret, useimmiten vaaleanpunaiset kukat mutta Suomessa on tavattu useita värimuotoja tummanpunaisista valkoisiin. Jättipalsamin kasvatus on kielletty.

Jättipalsami kuuluu EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon. Torjuntakeinoksi sopii kitkeminen, koska laji on yksivuotinen. Kitkentä kannattaa tehdä ennen kukintaa, jolloin kasvin osat voidaan laittaa kompostiin. Jättipalsamia onkin torjuttu pääasiassa kitkemällä talkoissa. Myös asukkaat ovat kitkeneet sitä omatoimisesti ja kaupungin viherylläpito on niittänyt koneellisesti.

Lupiini 

lupiini

Lupiini eli komealupiini (Lupinus polyphyllus) on levittäytynyt lähes koko Helsingin alueelle. Se tuotiin Eurooppaan koristekasviksi oletettavasti 1800-luvun alussa Pohjois-Amerikan länsiosista. Sen suosimia kasvupaikkoja ovat tienpientareet, niityt ja pihat ympäristöineen. 

Lupiinin leviäminen haittaa erityisesti niitty- ja laidunkasveja, joista monet ovat harvinaistuneet maatalouden muuttuessa ja laidunnuksen vähentyessä. Se on monivuotinen ja kylväytyy helposti siemenistä. Kotipihan koristekasvina lupiini on vaikea pitää ”kurissa”, sillä se valloittaa helposti pihan ja leviää sen ulkopuolellekin ja sen kasvatus on kielletty. 

Vuoden 2019 kasvatuskielto edellyttää lupiinin hävittämistä. Kaupunki torjuu sitä kitkemällä muiden hoitotöiden ohessa.

Tattaret

Kuva: Japanintatar. Kuvaaja Satu Tegel.

Isot tattaret ovat kotoisin Itä-Aasiasta. Japanintatar (Reynoutria japonica) voi kasvaa kolme metriä korkeaksi. Japanintattaren läheinen sukulainen sahalinintatar (Reynoutria sachalinensis) kasvaa vieläkin korkeammaksi. Näiden risteymä tarhatatar (Reynoutria x bohemica) on kantalajiensa välimuoto. Tatarten varret ovat lähes haarattomat, ontot ja hieman puumaiset ja niissä on usein punertavia tai punaruskeita täpliä. Varret ovat yksivuotiset ja juurakosta kasvaa joka vuosi uudet varret.

Japanintatar menestyy monissa erilaisissa elinympäristöissä. Se viihtyy valossa mutta myös puolivarjoisilla paikoilla esim. metsän reunassa. Kookkaat tattaret ovat voimakkaita kilpailijoita eikä niiden muodostamissa kasvustoissa juuri kasva muita lajeja. Ne leviävät tehokkaasti kasvullisesti ja kilpailevat kulttuurikasvillisuuden kanssa asutuksen läheisyydessä. Tiheissä kasvutoissa eivät puuvartisten kasvien siemenet pysty itämään ja muun kasvillisuuden kehitys estyy. Jokien ja purojen varsilla tatarkasvustot voivat aiheuttaa eroosion lisääntymistä ja maa-aineksen kulkeutumista vesistöihin, koska niiden kasvustot lakastuvat talveksi, eivätkä ne sido maaperää syksyn ja talven sateiden aikana.

Tattaret kuuluvat vieraslajilain kasvatuskiellon piiriin. Kaupunki on torjunut tatarta leikkaamalla kasvustoja alas säännöllisesti tai peittämällä leikatut kasvustot vahvalla pressulla muutamaksi vuodeksi. Myös asukasyhteistyötä on tehty niin, että asukaat ovat ottaneet jokin kohteen valvontaansa ja leikanneet uudet versot pois useita kertoja kasvukaudessa.



16.04.2020 14:09