![]() ![]() |
![]() ![]() |
|
![]() ![]() ![]() |
||
Tiedote 9.06.2005 Kulttuuria kaupunkilaisille!Helsingin alueelliset kulttuurikeskukset, Stoa – Itä-Helsingin kulttuurikeskus, Kanneltalo ja Malmitalo, palvelevat vuosittain satojatuhansia helsinkiläisiä ja muita lähialueiden asukkaita. Pelkästään Stoaan tehtiin vuonna 2004 noin 600 000 käyntiä. Keskusten käyttäjistä yli 85 prosenttia pitää omaa keskustaan tärkeänä alueellisena kohtauspaikkana ja noin 85 prosenttia katsoo niiden tarjoavan itselleen tärkeitä palveluja. Keskukset ovat saaneet erittäin hyvin houkuteltua myös maahanmuuttajia asiakkaikseen. Kirjastossa käynti on yleisin syy tulla kulttuurikeskukseen, mutta myös kulttuuriasiainkeskuksen, työväenopiston ja muiden keskusten toimijoiden palvelutarjonta saa kävijöiltä kiitosta. Alueelliset kulttuurikeskukset ovat tärkeitä myös taiteen ammattilaisille, joille ne tarjoavat muun muassa korkeatasoisia esiintymistiloja kohtuuhintaan. Keskuksilla on kiinteät yhteydet taidemaailman eri toimijoihin. Malmitalo tekee yhteistyötä esimerkiksi Helsingin taiteilijaseuran kanssa, Kanneltalon keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Sibelius-Akatemia ja Suomen Jazzliitto. Stoassa tuotetaan paljon tanssiesityksiä ja sillä on tärkeä merkitys koko Suomen nykytanssille. Lasten taidekasvatuksella on keskeinen rooli kaikkien keskusten ohjelmistossa. Myös aikuisia pyritään herättelemään kulttuurin pariin ja jokainen ensi kertaa kulttuurikeskukseen tuleva on henkilökunnalle erityinen ilon aihe. Keskukset pyrkivät sekä tuomaan korkeatasoista taidetta asuinalueille että tarjoamaan mahdollisuuksia omaehtoiseen kulttuuritoimintaan. Näin ne yhdistävät toiminnassaan kulttuurin demokratisoinnin ja kulttuuridemokratian ihanteet. Nämä käsitteet olivat keskeisiä 1970-luvun kulttuuripoliittisessa keskustelussa, johon alueellisten kulttuurikeskusten ideologiset juuret voidaan paikantaa. Tämän päivän kulttuuripoliittisessa keskustelussa puhutaan kulttuurin saavutettavuudesta ja monimuotoisuudesta. Kulttuurikeskusten rakentaminen vaati aikanaan suuria investointeja ja vahvaa poliittista tahtoa. Myös niiden arkkitehtisuunnitteluun panostettiin. Tänään keskukset liittyvät osaksi urbaania tilaa, jossa kuluttaminen ja kokemuksellisuus ovat nousseet keskeiselle sijalle. Niiden toiminta levittäytyy myös keskusten seinien ulkopuolelle. Kaupunkilaisten kulttuurikeskus – tarkastelussa Stoa, Kanneltalo ja Malmitalo -kirjan artikkelit osoittavat, että investoinnit eivät olleet turhia. Kaupunkilaiset ovat ottaneet kulttuuritilat omikseen ja taiteilijat työskentelevät niissä mielellään. Keskuksilla on myös positiivinen vaikutus alueensa imagoon. Kirja on Helsingin kaupungin tietokeskuksen ja kulttuuriasiainkeskuksen yhteisjulkaisu. Sen ovat toimittaneet Satu Silvanto, Maaria Linko, Vesa Keskinen ja Timo Cantell. Kirjan yli kahdenkymmenen hengen kirjoittajajoukko koostuu tutkijoista, taiteilijoista ja kulttuurikeskuksissa työskentelevistä ihmisistä. Kuvat on ottanut Iiris Illukka. Illukan kulttuurikeskusaiheiset kuvat ovat esillä Lasipalatsin Näyttelyssä (Mannerheimintie 22–24) 9.6.–23.6.2005. KIRJAN TEKIJÄT:Timo Cantell Marcus Caselius Pirjo Halla Iiris Illukka Pia Ilonen Marianna Kajantie Antti Karisto Sari Karttunen Timo Kaukomaa Vesa Keskinen Kaisa Kettunen Hannele Koli-Siitari Kuljuntausta Petri Maija Kukkonen Sinikka Kytömaa Maaria Linko Antti Manninen Maija Merimaa Pasi Mäenpää Maaria Märkälä Irmeli Niemi Miia Pauna Anita Pietilä Marja-Leena Rantanen Harry Schulman Satu Silvanto Katri Takala Jenni Väliniemi Inka Välipakka |
Lisätietoja: Satu Silvanto Puh: (09) 169 3238 Lisätietoja: Maaria Linko Puh. (09) 191 23 888 Lisätietoja kuvista: Lähde: Satu Silvanto, Maaria Linko, Vesa Keskinen, Timo Cantell (toim): Kaupunkilaisten kulttuurikeskus – tarkastelussa Stoa, Kanneltalo ja Malmitalo. Helsingin kaupungin tietokeskus ja Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus. Kaupunkilaisten kulttuuria. Iiris Illukan kulttuurikeskusaiheinen valokuvanäyttely Lasipalatsin näyttelyssä 9.6.–23.6.2005 Hinta 25 euroa (sis alv. 8%). Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto Katariinankatu 3-5 Kirjakauppa Kirja, Mannerheimintie 22–24 Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai tietokeskus.tilaukset@hel.fi Verkkokaupat: granum.uta.fi www.kirja.lasipalatsi.fi/kauppa |
|
![]() |
||