Haave Olympiaisännyydestä

Kisojen myöntäminen Helsingille

Tukholman olympialaisissa 1912 oli suomella oma joukkueensa, vaikkakin Venäjän joukkueen alaisuudessa. Suomalaisten hyvä menestys ja etenkin Hannes Kolehmaisen upea taisteluvoitto 5000 metrin juoksussa sai aikaan valtavan urheiluinnostuksen koko maassa. Innostus tarttui myös nuoreen insinööriin Erik von Frenckeliin, joka Helsingin Pallokentän avajaisissa 12.9.1915 esitti unelmansa suomalaisista olympialaisista.

Kisojen hakemista alettiin suunnitella jo v.1930. Helsinki jätti hakemuksensa vuoden 1936 kesäkisojen järjestämiseksi, vaikka oltiinkin varmoja, ettei kisoja saataisi. Hakemus olikin tarkoitettu herättämään maailman huomio ajatellen vuoden 1940 kisoja, joiden saamiseen Helsingillä ja Suomella katsottiin olevan hyvät mahdollisuudet. Helsinki ei kuitenkaan hankkeessa onnistunut, vaan kisat myönnettiin erinäisten vaiheiden jälkeen Tokiolle.

Japanin hyökättyä Kiinaan v. 1938 muuttui tilanne ratkaisevasti, sotaa käyvä maa kun ei kisoja voisi järjestää. Tokio ilmoitti lopulta 14.7.1938 luopuvansa kisoista, ja KOK tarjosi 18.7.1938 olympialaisia Helsingille. Seuraavan päivänä Helsinki vastasi tarjoukseen myöntävästi, vaikka valmistautumisaikaa oli vain pari vuotta. Suomessa oli tuolloin vain hieman yli 3,5 miljoonaa asukasta ja Helsingissäkin asui vain vajaat 250 000 asukasta. Koskaan aikaisemmin ei kisoja ollut myönnetty niin pienelle kaupungille.


Edellinen Etusivu Seuraava