Saton tornit / arkkitehti Lauri Silvennoinen

Saton tornitalot nousevat kahtena viiden talon ryhmänä pitkien lamellitalojen muodostaman muurin yläpuolelle muodostaen Pihlajamäen tunnuksen, joka näkyy kauas maisemassa. Tornit ovat pohjaltaan epäsymmetrisiä ja eri suunnilta vaihtelevia. Porrastettujen sivujen asuinhuoneet avautuvat isojen ikkunoiden ja parvekkeiden välityksellä lounaaseen. Asuntojen ylemmistä kerroksista avautuvat näkymät kohti Helsingin keskustaa. Pelkistettyjen koillisjulkisivujen keittiötilojen ikkuna-aukotus on minimaalinen mutta vaikuttava muodostaessaan yhdessä porrashuoneen ikkunoiden kanssa nk. vetoketjuaiheen. Rakennusten alkuperäinen ilme on kärsinyt suuresti 70-luvulla tehdyistä julkisivukorjauksista.

Saton alueen tornitalot ovat alueen ikonisiksi muodostuneet maamerkit, jotka ovat rakennustaiteellisesti merkittävät. Asemakaavan tavoitteena on alkuperäisen arkkitehtuurin veistoksellisen ilmeen palauttaminen.

Saton pitkät lamellit / arkkitehti Lauri Silvennoinen

Neljä pitkää lamellia muodostaa horisontaalisen muurin, jonka yläpuolelle tornitalot kohoavat. Nauhaikkunoiden vaakasuorat viivastot korostavat ylipitkien rakennusten levollista luonnetta. Asunnot avautuvat metsäluontoon. Tehokkaat rationaaliset asuntotyypit toistuvat lamellista toiseen.

Saton pitkien lamellitalojen toteutuksessa sovellettiin ensimmäisen kerran täyselementtitekniikkaa. Niiden pitkät askeettiset nauhajulkisivut ovat eräät aikakautensa parhaimmista.

Rakennusten pitkät betonijulkisivut ovat Kiillekuja 4:ää, Kiilletie 5:ttä ja pohjoisosan Rapakivenkuja 2:ta lukuun ottamatta säilyneet alkuperäisinä. Rakennusten päädyissä esiintyy alun perin sekä maalattu siporex-lankku että muurattu kahitiili.

Vuolukiventie 11:n ja Kiillekuja 3:n uudet porrastornit on rakennettu vuosina 2001 ja 2003 jälkiasennushissien rakentamisen yhteydessä.

Saton alueen mustavalkoisuus

Saton alueen rakennuksille on tunnusomaista arkkitehtuurin mustavalkoisuus, joka korostaa julkisivujen pintajaon suhteita ja niiden abstraktisuutta. Valkoinen väri kuului modernin arkkitehtuurin periaatteisiin. Betonipinta ei vielä 1960-luvulla esiintynyt sellaisenaan, vaan oli aina käsitelty eli rapattu tai slammattu valkoiseksi. Musta-valkoisella värityksellä korostettiin rakennusten ja maaston vastakohtaa. Tumman sokkelin ansiosta pitkät valkoiset rakennukset vaikuttavat aineettomilta ja tuntuvat ikään kuin nousevan maasta.

Toinen mielenkiintoinen seikka Pihlajamäen rakentamishistoriassa on valokuvauksen käyttö suunnittelijoiden pyrkimysten ilmentäjänä. Sciagrafia, ”varjoilla valehtelu” valokuvan keinoin yhdistettiin arkkitehtuurin pelkistyneeseen ilmeeseen. Saton torneja valokuvattiin ikään kuin ne olisivat suurveistoksia. Tämä edellytti niiden esinemäistä käsittelyä suhteessa ympäristöön: jalustalle asettamista ja tyhjää tilaa ympärillä.

Takaisin