PIHLAJAMÄKI ARKKITEHTUURIPOLKU
 
             
KOULUT JA RAPAKIVENKUJAN ALUE
valikko
 
U.A. Saarinen / Hakan arkisto
Koulu
Pohjoisosan asuinrakennukset ja kansakoulu rakenteilla
 

Pohjoisosan asemakaava

Pihlajamäen pohjoisosan asemakaava valmistui vuonna 1962 useiden luonnosvaiheiden jälkeen, joista varhaisimmassa alueelle oli esitetty sijoitettavaksi myös rivitaloja. Alue muodostaa Aarnikanmäen pohjoispuolella oman muusta Pihlajamäestä erillisen kokonaisuutensa. Asuinrakennukset sijaitsevat viuhkamaisesti puoliavoimessa, entisessä kulttuurimaisemassa. Myös alueen koulut sijoitettiin alueen pohjoisosaan tasaiselle peltoaukealle, joka oli luonteva paikka koulujen tarvitsemien kenttien takia.

Asuinrakennukset

Rapakivenkuja 1 ja 2 ovat samaa tyyppiä kuin muut Lauri Silvennoisen Pihlajamäkeen suunnittelemat Saton alueen lamellitalot. Huomiota herättää kauniisti taittuva Rapakivenkuja 1:n pitkä lamelli.

Esko Korhosen vuonna 1961 perustamassaan arkkitehtitoimistossa suunnittelemat Hakan Rapakivenkujan rakennukset poikkeavat asuntotyypeiltään ja arkkitehtuuriltaan Hakan muista KK:n asunto-osastolla suunnitelluista Maasälvän- ja Liusketien lamellitaloista. Rakennuksille on tunnusomaista mm. ulokeparvekkeet.

Koulut

Arkkitehti Lauri Silvennoisen suunnittelema kansakoulu (1965, nykyinen ala-aste) ja arkkitehti Osmo Siparin suunnittelema oppikoulu (1967, nykyinen Helsingin uusi yhteiskoulu) ovat laadukkaita esimerkkejä aikansa koulurakennuksista. Etenkin arkkitehti Lauri Silvennoisen suunnittelema ala-aste on puhdaslinjainen esimerkki 1960-luvun alun koulurakennuksista. Ala-asteen tilat ryhmittyvät kahden sisäpihan ympärille. Koulun liikennejärjestelmä on yhdistelmä sivukäytäväjärjestelyä ja pääsyä luokkiin porrashuoneista.

Takaisin

Eero Troberg / SRM
  koulu
Pohjoisosan lamellitalo,
arkkitehti Esko Korhonen
 
Otso Pietinen / SRM
 
koulu
Pihlajamäen kansakoulu, nykyinen ala-aste
 
  logot  
AlkuunPihlajamäkiArkkitehditSaton alueHakan alueOstoskeskusKoulut ja Rapakivenkujan alueKartta