Nuoren itsenäistyessä

Jälkihuolto auttaa sinua esimerkiksi asumiseen, toimeentuloon, terveyteen, opiskeluun, työhön ja itsenäiseen elämään liittyvissä asioissa.

Sinulla on oikeus jälkihuollon tukeen viisi vuotta sen jälkeen, kun olet viimeksi ollut lastensuojelun asiakkaana tai kunnes täytät 25 vuotta.

Jälkihuolto alkaa yleensä huostaanoton tai yli puoli vuotta kestäneen sijoituksen päätyttyä, mutta voit aloittaa sen myöhemminkin. Voit myös pyytää jälkihuollon aloittamista, vaikka olisit aiemmin keskeyttänyt jälkihuollon tai kieltäytynyt siitä.

Jälkihuolto voi auttaa sinua esimerkiksi asunnon ja opiskelupaikan hankinnassa sekä raha-asioiden hoitamisessa. Jälkihuolto tukee sinua myös työllistymisessä sekä terveyteen ja itsenäiseen elämään liittyvissä asioissa. Jälkihuollon aikana voit saada taloudellista tukea opintoihin, harrastuksiin ja läheisten tapaamiseen.

Otat vastaan sen tuen, mitä koet tarvitsevasi. Teet oman sosiaalityöntekijäsi kanssa asiakassuunnitelman, jota päivitätte tarvittaessa tai vähintään kerran vuodessa. Kanssasi voi työskennellä myös sosiaaliohjaaja.

Yhteistyöhön ovat tervetulleita myös läheisesi ja muu verkosto esimerkiksi koulusta ja terveydenhuollosta.

Jälkihuollon päättyessä sosiaalityöntekijä voi halutessasi ohjata sinut muihin sinulle sopiviin palveluihin.

Voit itse ottaa yhteyttä jälkihuoltoon palvelun aloittamiseksi. Ole rohkeasti yhteydessä, olemme täällä juuri sinua varten.

Palvelupisteet

Jälkihuolto

Osoite: Sörnäisten rantatie 33, 00500 Helsinki