Hyppää pääsisältöön

Meilahden uusi raitiotien kääntöpaikka

Tukholmankadun ja Haartmaninkadun risteykseen rakennetaan uusi kääntöpaikka ja pohjoinen päätepysäkki raitiolinja 7:lle. Tulevaisuudessa Pasilasta tuleva raitiovaunu kääntyy Tukholmankadulta Haartmaninkadulle ja sieltä takaisin Tukholmankadulle. Uusi päätepysäkki tulee Rosina Heikelin puiston reunalle Haartmaninkadulle. Kääntöpaikka on osa HSL:n linjastosuunnitelmaa.

Haartmaninkadulle rakennetaan raitiokiskot ja yksisuuntaiset pyöräkaistat. Haartmaninkadun remontoitavalla osuudella kaikki kadunalainen kunnallistekniikka, kuten vesijohdot ja viemäröinti sekä kaukolämpöputket, uusitaan. Tukholmankadun ratikkakiskot uusitaan liittymäalueella.

Urakka vaikuttaa liikenteeseen. Raitiolinja 4:n kulkuun tulee katko 1.8.–9.8. Tukholmankadun töiden ajaksi. Myös ajokaistoja joudutaan ajoittain sulkemaan. Katutyöt vaikuttavat myös Haartmaninkadulla, jolla läpiajo kielletään. Kiinteistöihin ajaminen on kuitenkin sallittua, ja yhteys Haartmanin sairaalaan säilyy urakan ajan. Bussien reitteihin tulee vähäisiä muutoksia.

Katutyöt edellyttävät louhintaa. Louhinnat tehdään räjäyttämättömällä menetelmällä viereisen sairaalan herkkien laitteistojen vuoksi. Työt tehdään pääsääntöisesti arkisin klo 7–22 välisenä aikana. Urakasta voi aiheutua melua.

Meilahden raitiotien kääntöpaikan työmaa-alueiden sijoittuminen kartalle.
Kuva: Helsingin kaupunki
Sulje