Kiinnostaako sinua yhteiskunnallisesti merkityksellinen tehtävä työllistämisen parissa? Me Helsingin työllisyyspalveluissa teemme töitä sen eteen, että työnhakijat ja työnantajat kohtaavat. Autamme työnhakijoita hankkimaan sen osaamisen, jota työllistyminen edellyttää ja poistamme työllistymisen esteitä.
Haemme nyt erityissuunnittelijaa Palveluiden koordinaatio -tiimiin Työnantajapalveluiden yksikköön! Erityissuunnittelijana vastaat työllisyyspalveluiden ja yhteistyökumppaneiden järjestämien ammatillisten työvoimakoulutusten ja yhteishankintakoulutusten suunnittelusta, kehittämisestä ja koordinoinnista yhteistyössä tiimipäällikön ja hankintatiimin kanssa.
Erityissuunnittelijana olet vastuussa yhteistyöstä koulutuksenjärjestäjien ja työnantajien kanssa sekä huolehdit, että koulutukset ja muut palvelut muodostavat toisiaan täydentävän ja vaikuttavan kokonaisuuden. Tehtäviisi kuuluu koulutusten sisällöllinen suunnittelu, kehittäminen ja seuranta sekä koulutuksen järjestäjien ja palveluntuottajien ohjeistaminen. Suunnittelet ja koordinoit eri koulutusehdotuksiin liittyviä sisäisiä ja ulkoisia prosesseja sekä huolehdit koulutusehdotusten käsittelystä ja raportoinnista. Lisäksi vastaat koulutuksiin ja palveluihin liittyvästä viestinnästä ja tiedottamisesta asiakkaille, henkilöstölle ja sidosryhmille. Seuraat ja raportoit koulutusten vaikuttavuutta ja laatua, osallistut hankintojen suunnitteluun ja toteutukseen sekä toimit koulutusten substanssiosaajana arjen asiantuntijatyön tukena.
Tehtävässäsi vastaat koulutusten kokonaisvaltaisesta suunnittelusta ja kehittämisestä. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä muiden työllisyyspalveluiden koordinaatiotiimien ja hankintatiimin kanssa yli yksikkörajojen. Lisäksi osallistut Uudenmaan alueen ja pääkaupunkiseudun työnantajapalveluiden ja palvelutuotannon valmisteluryhmiin sekä erilaisiin verkostotoimintoihin.
Tehtävän kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen sekä hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito, hyvä englannin kielen suullinen taito sekä tyydyttävä ruotsin tai muun kielen taito.
Lisäksi odotamme sinulta:
- ajantasaista kokemusta työllisyyspalveluista sekä koulutuspalveluiden ja/tai palvelukokonaisuuksien suunnittelusta, koordinoinnista ja kehittämisestä
- vahvaa työmarkkinoiden ja koulutusjärjestelmän tuntemusta sekä osaamista työnhakijoiden palvelujärjestelmästä
- vankkaa tietoteknistä osaamista
- vahvaa analyyttistä ja kehittämisorientoitunutta työotetta
- vahvoja ongelmanratkaisu- ja projektinhallintataitoja sekä kykyä omaksua tietoa ja uusia työtapoja
- kykyä johtaa omaa työtä ja hallita laajoja kokonaisuuksia
- erinomaisia yhteistyö-, viestintä- ja verkostoitumistaitoja sekä esiintymisvalmiutta
- paineensietokykyä sekä valmiutta toimia muuttuvassa toimintaympäristössä
Katsomme eduksi:
- ajantasaisen kokemuksen työllisyyden edistämisen viranomaistehtävistä
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja haastavan tehtävän, jossa pääset hyödyntämään osaamistasi helsinkiläisten työnhakijoiden ja yritysten hyväksi. Päämääränä on jokaisen mahdollisuus mahdollisimman hyvään ja kestävään elämään kaupungissa, jossa työ löytää tekijänsä. Työssä onnistuessasi alennat työmarkkinoilta syrjäytymisen aiheuttamia inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia sekä tuet työnantajien kasvumahdollisuuksia.
Hakuaika päättyy 17.11.2025 klo 16.00. Tehtävä on vakituinen virkasuhde. Kutsumme osan hakijoista videohaastatteluihin, jotka järjestetään 18.-23.11.2025. Videohaastattelujen perusteella valitut hakijat kutsutaan yksilöhaastatteluihin, jotka pidetään Helsingissä Alppilassa 28.11.2025. Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Helsingin kaupunki kannustaa anonyymiin rekrytointiin, ja tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Täytä työnhakulomake normaalisti. Huomioi hakemusta kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita. Esihenkilö valitsee haastateltavat henkilöt anonyymin yhteenvedon perusteella eikä siinä ole nähtävissä hakijan nimeä, ikää, sukupuolta tai äidinkieltä.
Sopimusala
KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Mikko Järvi, johtava asiantuntija (puh. +358406117143): 6.11.2025 klo 9-10 ja 12.11.2025 klo 9-10.
https:// https://www.hel.fi/fi/yritykset-ja-tyo(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)