Tervetuloa sosiaalityöntekijäksi Kallion lastensuojeluun!
Haemme kahta sosiaalityöntekijää vakinaisiin virkoihin alkaen 11.11.2024 tai sopimuksen mukaan. Lisäksi haemme ajalle 21.1.-31.12.2025 sosiaalityöntekijää osa-aikaiseen (60%) sijaisuuteen. Sijaisuuden työrytmi on sovittavissa.
Kallion lastensuojelun asiantuntevassa, kannustavassa ja huumorintajuisessa työyhteisössä on kolme tiimiä, joissa on yhteensä 20 sosiaalityöntekijää, puolipäiväinen perheterapeutti, kaksi sosiaaliohjaaja sekä kolme johtavaa sosiaalityöntekijää. Toimipisteemme sijaitsee Hakaniemessä hyvin kulkuyhteyksien varrella. Sosiaalityöntekijät työskentelevät 2-3 hengen huoneissa ja yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla vastuullaan enintään 30 asiakasta.
Sosiaalityötä tehdään sekä itsenäisesti että parin kanssa. Tehtäviisi kuuluu avohuollon tukitoimien suunnittelu, toteutus ja arviointi yhdessä asiakkaan ja yhteistyöverkostojen kanssa. Lisäksi vastaat kiireellisten sijoitusten valmistelusta ja toteuttamisesta, huostaanottojen valmistelusta sekä sijaishuollon aikaisesta työskentelystä. Tehtävä sopii sinulle, jos pidät pitkäjänteisestä työskentelystä ja sinua kiinnostaa asiakkaiden tilanteisiin erilaisten ratkaisujen etsiminen yhdessä asiakkaan ja verkostojen kanssa.
Työn tukena tarjoamme säännölliset tiimikokoukset, tiimityönohjauksen ja lähiesihenkilön henkilökohtaisen konsultaation. Käytettävissäsi on myös toimialan juridinen tuki. Toimipisteessämme tehdään työtä systeemisen työotteen mukaisesti. Samassa rakennuksessa sijaitsee henkilöstöravintola ja kuntosali.
Olet sitten kokenut tai työuraasi vasta aloitteleva sosiaalityöntekijä, olet tervetullut tekemään lastensuojelun sosiaalityötä. Työajan joustojen avulla sinulla on mahdollisuus sovittaa yhteen vapaa-aikasi työn kanssa. Tiimissämme on osaavia työntekijöitä ja hyvä yhteishenki. Kiinnitämme huomiota työhyvinvointiin ja meillä voit tehdä tiimin tilanteen salliessa osan työajastasi etänä.
Osa-aikaisen sosiaalityöntekijän palkkaus: 60% kokoaikaisen palkasta.
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja Valviran ammattihenkilölaillistus.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.
Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi henkilöllä, joka suorittaa sosiaalityöntekijän tutkintoon johtavaa koulutusta ja on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä niihin liittyvän käytännön harjoittelun. Lisäksi tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään 31.12.2024 asti henkilöllä, jolla on avoimessa yliopistossa suoritetut sosiaalityön perus- ja aineopinnot, niihin liittyvä käytännön harjoittelu ja opiskelija on ennen avoimen yliopiston opintoja suorittanut esimerkiksi sosionomin tutkinnon tai sosiaalialalle soveltuvan ylemmän yliopistollisen tutkinnon (pääaineena yhteiskuntapolitiikka, sosiaalipolitiikka, sosiologia, sosiaalipsykologia tai muu sosiaalityön kannalta relevantti pääaine.
Valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä.
Tehtävässä edellytetään rikostaustaotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.
Lisäksi edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja dokumentointitaitoja.
Luemme eduksi kokemuksen lastensuojelusta ja alueellisen tuntemuksen.
Sopimusala
SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus
Lisätiedot
Johtava sosiaalityöntekijä Tuomas Eirola, p. 050 534 9620
https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/toihin-meille