Avustava nuoriso-ohjaaja, nuorisotyön liikuntatoiminta (61 tehtävää)

Nuorisopalvelut

Nuorisopalveluissa on kesällä monenlaista toimintaa ja mielenkiintoisia kesätöitä tarjolla. Myös liikunnan ilo kuuluu kesään! Tule tekemään kesätöitä nuorisotyöllisen matalan kynnyksen liikunnan pariin.

Työtehtäviä on tarjolla mm. jalkapallon, skeittaamisen ja tanssin parissa ympäri Helsinkiä. Osassa tehtävistä ohjataan useita eri lajeja tai toimitaan eri ympäristöissä.

Avustavana nuoriso-ohjaajana liikuntatoiminnoissa tehtäväsi on ohjata toimintaa ja toimintaan osallistuvia nuoria, huolehtia toiminnan ystävällisyydestä, toimintavälineiden ja tilojen huollosta ja siisteydestä, ja viestiä toiminnoista sosiaalisessa mediassa.

Voit hakea nuorten kesätöitä, mikäli olet kesätyön alkaessa alle 18-vuotias ja suorittanut peruskoulun. Helsingin kaupunki tarjoaa kesätöitä myös nuorille, joilla on tuen tarpeita työllistymisessä.

Tehtävässä pärjäät hyvin, jos olet innokas oppimaan uutta, työskentelet mielelläsi osana työryhmää, omaat iloisen asenteen ja haluat työskennellä lasten parissa. Arvostamme tiimityötaitoja ja kykyä kohdata kaikki ihmiset yhdenvertaisesti ja arvostavasti. Lajituntemuksesta on apua työssä.

MITÄ TARJOAMME SINULLE?

- iloisen työporukan ja merkityksellisen kesätyökokemuksen nuorisotyön parissa
- monipuolisen ja vaihtelevan työn viihtyisässä ympäristössä ja mukavassa porukassa
- perehdytyksen työhön ja kokemuksen työelämästä
- työsuhde-etuja mm. kulttuuri- ja liikuntaedun sekä lounasedun

Kesätyöt ovat kuukauden mittaisia. Työt saattavat sisältää ilta- tai viikonlopputyötä. Kokoaikaisessa työsuhteessa palkka on 1100 €/kk (palkka määräytyy tehtyjen työtuntien mukaan).

Kiinnostuitko? Tartu rohkeasti tilaisuuteen ja jätä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta 24.2.2025 klo 16 mennessä! Voit kertoa alla olevista itsellesi mieluisimmat työpaikat.

Jalkapallotoimintaan liittyviä tehtäviä on tarjolla yhteensä seitsemässä (7) eri toimipisteissä. Jalkapallotoiminnan tehtäviin kuuluu jalkapallotoiminnan suunnittelu ja ohjaus sekä mahdollisesti muun liikunnallisen toiminnan järjestäminen alueen lapsille ja nuorille. Tehtäviin saattaa sisältyä myös some-viestinnän suunnittelua ja toteuttamista, sekä muun liikunta- ja avoimen nuorisotalotoiminnan ohjaamista sekä alueelle jalkautumista. Jalkapallon lajituntemuksesta on apua työssä.

1. Nutafudis-jalkapallotoiminta Vuosaaressa, seitsemän (7) paikkaa ajalle 2.6.-1.7.2025 ja seitsemän (7) paikkaa ajalle 4.7.-3.8.2025. Merilahden koulun vieressä oleva tekonurmi. Lisätiedot: Johanna Huttunen, p. 0401216955.

2. Nutafudis-jalkapallotoiminta Munkkiniemessä, kolme (3) paikkaa ajalle 2.6.-1.7.2025. Kadetin tekonurmikenttä. Lisätiedot: Terhi Renfors, terhi.renfors@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), p. 0408383918.

3. Jalkapallotoiminta Herttoniemessä, neljä (4) paikkaa ajalle 1.6.-30.6.2025 ja kolme (3) paikkaa ajalle 1.7.-31.7.2025. Herttoniemenrannan tekonurmikenttä. Toiminta tapahtuu pääosin ulkokentällä. Lisätiedot: Paula Haverinen, p. 040 3551428.

4. Nutafudis-jalkapallotoiminta Itäkeskuksen nuorisotyöyksikössä, kolme (3) paikkaa ajalle 2.6.-1.7.2025 ja kolme (3) paikkaa ajalle 30.6.-29.7.2025. Myllypuron tekonurmikenttä. Lisätiedot: Werneri Lehti, p. 0401582390.

5. Jalkapallotoiminta Jakomäen, Suutarilan ja Tapulikaupungin nuorisotalojen alueella, kuusi (6) paikkaa ajalle 2.6.-1.7.2025. Lisätiedot: Paavo Veikolainen,p. 0405768462.

6. Nutafutis-jalkapallotoiminta Kontulassa, kaksi (2) paikkaa ajalle 2.6.-1.7.2025 ja kaksi (2) paikkaa ajalle 1.7.-31.7.2025. Kurkimäen liikuntapuiston tekonurmikenttä. Lisätiedot: Jyrki Laamanen, jyrki.laamanen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), p. 040 5904205

7. Nutafutis-jalkapallotoiminta Malmin nuorisotyöyksikössä, kolme (3) paikkaa ajalle 2.6.-1.7.2025. Lisätiedot: laura.paunonen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)

Skeittitoiminta Kontulassa, kaksi (2) paikkaa ajalle 2.6.-1.7.2025.
Työ tapahtuu pääsääntöisesti Skeittikontilla Eläintarhan skeittipuistossa yhteistyössä Helride Collective -yhdistyksen kanssa. Tehtävässä edellytetään kokemusta skeittaamisesta.
Lisätiedot: Tuomas Nyyssönen, tuomas.nyyssonen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), p. 0405903110

Skeittiparkkitoiminnan ohjaus Pihlajamäessä, kaksi (2) paikkaa ajalle 3.6.-2.7.2025 ja kaksi (2) paikkaa ajalle 1.7.-31.7.2025.
Työtehtävinä on muun muassa suunnitella ja toteuttaa toimintaa sekä tapahtumia Pihlajamäen nuorisopuiston Freestyleparkissa yhdessä ohjaajan kanssa sekä opastaa aloittelijoita turvalliseen parkin käyttöön, lainata välineitä ja järjestää viikkokisoja. Tehtäviin haetaan ensisijaisesti scoottaus-, bmx- tai skeittitaustan omaavia nuoria.
Lisätiedot: Lea Packalén, p. 040 7273083.

Liikuntatoiminta Pasilan nuorisotalolla ja Hermannin skeittipuistossa, kolme (3) paikkaa ajalle 2.6.-1.7.2025.
Tehtävään sisältyy kori- ja jalkapallotoiminnan ohjaus mm. Käpylän liikuntapuistossa ja Hermannin skeittipuistossa sekä ryhmäohjauksen, digipelien ja retkien mahdollistaminen.
Lisätiedot: Benjamin Rosenberg, benjamin.rosenberg@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), p. 040808191
Skeitin lisätiedot: Benjami Gren, benjami.gren@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), p. 0401820432

Ulkoliikunta Arabian nuorisotalolla, yksi (1) paikka ajalle 2.6.-1.7.2025.
Tehtävään sisältyy liikunnan, pelien ja ryhmien ohjausta, ja erilaisten tapahtumien järjestämistä Arabian liikuntapuistossa ja -nuorisotalolla sekä Hämeentien sillan alla olevalla skeittiparkilla.
Lisätiedot: Niko Vilkman, niko.vilkman@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), p. 0406237393.

Liikuntatoiminta Ruoholahden nuorisotalolla, kaksi (2) paikkaa ajalle 2.6.-1.7.2025.
Toiminta painottuu jalkapalloon, mutta pääset myös avustamaan muita liikuntalajeja ja osallistumaan muuhun kesänuorisotalotekemiseen Ruoholahden nuorisotalon viereisellä kentällä ja mahdollisesti muilla lähikentillä, puistoissa ja liikuntahalleissa.
Lisätiedot: Aram Arutjunjan, aram.arutjunjan@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), p. 09-310 50313.

K-pop -päiväleirien ohjaus, yhteensä seitsemän (7) paikkaa ajalle 2.6.-30.6.2025.
Tarjolla on kolme (3) paikkaa Itäkeskuksessa, kaksi (2) paikkaa Viikissä ja kaksi (2) paikkaa Kaarelan nuorisotyöyksikössä.
Työssä pääset innostamaan nuoria tanssimaan ja saat kokemusta tanssin ohjaamisesta. Työtehtäviin kuuluu K-pop tanssituntien suunnittelu ja ohjaaminen sekä ryhmäytys ja sosiaalisen median materiaalin kuvaus. Tehtävään haemme iloisia ja energisiä K-pop tanssinohjaajia, joilta edellytämme aiempaa kokemusta tanssin ohjaamisesta.
Lisätiedot: Ritva Varelius, p. 041 5121733

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

Löydät tehtäväkohtaiset lisätietojen antajat työpaikkailmoituksen tekstistä kunkin tehtävän kohdalta.

https://nuorten.hel.fi/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Avustava nuoriso-ohjaaja, huolto- ja kunnostustehtävät (4 tehtävää)

Kulttuuri ja vapaa- aika palvelu/ nuorisopalvelu

Haku päättyy: 28.2.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 01.06-31.07.2025

Avustava nuoriso-ohjaaja, nuorisotyöllinen taide ja musiikki (8 tehtävää)

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Nuorisopalvelut

Haku päättyy: 24.2.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 1.6.2025

Kirjastoapulainen, kirjasto (50 tehtävää)

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Kirjastopalvelut

Haku päättyy: 24.2.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 1.6.2025 - 31.7.2025
Katso kaikki ammattialan tehtävät