Sosionomina toimit 21 lapsen esiopetusryhmässä opettajan ja lastenhoitajan tiimissä. Ryhmässä on myös ryhmäavustaja. Työ on monipuolista ja mielenkiintoista, pääset tukemaan lasten ja perheiden osallisuutta osana pedagogista toimintaa. Vahvuusperustainen pedagogiikka, Huomaa Hyvä sekä Miniverso ovat tärkeitä työvälineitä. Odotamme sinulta lisäksi kielitietoista työtapaa ja lasten sensitiivistä kohtaamista.
Kannel sijaitsee Kannelmäessä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Läheltä löytyy monia mukavia retkipaikkoja niin luonto- kuin kaupunkikohteisiin. Päiväkodissa on kuusi lapsiryhmää ja lapsia hieman alle sata. Meillä pääset osalliseksi monimuotoisesta ja monikielisestä yhteisöstä, jossa eri kulttuurit ja kielet toimivat yhdessä. Tervetuloa meille!
Kysy rohkeasti lisää paikasta ja työnkuvasta. Aloituspäivästä voimme sopia joustavasti myös esimerkiksi tammikuun alkuun.
Varhaiskasvatuksen sosionomina suunnittelet, arvioit ja toteutat varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa ja tuet lapsen yksilöllistä oppimista Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti yhdessä tiimin ja työyhteisön kanssa.
Rakennat lapsiryhmäsi toimintakulttuuria ja oppimisympäristöä. Tuet lapsen sosiaalista kasvua yhteisöjen ja yhteiskunnan jäseneksi ja jäsenenä. Tuot yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja sosiaalipedagogisia näkökulmia pedagogiseen työhön ja siten edistät yhdenvertaisuuden toteutumista.
Helsingin kaupungilla toimii varhaiskasvatuksen sosionomien verkosto, josta saa kollegiaalista tukea ja mahdollisuuden verkostoitua muiden varhaiskasvatuksessa toimivien sosionomien kanssa.
Edellytämme, että sinulla on vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla (540/2018 27§).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen sosionomina Helsingin kaupungilla vuonna 2024 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Sopimusala
KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Päiväkodin johtaja Niina Tamm
p. 0931041627
niina.tamm@hel.fi