Lämpimästi tervetuloa päiväkoti Ratikkaan varhaiskasvatuksen opettajaksi!
Nyt sinulla on mahdollisuus tulla osaksi työyhteisöämme, jossa ideoidaan yhdessä lapsille mielekästä varhaiskasvatusta.
Vuonna 2022 toteutetuista asiakaskyselyistä meidän päiväkodistamme nousi vahvasti seuraava: Osaamme ottaa sekä lapset että huoltajat osaksi toiminnan suunnittelua.
Toteutamme yhteistä toimintaa ryhmien kesken ja jokaisella on myös rauha suunnitella oman ryhmänsä pedagogiikkaa tiimin kanssa. Tällä toimintakaudella olemme luoneet yhdessä koko päiväkodin zumba-hetken, jota toteutamme kerran viikossa. Meillä lapset pääsevät ideoimaan erilaisia projekteja ja luomme arjesta juuri oman ryhmämme näköistä. Arjestamme välittyy lasten ilo ja henkilöstön viihtyvyys.
Panostamme leikkiin: Meillä on käytössä leikkitaulut ja suunnittelemme leikkejä yhdessä lasten kanssa. Käymme leikkivierailuilla toisissa ryhmissä, jotta lapset saavat uusia leikkikavereita ja tutustuvat erilaisiin leikkiympäristöihin. Ohjaamme yhteisleikkejä pihalla ja jaamme ideoita.
Olemme kuulleet hyvää palautetta toimintatavoistamme - meillä kasvattajat ovat helposti lähestyttäviä ja lapset saavat tukea, turvaa ja sylin meiltä jokaiselta. Esihenkilö on reilu ja hän luo yhteisöllistä kulttuuria koko yksikköön.
Tule kanssamme luomaan iloa ja laadukasta pedagogiikkaa varhaiskasvatukseen!
Päiväkodin johtaja sekä ammattitaitoinen henkilöstömme perehdyttävät sinut työtehtäviisi. Pidämme yhdessä huolen siitä, että sinulla on selkeys toteuttaa työtäsi ja annamme apua aina kun sitä tarvitset! Meillä onnistutaan yhdessä.
Päiväkoti Ratikka toimii uusissa, upeissa väistötiloissa Mäntymäentiellä laajennuksen ja remontin ajan.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä rikostaustaotetta lasten kanssa toimimiseen (504/2002).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2023 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Sopimusala
OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Päiväkodin johtaja Ulla Suomalainen
09 310 44601
ulla.suomalainen@hel.fi