Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Päiväkoti Herukka, Itäkeskus

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, varhaiskasvatusyksikö Herukka-Mustikka

Oletko kiinnostunut erityispedagogiikasta? Etsimme lastenhoitajaa päiväkoti Herukan erityisryhmään.

Tehtävä on toistaiseksi päiväkoti Herukassa, mutta se on osa alueen kokonaisresurssia ja on mahdollista, että jossain vaiheessa työpiste vaihtuu.

Päiväkoti Herukka on pieni ja kodikas päiväkoti Itäkeskuksessa, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Työmme lähtökohtana on monikielisyys. Tällä kaudella yksikömme tavoitteena on ulkopedagogiikan vahvistaminen.

Etsimme nyt oma-aloitteista, aktiivista ja positiivista erityispedagogiikan osaajaa erityisryhmä Siilien tiimiin. Tiimissä on vahva pedagoginen osaaminen ja siinä on työskentelee kaksi pätevää varhaiskasvatuksen erityisopettajaa sekä toinen lastenhoitaja. Olethan vahvasti tiimityöskentelijä, hyvät vuorovaikutustaidot ovat tärkeät. Lapsia ryhmässä on kahdeksan. Ryhmässä annetaan esiopetusta ja toiminta on yksilöllisesti suunniteltu lasten tarpeita vastaavaksi.

Työ erityisryhmässä on haastavaa ja hektistä, mutta palkitsevaa.

Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Mustikassa perehdytämme sinut tehtävääsi hyvin ja lisäksi yksikössämme on pedagogisena tukena yksikön varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä yksikön oma s2-opettaja.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana suunnittelet ja toteutat pedagogisesti painottunutta hoitoa, kasvatusta ja opetusta yhdessä muun henkilöstön kanssa varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman, Helsingin varhaiskasvatussuunnitelman, esiopetussuunnitelman ja lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Vastaat lasten tarpeista päivittäisessä toiminnassa ja edistät lapsen terveyttä ja hyvinvointia.

Miksi töihin meille?

Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.

Edellytämme, että sinulla on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita olet täydentänyt riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla (varhaiskasvatuslaki 540/2018, 28 §, asetus 753/2018 3 § ja 4 §).

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Luemme eduksi kokemuksen työskentelystä erityistä tukea tarvitsevitsevien lasten kanssa.

Sopimusala

KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

päiväkodin johtaja Onerva Annaniemi-Nguyen
p. 09 310 46622
onerva.annaniemi@hel.fi

https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/paivakoti-herukka

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Päiväkoti Jätkäsaari, Jätkäsaari (2 tehtävää)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Päiväkoti Jätkäsaari

Haku päättyy: 24.11.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 5.1.2026

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ,varahenkilö, varhaiskasvatusyksikkö Pensseli-Suopursu-Vaahteramäki, Pikku Huopalahti

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, varhaiskasvatusyksikkö Pensseli-Suopursu-Vaahteramäki

Haku päättyy: 20.11.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 7.1.2026

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, varahenkilö, Varhaiskasvatusyksikkö Torpparintupa-Vallesmanni, Torpparinmäki

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskasvatusyksikkö Torpparintupa-Vallesmanni

Haku päättyy: 17.11.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 24.11.2025 tai sopimuksen mukaan
Katso kaikki ammattialan tehtävät