Kruununhaan yläasteen koulussa toimii ainutlaatuinen tanssitaiteen painotusopetus, johon oppilaat valitaan ympäri Helsinkiä. Oppilailla on tanssitaiteen opetusta 2-4 tuntia viikossa perusopetuksen valinnaisina opintoina läpi yläkoulun.
Etsimme nyt vuodesta 1991 toimineelle tanssitaiteen linjallemme tanssitaiteen opettajaa, joka opetuksen lisäksi vastaa myös koko tanssitaiteen linjamme koordinoinnista ja kehittämisestä yhdessä koulun johdon kanssa.
Toivomme, että jaat kanssamme näkemyksen tanssitaiteen opetuksesta peruskoulussa. Tanssitaiteen opetuksen lähtökohtana on oppilaan kasvun ja kehityksen kokonaisvaltainen tukeminen liikkeellisten menetelmien avulla. Tanssikasvatuksen painopiste on esteettisen, kulttuurisen, taiteellisen ja luovan kasvatuksen alueella. Tanssi on ajassa elävä taidemuoto, jonka kautta voidaan käsitellä ajankohtaisia yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja henkilökohtaisia ilmiöitä. Tanssitaide oppiaineena tarjoaa kokemuksia ja elämyksiä kulttuurien ja taiteiden eri aloilta ja lisää oppilaan kykyä nähdä tanssitaide osana laajempaa taiteenkenttää. Opetuksen tavoitteena on syventää oppilaan ymmärrystä ja kiinnostusta tanssitaiteen monimuotoisuudesta ja sen eri osa-alueista. Opetuksessa painottuvat luovan liikeilmaisun tutkiminen ja yhdessä tekeminen. Tanssitaide tarjoaa oppilaalle kehollisen väylän tiedon käsittelyyn ja rakentumiseen.
Toivomme sinun olevan sitoutunut peruskoulun opettajan hyvin moninaiseen työnkuvaan. Opetuksen ohella opettajamme näkevät roolinsa kokonaisvaltaisesti oppilaiden oppimisen, hyvinvoinnin ja koulunkäynnin tukijoina.
Sinulla on näkemystä tanssitaiteen opetuksen asemasta ja kehittämisestä peruskoulussa. Kykenet organisoimaan ja kantamaan vastuuta itsenäisesti. Osaat suunnitella ja toteuttaa opetusta yhdessä muiden taito- ja taideaineopettajien sekä muiden aineenopettajien kanssa monialaisesti. Lisäksi luemme eduksi oppilasryhmien kanssa saadun kokemuksen ja näytöt yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa myös koulun ulkopuolella.
Tarjoamme perusopetuksessa ainutlaatuisen ympäristön upeiden oppilaiden ja ammattitaitoisen ja sitoutuneen henkilöstön keskuudessa. Kruununhaan yläasteen koulu on 119-vuotias, perinteikäs ja innovatiivinen koulu Helsingin keskustassa. Oppilaita koulussa on noin 510, joista tällä hetkellä tanssitaiteen painotuksessa n. 120. Tanssitaiteen ohella koulun erityispiirteenä ja pitkäaikaisena perinteenä ovat musiikin painotusopetus ja koulun sisäisenä painotuksena design-linja oman alueen oppilaille. Visiomme on olla huipputasoinen taiteen, kulttuurin ja designin yläkoulu. Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa @krunainsta!
Kelpoisuusehto:
Tehtävän kelpoisuusvaatimus pohjautuu asetukseen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista, aineenopettajan kelpoisuus eräissä tapauksissa 5 a § (3.11.2005/865). Kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, tanssitaiteen opetettavan aineen opinnot (60 op) ja opettajan pedagogiset opinnot (60 op).
Hakijan on lääkärintodistuksella osoitettava olevansa terveydentilaltaan sopiva virkaan, mikäli tulee valituksi.
Virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Luemme eduksi aiemman työkokemuksen peruskoulun opettajana.
Sopimusala
OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
rehtori Jani Puurula
jani.puurula@hel.fi
p. 09 31086528 / 040 839 3213