Erityisluokanopettaja: lähipalvelun erityisluokka, Aurinkolahden peruskoulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 7, Aurinkolahden peruskoulu

Haemme Aurinkolahden peruskouluun erityisluokanopettajaa ammatilliseen ja innostavaan joukkoomme. Virkasuhteen alkaessa tehtävä sijoittuu lähipalveluiden erityisluokkaan. Toimimme kolmessa eri rakennuksessa. Koulumme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä.

Yhtenäinen peruskoulumme on teknologiapainotteinen, ja digitalisaation hyödyntäminen on vahvasti esillä. Pidämme tärkeänä hyviä kohtaamisia arjessa. Tarjoamme erinomaiset mahdollisuudet opettajana kehittymiseen yhdessä ammattitaitoisen tiimin kanssa. Voit tutustua toimintaamme Aurinkolahden peruskoulun internet- ja Facebook-sivuilla.

Helsingin kaupungilla palkitsemme hyvin tehdystä työstä esimerkiksi kertapalkkioilla. Meillä on myös monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen! Tarjoamme myös suuren työnantajan kattavat henkilöstöedut.

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla perusopetuksessa työskentelevälle kelpoiselle opetushenkilöstölle maksetaan erillistä tehtävän vaativuuteen perustuvaa lisää (TVA-lisä). Erityisluokanopettajien tehtäväkohtainen korotus on 400€. Varsinainen palkka ja tarkempi TVA-lisä määräytyvät tehtävän sekä opettajan tutkinnon ja työkokemuksen perusteella virkasuhteen alkaessa, ja ne perustuvat työ- ja virkaehtosopimukseen (OVTES 2022-2025).

Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 1998/986 mukaan. Vaadittava opettajakelpoisuus; tutkinto, opetettavat aineet (opintopisteet/opintoviikot) sekä pedagogiset opinnot tulee selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.

Hakijan on lääkärintodistuksella osoitettava olevansa terveydentilaltaan sopiva virkaan, mikäli tulee valituksi.

Virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Luemme eduksi osaamisen teknologiakasvatuksessa.

Sopimusala

OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Erityisluokanopettaja: lähipalvelun erityisluokka, Merilahden peruskoulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 7, Merilahden peruskoulu

Haku päättyy: 14.10.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 1.1.2025

Sivutoiminen tuntiopettaja, englanti, Hiidenkiven peruskoulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 5, Hiidenkiven peruskoulu

Haku päättyy: 14.10.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 21.10.2024 - 30.11.2024

Erityisluokanopettaja: kehitysvammaisten oppilaiden opetus (POY), pidennetty oppivelvollisuus, Pukinmäenkaaren peruskoulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 5, Pukinmäenkaaren peruskoulu

Haku päättyy: 14.10.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 1.1.2025
Katso kaikki ammattialan tehtävät