Lehtori: englanti ja ranska

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 5, Pukinmäenkaaren peruskoulu
Hae työpaikkaa (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!

Olemme kansainvälisesti arvostettu opetuksen toteuttaja. Koulun ja sen lähiympäristön lisäksi koko kaupunki on oppimisympäristömme. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta yhdessä osaavan työyhteisön kanssa!

Haemme Pukinmäenkaaren peruskouluun englannin ja ranskan opettajaa lukukauden loppuun saakka. Tehtävään kuuluu A-englannin opetusta vuosiluokilla 3-9 ja B2-ranskan opetus vuosiluokille 8 ja 9, yhteensä opetusta on 21 viikkotuntia.

Koulumme on Pukinmäen moni-ilmeisen kaupunginosan lasten ja nuorten lähikoulu. Koulussa on myös liikuntapainotus ja kilpaurheilijoiden Urheiluakatemia-linja, joihin oppilaat valitaan soveltuvuuskokeella. Järjestämme Liikkuva koulu -toimintaa sekä liikuntatapahtumia koulun kaikille luokille. Koulussa on myös alueellisia erityisluokkia ja koko kaupunkia palvelevia erityisluokkia pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaille.

Pukinmäenkaaren peruskoulussa on noin 1000 oppilasta ja sen moniammatilliseen työyhteisöön kuuluu yli 100 työntekijää. Toimimme kolmessa toimipisteessä. Koulua johtaa rehtorin lisäksi kaksi virka-apulaisrehtoria ja avustajien esihenkilönä palveluvastaava. Koulu tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia kehittyä opettajana ja yhteisömme tunnetaan kannustavasta ilmapiiristään. Uusille työntekijöille järjestämme perehdytysohjelman.

Tutustu koulumme kotisivuihin (https://www.hel.fi/peruskoulut/fi/koulut/pukinmaenkaaren-peruskoulu) ja toimintaamme Instagramissa @puksunpk.

Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.

Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Luemme eduksi kokemuksen kielten opetuksesta perusopetuksessa.

Sopimusala

OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

Hae työpaikkaa (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Päätoiminen tuntiopettaja, englanti

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 5, Puistolan peruskoulu

Lehtori: matematiikka ja kemia

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 2, Pitäjänmäen peruskoulu

Luokanopettaja

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 6, Tahvonlahden ala-asteen koulu
Etsi avoimia paikkoja