Hei sinä, jonka osaamisen keihäänkärki on väestönsuojelussa! Kuulostaako vastuullinen ja yhteiskunnallisesti merkittävä tehtävä Suomen suurimmalla työnantajalla kiinnostavalta?
Mikäli vastasit kyllä, saatat pian olla uusi kollegamme. Haemme nyt väestönsuojelun erityisasiantuntijaa Helsingin kaupunginkanslian turvallisuus- ja valmiustiimiin, joka vastaa kaupunkikonsernin turvallisuuden ja varautumisen koordinoinnista ja kehittämisestä. Tehtävä on vakituinen ja aloitus 17.3.2025 tai sopimuksen mukaan.
Mitä pääset tässä roolissa tekemään?
Erityisasiantuntijana tehtävänäsi on kaupungille kuuluvien väestönsuojeluun liittyvien vastuiden ohjaaminen ja koordinoiminen. Keskeisimmät työtehtäväsi koostuvat seuraavista:
- Väestönsuojaamiseen ja evakuointeihin liittyvien kaupunkitasoisten suunnitelmien laadinta ja päivittäminen, sekä niihin sisällytettyjen vastuiden suunnittelu ja toimeenpano yhdessä toimialojen kanssa.
- Väestönsuojien ja väestönsuojelua kehittävän työryhmän puheenjohtajana toimiminen.
- Helsingin kaupungin hallinnoimien yleisten ja yhteisväestönsuojien henkilöstön koulutusten sekä oman henkilöstömme väestönsuojelukoulutusten koordinoinnista vastaaminen.
- Kaupungilla toteutettavien väestönsuojeluun liittyvien valmiusharjoitusten päävalmistelijana toimiminen.
- Kriisiryhmätyöskentely osana tilanteenmukaisia kaupungin kriisiryhmiä.
”Turvallisuuden kenttä on kaupunkien kontekstissa laaja ja moniulotteinen. On hienoa olla mukana kehittämässä pääkaupungin turvallisuutta näin monipuolisesta näkökulmasta. Meidän tiimimme koostuu valtavan osaavasta porukasta ja teemme myös laajasti eri yhteistyökumppaneidemme kanssa töitä. Yhdessä tekeminen onkin yksi vahva piirre, joka kuvaa tiimimme tekemistä. On myös ollut hienoa huomata, kuinka mukavassa porukassa teemme tiimissämme töitä.” Sami, tiiminjäsen
Mitä odotamme sinulta?
Tavoitteenamme on löytää joukkoomme verkostojohtamisen hallitseva, päämäärätietoisesti työskentelevä ammattilainen, jolla on aikaisempaa työkokemusta väestönsuojelusta. Lisäksi toivomme, että sinulla on:
- tehtävää tukeva korkeakoulututkinto
- toimeentarttuva ja itsenäinen työote sekä rohkeutta vastuunkantoon
- taito luovia moniulotteisten tehtäväkokonaisuuksien parissa. Ensiluokkaiset priorisointitaidot ovat valttikorttisi, joita pääset hyödyntämään projektinomaisessa työskentelyssä.
- kiinnostusta ihmisten kanssa työskentelyyn. Kollegiaalisuus on sinulle tärkeää - autat mielelläsi muita ja arvostat mutkatonta kommunikointia.
- erinomaiset vuorovaikutustaidot; viestit vakuuttavasti ja operoit sujuvasti suomen kielellä sekä kirjallisesti että suullisesti.
Mitä tarjoamme sinulle?
Pääset osaksi tiimiä, jossa kahdeksanhenkinen turvallisuus ja valmius -tiimi tukee ja auttaa sinua onnistumaan työtehtävissäsi. Joustoa työn tekemiseen tarjoaa liukuva työaika ja mahdollisuus etätyöskentelyyn - teemme töitä monipaikkaisesti, mutta iloitsemme erityisesti kohdatessamme toimistollamme kaupungintalon kupeessa. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi asiantuntevaan ja osaavaan, mutta rentoon sekä innovatiiviseen työyhteisöömme!
Tehtävän määritelty peruspalkka on 4514,12 €/kk + KVTES:in mukainen työkokemuslisä 3-8%. Helsingin kaupungin työntekijänä saat lisäksi erilaisia henkilöstöetuja. Kaupunki tarjoaa muun muassa laadukkaita työterveyshuollon palveluja, henkilöstökassan jäsenyyden, runsaasti liikkumiseen ja vapaa-aikaan liittyviä etuja, lounas- ja työsuhdematkalippuedun. Suurena työnantajana tarjoamme monia mahdollisuuksia ammattitaidon kehittämiseen, kuten kattavan koulutustarjonnan sekä monenlaisia urapolkuja.
Heräsikö mielenkiintosi? Tartu rohkeasti tilaisuuteen ja jätä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta 18.2.2025 mennessä. Toimi pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.
Lisätietoja tehtävästä antaa turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Minna Liimatainen (minna.liimatainen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) tai 09 310 34840.) Saat Minnan parhaiten kiinni perjantaina 7.2.2025 ja maanantaina 17.2. klo 12-16 välillä.
Tehtävään valittavasta teetetään turvallisuusselvitys. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.
Sopimusala
KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Lisätietoja tehtävästä antaa turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Minna Liimatainen (minna.liimatainen@hel.fi tai 09 310 34840.) Saat Minnan parhaiten kiinni perjantaina 7.2.2025 ja maanantaina 17.2. klo 12-16 välillä.