Ei kahta samanlaista päivää – tutustu meihin ja töihimme

Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta. Poika tutkii suurennuslasilla.
Meillä jokainen päivä on maailman tärkein: saamme tehdä arvokasta työtä eliniän kestävän oppimisen parissa. Tutustu työkavereihin!
Päiväkodin työntekijät Ninni ja Laila
Photo: Laura Oja

Meidän ihanat työntekijämme – 14 000 tarinaa kerrottavaksi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on töissä melkein 14 000 osaavaa tekijää – monta tarinaa kerrottavaksi. Merkityksellinen ja yhteiskunnallisesti vaikuttava työ on meillä arkipäivää. Teemme sitä yksilöinä ja silti yhdessä.

Millaisia ajatuksia ammattilaisillamme on työstään?

"Teen ennaltaehkäisevää perustason mielenterveystyötä, ja koulu on tietysti siihen paras paikka", pohtii koulupsykologi Julius.

Katso video Juliuksen työstä!(Link leads to external service)

Tutustu avoimiin psykologin työpaikkoihin

Koulupsykologi Julius

"Kuka tahansa voi astua ovestani sisään millä tahansa asialla, ja se on hienointa tässä työssä", kertoo suomenkielisen toisen asteen psykologi Marikki. "Ainakin toivon, että kauttani löytyy apu asiaan kuin asiaan."

"Työ tuntuu merkitykselliseltä tavalta parantaa asioita maailmassa", pohtii ruotsinkielisen toisen asteen psykologi Andreas.

Tutustu Marikin ja Andreaksen työhön videolla!(Link leads to external service)

Tutustu avoimiin psykologin työpaikkoihin

Toisen asteen oppilashuollon psykologit

Varhaiskasvatuksen opettaja Fredrik ja varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Mirjam kertovat, että lasten ja työkavereiden lisäksi muun muassa juuri monipuoliset mahdollisuudet räätälöidä työ omannäköiseksi ja toteuttaa luovuutta ja ideoita tekevät päiväkotityöstä mielekästä .

Lue lisää Fredrikin ja Mirjamin työstä kielikylpypäiväkodissa

Tutustu päiväkotien avoimiin työpaikkoihin

Päiväkoti Eliaksen työntekijät Fredrik ja Mirjam.
Photo: Laura Oja

”Työ on hyvin läsnäolevaa, monipuolista ja rikasta. Omasta mielestäni tämä on maailman paras työpaikka”, kertoo päiväkodin johtaja Sannalinnea.

Päiväkodin ammattilaiset edistävät työssään esimerkiksi lasten tunnekasvatusta ja kaveritaitoja.

Tutustu päiväkoti Porolahden innostavaan arkeen!

Tutustu päiväkotien avoimiin työpaikkoihin

Sannalinnean mielestä maailman paras työpaikka on päiväkodissa.
Photo: Laura Oja

Kontulalaisen päiväkoti Jousen varhaiskasvatuksen lastenhoitajat Ninni ja Laila toimivat työparina niin hyvin, ettei edes sanoja tarvita. Yksi työn hienoimmista puolista onkin hyvät työkaverit.

Lue Ninnin ja Lailan pohdinnat kollegoiden tuesta ja yhteistyöstä

Tutustu päiväkotien avoimiin työpaikkoihin

Ninni ja Laura tekevät töitä yhdessä päiväkodissa.
Photo: Laura Oja

Varhaiskasvatuksen opettaja Juulia työskentelee Vuosaaren päiväkoti Kanavassa, jossa toimii kahdeksan metsäryhmää. Juulia toteuttaa työssään luontopedagogiikkaa, jossa lapsille tutuiksi tulevat linnut ja metsäkauriit, ja samalla opitaan esimerkiksi laskemista. Luonnossa oleminen itsessään vahvistaa muun muassa lasten vuorovaikutustaitoja ja tarkkailukykyä.

Lue lisää metsäryhmässä työskentelystä!

Tutustu päiväkotien avoimiin työpaikkoihin

Päiväkotilaiset tutustuvat luontoon
Photo: Laura Oja

"Alunperin olin ajatellut luokanopettajan uraa, mutta muutaman sijaisuuden jälkeen huomasin, että itse asiassa erityisopettajan työ voisikin olla enemmän se mun työ", Siltamäen ala-asteen koulun erityisopettaja Lotta kertoo.

"Mun mielestä me ollaan onnistuttu tosi hyvin työyhteisönä olemaan läsnä oppilaille, ja meillä on täällä semmoinen auttamisen kulttuuri, että kaikki auttaa kaikkia."

Katso video erityisopettajan työstä(Link leads to external service)

Erityisopettaja Lotta

Toimialallamme työskentelee miltei 50 monikielistä ohjaajaa, joiden työn ytimessä on maahanmuuttajataustaisten oppijoiden osallisuuden vahvistaminen sekä heidän hyvinvointinsa ja opintojensa etenemisen tukeminen.

”Parasta työssäni on vaikuttamisen tunne", Vuosaaren lukion monikielinen ohjaaja Dušica pohtii. 

Lue lisää lukion monikielisten ohjaajien työstä!

Monikielinen ohjaaja Dušica kertoo työstään
Photo: Pekka Lepistö

"Työyhteisössämme on sellainen kulttuuri, että kaveria autetaan aina", Suutarilan ala-asteen luokanopettaja Ann-Marie kuvailee. 

Ann-Marie arvostaa sitä, kuinka opettajan työssä oppii itsekin joka päivä uutta – innostuneilta kollegoilta, omilta oppilailta sekä kaupungin koulutustarjontaa hyödyntämällä.

Katso video Ann-Marien työstä (avautuu uuteen ikkunaan)(Link leads to external service)

Luokanopettaja Ann-Marie

Alakoulun opettajat Mikael ja Ville toimivat työparina ja saavat toistensa auttamisesta mielekkyyttä työhön.

"Pystyy tekemään melkein mitä vaan ja tietää, että toinen tulee kyllä mukaan siihen."

Katso video Mikaelin ja Villen työstä(Link leads to external service)

Luokanopettajat Ville ja Mikael

"En ole vielä toista työtä löytänyt, jossa olisi lupa leikkiä kesken työpäivän", pohjoissaamenkielisen Luopmánat-ryhmän varhaiskasvatuksen opettaja Saana pohtii.

Saana arvostaa työssään vapautta, huumoria ja sitä, että siinä ei tarvitse tietyllä tavalla itsekään kasvaa aikuiseksi, vaan päivittäin voi heittäytyä lasten maailmaan.

Tutustu Saanan työhön ja saamenkieliseen varhaiskasvatukseen videolla(Link leads to external service)

Tutustu päiväkotien avoimiin työpaikkoihin

Varhaiskasvatuksen opettaja lasten kanssa.
Photo: Rosa Luopajärvi

Päiväkoti Myrskyluodon varhaiskasvatuksen opettaja Petri haluaa tarjota lapsille mahdollisimman paljon tilaisuuksia liikkua: liikunta kehittää fyysisen hyvinvoinnin lisäksi itsetuntoa ja sosiaalisia taitoja.

”Samalla saan liikkua myös itse töissä joka päivä”, Petri pohtii videohaastattelussa.

Katso koko Petrin tarina videolta(Link leads to external service)

Tutustu päiväkotien avoimiin työpaikkoihin

Varhaiskasvatuksen opettaja Petri ja lapset