Suoraan sisältöön

Monta toimijaa, yhteinen asiakas: Itä-Helsingin Stoa ja aluetalojen kehittäminen

Kuva kulttuurikeskus Stoan sisätiloista. Kuva: Aleksi Poutanen

Kolme muotoilutoimistoa leiriytyi kahdeksi kuukaudeksi Itä-Helsingin aluetalo Stoaan. Yhdessä tehdyt nopeat kokeilut saivat Stoan eri virastot puhaltamaan uudella tavalla yhteen hiileen.

”Tämä on ihan ihmeellistä: istumme virastopäälliköiden kanssa joka viikko säännöllisissä tapaamisissa, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun puhumme virastojen olemassaolon tarkoituksesta”, oivaltaa virastopäällikkö Taina Saarinen työväenopistosta.

Saarinen on kutsuttu neljän muun virastopäällikön kanssa kuuntelemaan, mitä Itäkeskuksessa sijaitsevan Stoan kahden kuukauden koekentällä on saatu aikaan. Stoassa majaa pitävät Helsingin kaupungin kulttuurikeskus, nuorisoasiainkeskus, työväenopisto, Arbis ja kirjasto saivat kevään ajaksi käyttöön kolmen muotoilutoimiston, Diagonalin, Palmun ja Pentagon Designin tähtimuotoilijatiimin. Tehtävä oli kunnianhimoinen: murretaan virastojen väliset siilot, opetellaan näkemään asiakkaiden tarpeet ja luodaan malli, jolla tulevista aluetaloista saadaan käyttäjille parempi kokemus.

Virastopäällikön huomio kuulostaa korkealentoiselta, mutta on äärimmäisen tärkeä. Ellei tekemisen tarkoitus ole selvillä, ihmisiä on mahdotonta innostaa yhteistyöhön.

Rahaa ja työaikaa nopeisiin kokeiluihin

Kaupungin ja virastojen päätöksenteossa kuluu usein kauan aikaa siihen, että ideasta päästään päätökseen. Koska aluetalon jokaisella virastolla on oma kirstu ja oma johto, yksinkertaiseltakin kuulostavat aloitteet pysähtyvät usein kysymyksiin rahasta ja työajasta. Keneltä otetaan ja kenen on vastuu?

Stoan edustalla ihmiset nauttivat auringossa kahvia. Aulan sohvalla joku pötköttää rennosti ja sivelee kännykkää. Yläparvella musliminaiset pitävät lukupiiriä ja vieressä teinipariskunta pussailee. Virastojen välinen vääntö ei voisi vähempää kiinnostaa kävijää.

Kuva kulttuurikeskus Stoan edustalta. Kuva: Aleksi Poutanen

Rauhallisella ja kotoisalla Stoalla on myös toiset, vähän sekavammat kasvot. Yhden oven kulmilla heiluu aina tuntematonta porukkaa ja toiset ovet ovat aina lukossa. Talon tarjonnasta on vaikea saada kokonaiskäsitystä. Aulassa on näyttö, mutta se esittelee vain kulttuurikeskuksen ohjelmaa. Vessojakin on vaikea löytää: vahtimestarilta niiden sijaintia kysytään päivän aikana kymmeniä kertoja.

Oikeat ongelmat löytyvät kokeiluilla

Pentagon Designin Virva Haltsonen ja Palmun muotoilija Iikka Lovio kollegoineen matkustivat joka tiistai stoalaisten luo iltapäiväksi ja kysyivät loputtomasti kysymyksiä: Voisiko näin tehdä? Tehdäänkö? Joka tiistai tehtiin. Kun havaittiin, että ihmiset eivät tiedä, mikä lukuisista sisäänkäynneistä on Stoan etuovi, päätettiin etuoveen laittaa ystävälliset opasteet. Kaksi tuntia myöhemmin Tervetuloa Stoaan -laput olivat jo liimattu lasioviin.

”Joku antoi palautetta, että ne näyttävät aika nopeasti kyhätyiltä. No sitä ne todella ovatkin”, Virva Haltsonen nauraa.

Nopeat liikkeet keräävät ainoastaan kiitosta Stoan väeltä. Kun kaikesta ei perusteta työryhmää vaan kokeillaan vaan, ei kallisarvoista työaikaa tai resursseja mene juuri hukkaan. Myös ne stoalaiset, jotka eivät päässeet tapaamisiin, saivat seurata kokeiluja projektia varten perustetusta Tumblr-blogista.

Stoassa tavoitteena oli luoda toimintamalli uusille aluetaloille. Prosessikaavioiden sijaan Stoaan tehtiin paremmat opasteet, otettiin tyhjää tila käyttöön lukutilaksi ja järjestettiin nuorten toiveita kuuntelemalla shakki-turnaus.

”En väheksyisi yhtään sitä, että tässä nyt askarrellaan jotain tai järjestetään pientä shakkiturnausta nuorille. Kokeiluissa löytyvät ongelmat, jotka pitää ratkaista, jotta yhteistyötä voidaan viedä isommalle skaalalle”, Lovio sanoo.


Tärkein oppi: Työntekijöille pitää vapauttaa työaikaa yhteiseen kehittämiseen, muuten yhteistyö kiristää välejä. Avunpyytämisen pitää olla sallittua. Yhteisen tavoitteen tulee olla mitattava, ei ylevä korulause, kuten ”alueellisen yhteisöllisyyden lisääminen”. Onko tavoite luoda kävijöiden välille kontakteja, lisätä yhteistyötä vanhusten ja lasten välille vai tehdä paikasta oppimisen keskus?

Itä-Helsingin Stoa ja aluetalojen kehittäminen from WDC Helsinki 2012 on Vimeo.


Muotoilutarina vuodelta 2015.
Teksti: Annina Huhtala. Kuvat: Aleksi Poutanen



22.09.2020 14:04

Mistä kyse: Muotoilun muutos

Muotoiluajattelulla voi nykyään kehittää tavaroiden ja palveluiden lisäksi parempia kaupunkeja. Marco Steinberg ja Tiina-Kaisa Laakso-Liukkonen kertovat miten kaupungit voivat hyötyä muotoilusta (haastattelu vuodelta 2015).