Suoraan sisältöön

Rehtori Maria Sarkkinen: Reformi on Stadin ammattiopistolle huikea mahdollisuus

Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta nimitti 29. elokuuta ammatillisen koulutuksen päällikön virkaan Maria Korven. Hänen sukunimensä vaihtuu Sarkkiseksi. Maria Sarkkinen aloittaa työnsä tänään keskiviikkona 11. lokakuuta.

Sarkkinen lähtee luotsaamaan Stadin ammattiopistoa ja Stadin aikuisopistoa, yhtä Suomen suurimmista toisen asteen ammatillisista oppilaitoksista.  Hän toivottaa ammatillisen koulutuksen reformin tervetulleeksi ja näkee sen huikeana mahdollisuutena. 

Sarkkinen valittiin muutosjohtajaksi. Ja isoja muutoksia onkin edessä, sillä ensi vuoden alusta käynnistyvä ammatillisen koulutuksen reformi on suurin koulutuksen uudistus Suomessa vuosikymmeniin.

Uudistus tuo muutoksia niin opiskelijoille, koulutuksen järjestäjille kuin työelämälle. Jatkossa ammatillisen koulutuksen tärkein tehtävä on tuottaa yksilöllistä ammatillista osaamista opiskelijoiden ja työelämän tarpeiden mukaan. Ydinasioita ovat henkilökohtaiset opintopolut, laaja-alainen osaaminen sekä tiivis yhteistyö työelämän kanssa.

Monta vahvaa valttia 

”Olemme valtavan muutoksen edessä, mutta uskon ihmisten olevan siihen valmiita. Näen reformin upeana tilaisuutena”, Maria Sarkkinen sanoo.

Ammatillisen koulutuksen uudistustarpeen Sarkkinen on nähnyt jo kauan, viimeksi Helsingin seudun kauppakamarissa, jossa hän toimi ennakkomarkkinoitikamarin päällikkönä vuodesta 2016 lähtien tehtävänään koulutuksen työelämävastaavuuden sekä yritysten ja oppilaitosten vuorovaikutuksen kehittäminen.

Sarkkinen on vakuuttunut Stadin ammattiopiston ja Stadin aikuisopiston mahdollisuuksista onnistua muutoksessa, sillä muutosten tiellä ollaan jo nyt. Esimerkiksi ammatillisten opettajien vuosityöajan kokeiluun on lähdetty ennakkoluulottomasti mukaan.

Stadin ammattiopistolla ja aikuisopistolla on monta vahvaa valttia, jotka varmasti edesauttavat muutoksessa. Näitä ovat monialaisuus, suuruus, osaava henkilöstö ja sijainti pääkaupungissa. Opiskelijoita on noin 17 000, henkilökuntaa noin 1 000 ja toimipaikkoja 17.

Opettajilla keskeinen rooli

Ihmettely. Ilolla tekeminen. Yhdessä tekeminen. Oivaltaminen. Kokeileminen. Kokeilukulttuuri. Lupa mokata. Näitä asioita Maria Sarkkinen haluaa edistää ja näistä hän voisi puhua vaikka kuinka kauan. Oppimisesta, opettamisesta ja opettajista puhuessaan hän innostuu valtavasti. 

Opettajilla onkin ammatillisen koulutuksen muutoksessa keskeinen rooli, muun muassa siksi, että henkilökohtaisten opintosuunnitelmien laadinta ja toteuttaminen haastaa opettajat aivan uudella tavalla.  Jatkossa opettaja on entistä enemmän valmentaja, coach, ja opiskelija ottaa enemmän vastuuta omasta oppimisestaan.    

Maria Sarkkinen luottaa vankasti opettajiin, sillä pedagogina ja opettajia kouluttaneena hän on nähnyt opettajien hyvät pedagogiset taidot, työhön sitoutumisen ja kyvyn innostua ja innostaa opiskelijoita. 

”On huikea rikkaus, kun nämä asiantuntijamme ovat mukana muutoksessa.”

Viime kädessä pyrimme opiskelijan parhaaseen, haluamme tuottaa hyvää oppimista. ”Toivon, että opiskelijoiden olisi helppo ja mukava tulla meille”.

Johtajana Maria Sarkkinen haluaa olla helposti lähestyttävä, ratkaisukeskeinen, osallistava ja kuunteleva – ja innostava uudistaja.  

Maria Sarkkinen on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri. Lisäksi hän on suorittanut estenomin tutkinnon, opettajan ammattipedagogiset opinnot sekä opetushallinnon tutkinnon.

Sarkkinen on työskennellyt Helsingin seudun kauppakamarin ennakointikamarin projektipäällikkönä, SKY-Opiston rehtorina ja säätiön asiamiehenä, Omniassa InnoOmnian innovaatiopäällikkönä ja varajohtajana sekä Omnian aikuisopiston markkinointipäällikkönä. Hän on myös työskennellyt lehtorina Omniassa sekä Taitaja- ja SAKU -tapahtumien markkinointipäällikkönä. Lisäksi hän on osallistunut moniin kehittämishankkeisiin ja luottamustehtäviin.

Tietoa ammatillisen koulutuksen reformista opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla


JAA