Suoraan sisältöön

Oppisopimusviikko on käynnissä

Valtakunnallista Oppisopimusviikkoa vietetään 9.­–13.10.2017 ensimmäistä kertaa Suomessa. Työn ja oppilaitosopiskelun yhdistävää oppisopimuskoulusta juhlistetaan yli 150 verkko- ja paikallistapahtumassa ympäri maan.

Vuosittain oppisopimuksella opiskelee noin 50 000 ihmistä ja määrän toivotaan kasvavan. Siksi oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksista halutaan kertoa oman teemaviikon avulla. Oppisopimusviikossa on mukana koulutuksenjärjestäjät ympäri Suomen ja sen virallisena suojelijana toimii opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Yhteistyökumppaneihin kuuluu mm. opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus, Elinkeinoelämän keskusliitto, Suomen Yrittäjät, Taloudellinen tiedotustoimisto TAT ja Suomalaisen Työn Liitto.

Oppisopimusviikon pääjärjestäjänä toimii OpsoDiili-koordinaatiohanke.

Työelämä- ja oppisopimuspalveluilla omaa ohjelmaa

Myös Stadin aikuisopiston Työelämä- ja oppisopimuspalveluilla on erityisohjelmaa Oppisopimusviikolla. Keskiviikkona 11.10. pidettävä Yritysaamiainen on osa viikon Työelämä-teemapäivää. Työelämä- ja oppisopimuspalvelut ovat kutsuneet yhteistyöyritysten edustajia kuulemaan ammatillisen koulutuksen reformista ja ideoimaan yhdessä, miten kehitetään uusien muutosten pohjalta vahvaa yhteistyömallia.

Torstaina 12.10. järjestetään Työpaikkoja oppisopimuksella -rekrytointitilaisuus Helsingin Ohjaamossa alle 30-vuotiaille nuorille. Tilaisuudessa on useita eri alojen yrityksiä tarjoamassa oppisopimustyöpaikkoja. Katso tilaisuuden tapahtumasivut Facebookissa.

Opinto-ohjaajat kerääntyvät perjantaina 13.10. yhteen kuulemaan oppisopimuksesta valtakunnallisen webinaarin äärelle Stadin aikuisopiston tiloihin.

Lauantaina 14.10. järjestetään HS-Areenalla Football for Refugee Women -jalkapallofestivaali. Tapahtuma tuo tuo yhteen amatöörijoukkueita, jalkapallon harrastajia, urheilijoita ja urheilun ystäviä levittämään ja lisäämään tietoisuutta pakolaisten, erityisesti pakolaisnaisten, tilanteesta Suomessa ja Euroopassa. Tapahtuman järjestää MAHTAVA-hanke.

Lue lisää jalkapallotapahtumasta.

Lisätietoa oppisopimuksesta voit kysyä sähköpostitse osoitteesta: oppisopimus(at)hel.fi

Lue lisää oppisopimusviikosta.

Katso oppisopimusviikon tapahtumasivut Facebookissa.

Katso videot vuoden oppisopimusopiskelijasta, työnantajasta ja työpaikkaohjaajasta Oppisopimus.fi:n Youtubesta.

JAA