Kilpailutoiminta

Stadin ammatti- ja aikuisopiston opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua useisiin ammattitaidon kilpailuihin. Esimerkiksi Taitaja-kilpailussa opiskelijat pääsevät mittelemään yli 45 eri ammattialalla. Team Stadi menestyi hienosti vuoden 2019 kisoissa.

SAKUstars-tapahtumassa kisataan kulttuurialan lajeissa, kuten tanssissa, laulussa ja teatterissa. Myös kulttuurialan kisoissa Team Stadi on niittänyt menestystä.

Kilpailumahdollisuuksia on monia:

Taitaja – ammattiosaamisen suomenmestaruuskilpailu, vuosittain
Taitaja2020 Jyväskylä 11.-14.5.2020, " Tunne tulevaisuus"

Taitaja on vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa ammatillisen perustutkinnon opiskelijat kilpailevat ammattitaidon suomenmestaruudesta noin 45 eri ammattialalla yli neljänsadan kilpailijan voimin. Kilpailuun voi osallistua kilpailuvuonna 21 vuotta täyttävät ja sitä nuoremmat ammatillisen perustutkinnon opiskelijat.

Vuosittain järjestetään myös muutamia ikärajattomia kilpailulajeja. Kilpailulajeissa omissa sarjoissa nähdään myös kansainvälisiä kilpailijoita sekä lukio- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita näyttämässä osaamistaan. Kilpailuun osallistuminen on osa opintoja ja kilpailun perusosallistumiskuluista vastaa oppilaitos.
 
Taitaja- tapahtumassa järjestetään TaitajaPlus-kilpailu, joka on tarkoitettu ammatillisessa perustutkinnossa opiskeleville nuorille, joille on laadittu henkilökohtaista opiskelua koskeva suunnitelma.
 
Taitaja- ja TaitajaPlus-kilpailut ovat kaksivaiheiset, joissa semifinaalikilpailun kautta edetään finaalikilpailuun. Ennen valtakunnallisia semifinaaleja voidaan tarvittaessa järjestää oppilaitoksen sisäisiä karsintakilpailuja.
Taitajan vuosittaiset semifinaalikilpailut järjestetään viikolla 5 eri oppilaitoksissa. Tarkemmat tiedot kunkin vuoden Taitaja-tapahtuman järjestäjän verkkosivuilla. Lue lisää.
 
Stadin ammatti- ja aikuisopistosta kootaan vuosittain joukkue, Team Stadi. Kilpailusta tiedotetaan erikseen.

Taitaja9
Taitaja-tapahtumassa järjestetään myös Taitaja9-finaalikilpailu, joka on tarkoitettu perusopetuksen 7.-9.-luokkalaisille. Taitaja9 on kolmivaiheinen joukkuekilpailu. Helsingin aluekilpailut järjestetään syksyllä 2018 Next level -tapahtuman yhteydessä.

EUROSkills, joka toinen parillinen vuosi
WorldSkills Europe | Discover the power of skills
Euroskills2020 Graz 16.-20.9.2020, ” We are Skills”
Euroskills2022 Pietari

EUROSkills-kilpailu on ammattiosaamisen euroopanmestaruuskilpailu. Euroskills on joka toinen parillinen vuosi järjestettävä tapahtuma, joka on tarkoitettu kilpailuvuonna 25 vuotta täyttäville tai sitä nuoremmille ammattiosaajille. Kilpailuun valitaan lajikohtaisesti valtakunnallisten karsintakilpailujen kautta ammattitaidon kilpailulajeissa, joissa on suunnitelmallinen valmennustoiminta, jota koordinoi lajikohtainen lajipäällikkö.

Valtakunnallisen karsintakilpailun kautta esitetään nimettäväksi Skills Finland ry:lle lajikohtainen maajoukkue-edustaja. Kilpailuun valmentautuminen on suunnitelmallista ja sitä johdetaan Skills Finland ry:n toimesta. Maajoukkue-edustajaksi valittu henkilö edustaa Suomea ja Suomen ammatillista koulutusta kansainvälisessä kilpailussa ja muissa erikseen sovittavissa tapahtumissa. Hän sitoutuu valmennukseen sekä edustamaan taustatahoaan erikseen sovittavissa tilanteissa ja tapahtumissa.
 
Kilpailulajien valmennusryhmiin osallistumisesta voi tiedustella tarkemmin omalta opettajalta ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston kilpailutoiminnan koordinaattorilta.
 
Kilpailuun osallistuminen on osa opintoja, jolloin kilpailun perusosallistumiskuluista vastaa oppilaitos. Lue lisää.

World Skills, joka toinen pariton vuosi
WSC2019 Kazan 22.-27.8.2019, “Skills For The Future”
WSC2021 Shanghai ”New Youth, New Skills, New Dreams”

WorldSkills-kilpailu on ammattiosaamisen maailmanmestaruuskilpailu.

WorldSkills  on joka toinen pariton vuosi järjestettävä tapahtuma, joka on tarkoitettu kilpailuvuonna 22 vuotta täyttäville tai sitä nuoremmille ammattiosaajille. Kilpailuun valitaan lajikohtaisesti valtakunnallisten karsintakilpailujen kautta ammattitaidon kilpailulajeissa, joissa on suunnitelmallinen valmennustoiminta, jota koordinoi lajikohtainen lajipäällikkö.

Valtakunnallisen karsintakilpailun kautta esitetään nimettäväksi Skills Finland ry:lle lajikohtainen maajoukkue-edustaja. Kilpailuun valmentautuminen on suunnitelmallista ja sitä johdetaan Skills Finland ry:n toimesta. Maajoukkue-edustajaksi valittu henkilö edustaa Suomea ja Suomen ammatillista koulutusta kansainvälisessä kilpailussa ja muissa erikseen sovittavissa tapahtumissa. Hän sitoutuu valmennukseen sekä edustamaan taustatahoaan erikseen sovittavissa tilanteissa ja tapahtumissa.
 
Kilpailulajien valmennusryhmiin osallistumisesta voi tiedustella tarkemmin omalta opettajalta ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston kilpailutoiminnan koordinaattorilta.
 
Kilpailuun osallistuminen on osa opintoja, jolloin kilpailun perusosallistumiskuluista vastaa oppilaitos.

Lue lisää:

www.worldskills.org/
http:/skillsfinland.fi/



JAA
17.06.2019 12:54