Suoraan sisältöön

Asukasosallisuuden avustukset

Helsingin kaupunki avustaa helsinkiläisiä järjestöjä, yhteisöjä ja asukasryhmiä vuosittain noin 70 miljoonalla eurolla. Avustettavan toiminnan tulee kohdistua Helsingin kaupungin asukkaisiin. Lue lisää kaupungin myöntämistä avustuksista Avustukset-verkkosivulta.

Asukasosallisuuden avustuksia myönnetään asukastalojen ylläpitämiseen ja niiden toiminnan koordinointiin sekä asukasosallisuutta parantavien rakenteiden ja menetelmien kehittämiseen.

Asukasosallisuuden avustuslajeja ovat kerran vuodessa haettavat yleisavustus ja toiminta-avustus sekä ympäri vuoden haettava pienavustus. Avustusten myöntämisessä noudatetaan kaupunginhallituksen vahvistamia avustuskriteereitä.

Vuodelle 2019 on asukasosallisuuden avustuksiin varattu 766 000 euroa, josta 22 482 euroa on varattu pienavustuksiin.

Avustuksia haetaan asiointi.hel.fi-palvelussa.

Huom! Asukasosallisuuden pienavustuksiin vuodelle 2019 kohdistettu määräraha loppui kevään 2019 aikana, eikä 30.5.2019 alkaen vuodelle 2019 myönnetä enää asukasosallisuuden pienavustuksia.


Avustukset vuodelle 2020

Vuodelle 2020 haettavien asukasosallisuuden yleis- ja toiminta-avustusten hakuaika alkaa 1.4.2019 ja päättyy 30.4.2019 klo 16.00. Pienavustuksia voi hakea koko vuoden ajan.

Kaikki kaupungin avustukset ja hakuajat vuodelle 2020 näet avustuskuulutuksesta.

Yleistä Helsingin kaupungin avustuksista.


Asukasosallisuuden avustuksista järjestetään infotilaisuus torstaina 21.3.2019 Helsingin kaupungintalon auditoriossa.

Infotilaisuuden materiaali (pdf).

Lisätietoja: vuorovaikutussuunnittelija Anu Markkola, anu.markkola@hel.fi, puh. 09 310 36547



JAA
07.08.2019 15:09