Suoraan sisältöön
Etusivu
A A A
Palomies-ensihoitajat harjoittelevat metrossa.

Pelastuslaitos harjoittelee Lauttasaaren metroasemalla 24.-27.4.

Helsingin kaupungin pelastuslaitos harjoittelee sammutus-, pelastus- ja ensihoitotoimintaa 24.4. - 27.4. välisenä aikana Lauttasaaren metroasemalla.  Harjoitusaika on kaikkina päivinä klo 11 - 14. Harjoitukset aiheuttavat savua metroaseman lähistöllä. Pelastusharjoitukset ovat osa länsimetron käyttöönottoa.

Harjoitusten tavoitteena on harjoitella pelastamista hyödyntäen länsimetron turvallisuusjärjestelmiä. Samalla harjoitellaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä Helsingin pelastuslaitoksen, HKL:n metrovalvomon ja poliisin sekä muiden tahojen kanssa.

Savunpoistojärjestelmien testaus ja pelastustoimien harjoittelu edellyttävät vaarattoman harjoitussavun käyttöä. Näin ollen savua esiintyy harjoituksen aikana harjoituspaikkojen läheisyydessä. Harjoituksen aikana harjoitusalueella havaituista savuhavainnoista ei tule ilmoittaa hätäkeskukseen.

Osallistuvia pelastusyksiköitä on jopa toistakymmentä, jolloin metroaseman sisäänkäyntien ja kuilujen läheisyydessä liikkuminen voi olla hankalaa. Yleisöä pyydetäänkin välttämään turhaa liikkumista alueella harjoituksen aikana.

Länsimetron asemien sisäänkäynnit sijoittuvat kauppakeskus Lauttiksen yhteyteen (Kauppaneuvoksentie 16 ja Otavantie 9 risteys) sekä Gyldénintielle.

JAA