Kuva: Rhinoceros Oy

Iltapäivätoiminnan hakijamäärä kasvoi Helsingissä

06.06.2016 10:54

Lukuvuoden 2016–2017 perusopetuksen iltapäivätoimintaan haki noin 6600 lasta. Hakemuksia saapui yli 300 enemmän kuin vuonna 2015. Koulujen, järjestöjen, seurakuntien ja yksityisten tahojen järjestämään iltapäivätoimintaan pystytään sijoittamaan noin 5500 lasta. Noin tuhat 2.-luokkalaista jää ilman paikkaa.
- Kevään hakuaikana hakeneille 1.-luokkalaisille ja erityisen tuen 2.-luokkalaisille turvataan paikka iltapäivätoiminnassa, jos ryhmiin tuli tarpeeksi hakijoita. Valitettavasti kaikkiin ryhmiin ei tullut tarpeeksi hakemuksia, joten osa 1.-luokkalaisista ei päässyt toivomaansa paikkaan, kertoo erityissuunnittelija Leena Palve-Kaunisto opetusvirastosta.

Kielteiset päätökset ovat lähteneet postin kuljetettavaksi 3.6.2016. Myönteiset päätökset postitetaan viimeistään 29.6.2016.

Vaihtoehtona leikkipuistojen iltapäivätoiminta

Koulujen iltapäivätoiminnan ryhmistä saattaa vapautua paikkoja kesällä ja vielä syksyllä toiminnan käynnistyttyä. Iltapäivätoiminnan koordinaattorit ottavat yhteyttä niihin huoltajiin, joiden lapselle voidaan tarjota vapautunutta paikkaa.

Varhaiskasvatusvirasto järjestää myös koululaisten iltapäivätoimintaa leikkipuistoissa. Ilmoittautumislomake avoimeen leikkitoimintaan palautetaan siihen leikkipuistoon, jonka toimintaan lapsi halutaan ilmoittaa. Leikkipuistojen iltapäivätoimintaan voi ilmoittautua myös toimintakauden aikana. Lomake löytyy Iltapäivätoiminta leikkipuistoissa -sivuilta.

Lisätiedot
Iltapäivätoiminta kouluissa

JAA