Suoraan sisältöön
Etusivu
A A A

Opetuslautakunta käsittelee digitalisaatio-ohjelmaa 31. maaliskuuta

Opetuslautakunta jätti kokouksessaan tänään pöydälle esityksen opetuksen vuosien 2016-2019 digitalisaatio-ohjelmasta. Esityksen käsittely jatkuu ylimääräisessä kokouksessa torstaina 31. maaliskuuta.

Peruskouluille ja Stadin ammattiopistolle tarvitaan tulevaisuudessa uusia tiloja

Lautakunta antoi kiinteistölautakunnalle lausunnon Helsingin vuosien 2017-2026 talonrakentamisohjelman luonnoksesta. Talonrakentamisohjelma on osa kaupungin vuoden 2017 talousarvioesitystä.

Peruskoululaisten määrän Helsingissä ennustetaan kasvavan noin tuhannella oppilaalla vuosittain. Vuoteen 2026 mennessä tarvitaan tilat noin 8 000 oppilaalle. Eniten tilantarvetta on Helsingin keskisellä, eteläisellä ja pohjoisella alueella sekä läntisellä alueella erityisesti Haagassa. Koulujen tilankäyttöä tehostetaan, mutta lisätilaa tarvitaan etenkin uusille asuinalueille.

Jos Stadin ammattiopiston uudet tilat ja peruskorjaukset valmistuvat suunnitellussa aikataulussa, pystyy oppilaitos vastaamaan kasvavan opiskelijamäärän tarpeisiin.

Tällä hetkellä useissa tiloissa on sisäilmaongelmia, jotka vaikeuttavat rakennusten tehokasta käyttöä. Opetuslautakunta on huolestunut koulujen, oppilaitosten ja päiväkotien tilojen terveellisyydestä ja turvallisuudesta.

Koulujen ilta- ja vapaa-ajankäytön maksut nousevat vuonna 2017

Lautakunta päätti korottaa koulujen ja oppilaitosten ilta- ja vapaa-ajan käytön maksuja 1,1 prosentilla ajalle 1.1.-30.6.2017. Hinnat päätettiin vain puoleksi vuodeksi, sillä opetusvirasto ja liikuntavirasto selvittävät, voivatko koulujen liikuntatilat siirtyä liikuntaviraston hallintaan. Tällöin ne varattaisiin liikuntaviraston varausjärjestelmän kautta.

Opetuslautakunnan kokouksen 22.3.2016 päätökset

Opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston kokouksen 22.3.2016 päätökset

JAA