Suoraan sisältöön
Etusivu
A A A

Nuorten teatteriryhmät voivat ilmoittautua Loistefestariin vielä tänään

Nuorten Loistefestari järjestetään 18.–20.3.2016 pääkaupunkiseudun näyttämöillä. Tänä keväänä kulttuuritapahtuman teemana on teatteri. Loistefestari kutsuu pääkaupunkiseudun nuorten teatteriryhmät esiintymään suurelle yleisölle maaliskuussa. Nuorten teatteriryhmien ilmoittautuminen mukaan tapahtumaan on nyt käynnissä ja jatkuu maanantaihin 15.2.2016 asti. Voitte ilmoittaa esityksenne mukaan osoitteessa loiste.munstadi.fi.

Loistefestari on hieno mahdollisuus saada arvokasta esiintymiskokemusta, uusia kavereita sekä asiantuntevia vinkkejä tulevaisuutta varten. Loistefestarilla teatterialan ammattilaisista koostuva raati antaa nuorille kannustavaa ja kehittävää palautetta. Tapahtuman taiteellisena johtajana nähdään näyttelijä Chike Ohanwe.

– Vanhan tiedon mukaan näyttelijät elävät yleisesti ottaen pitempään koska lavalla hahmossa ollessa oma elämä menee pauselle. Itse ilmoittautuisin Loisteeseen ihan terveydellisistäkin syistä, sanoo Chike.

Loistefestariin voivat osallistua kaikki pääkaupunkiseudulla asuvat 10–25-vuotiaat taiteenharrastajat. Loistefestari on tarkoitettu nuorten ryhmille, ja ryhmässä tulee olla vähintään kolme nuorta. Esityksen genre on vapaa. Teosten vähimmäispituus on 15 minuuttia ja enimmäispituus 60 minuuttia. Esitys voi olla millä tahansa kielellä. Loistefestarin mieleenpainuvimmat esitykset pääsevät edustamaan pääkaupunkiseutua valtakunnalliseen TEATRIS 2016 -tapahtumaan Vaasaan 27.–29.5.2016. Huomioittehan, että Teatriksen säännöt poikkeavat osin Loistefestarin säännöistä.

Loistefestari starttaa näyttävillä avajaisilla Kansallisteatterissa perjantaina 18.3. Tapahtuman katselmukset pidetään 18.–19.3. Vernissassa Vantaalla, Narrin näyttämöllä ja Gloriassa Helsingissä sekä Kannusalissa Espoossa. Loistefestari huipentuu gaalaan Aleksanterin teatterissa sunnuntaina 20.3. klo 18 alkaen. Loistefestarin järjestävät Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten nuoriso- ja kulttuuritoimet. Katselmuksiin ja gaalaan on vapaa pääsy.

Lisätiedot: 

 loiste.munstadi.fi

#loistefestari #tämäonteatteria #tot

Helsinki: Tiina Toivonen, 041 512 1706, tiina.toivonen(at)hel.fi ja Katri Pehkonen, 040 334 6430, katri.pehkonen(at)hel.fi
Vantaa: Vesa Peipinen, 040 861 0793, vesa.peipinen(at)vantaa.fi
Espoo: Laura Arala, 043 825 7238, laura.arala(at)espoo.fi
Kauniainen: Kermit Haapalainen, 050 567 1864, kermit.haapalainen(at)kauniainen.fi

JAA