Töölön kisahalli, lähde: Helsingin aineistopankki

Vaikuta Töölön kisahallin tulevaisuuteen

30.03.2017 12:07

Töölön kisahalli on varovaisenkin arvion mukaan täydellisen perusparannuksen tarpeessa. Helsingin kaupungin liikuntavirasto haluaa jo tässä vaiheessa osallistaa kerrokantasi.hel.fi-palvelun kautta myös kuntalaiset visioimaan mitä kaikkea Töölön kisahalli voisi tarjota jatkossa.

Historia
Töölön kisahalli, entinen Messuhalli, sai alkunsa Osuuskunta Suomen Messujen vuonna 1933 järjestämästä arkkitehtuurikilpailusta ja Messuhalli valmistui kesällä 1935. Tämä ensimmäisen vaiheen tuotos tunnetaan nykyisin nimellä A-halli. Vuonna 1947 tehtiin päätös rakentaa tontille ns. B-halli, jonka myötä saatiin kaivattua lisätilaa suurnäyttelyille. Vuoden 1952 olympialaiset olivat myös sysäyksenä B-hallin rakennustöiden käynnistymiselle. Messutoiminnan poistuttua rakennuksesta 1970-luvun puolivälissä tilat siirtyivät Helsingin kaupungin liikuntakäyttöön.

Nykyisellään kisahalli palvelee monipuolisesti helsinkiläisiä
Töölön kisahalli on todellinen monitoimihalli. Kilpailutoimintaa järjestetään koripallossa, lentopallossa, miekkailussa, nyrkkeilyssä ja voimistelussa. Lisäksi Kisiksellä voi harrastaa mm. sulkapalloa, pöytätennistä, cheerleadingiä, karatea, urbaania katutanssia, golfia, juoksua ja nyrkkeilyä, unohtamatta voimailu- ja kuntosalitoimintaa. Rakennuksessa on myös Helsingin kaupungin liikuntaviraston hallinnon ja henkilöstön työtiloja sekä ulosvuokrattua tilaa. Kisahallin päivittäinen kävijämäärä on noin 1500 kävijää, eli vuositasolla noin 550 000 kävijää. Tavoitteena on lisätä liikuntatiloja, lisätä kävijämääriä sekä lisätä vapaassa käytössä olevia tiloja. Mahdollisesti luopumalla ulosvuokratuista tiloista ja runsaista varastotiloista sekä toteuttamalla toimistotilat paremmin Töölön kisahalliin saadaan jopa 20 prosenttia uutta liikuntatilaa. Kehittämisen keskiössä ovat olleet kaikille suunnatut matalan kynnyksen liikuntapalvelut.

Tutustu, vastaa ja vaikuta
Tutustu alustaviin suunnitelmaluonnoksiin oheisesta linkistä ja kerro, mitä mieltä olet niistä: mikä on suunnitelmissa hyvää ja mikä kaipaa kehittämistä? Kommentointi on avoinna 30. huhtikuuta asti. Kaikki vastaukset käydään läpi toukokuun alussa ja vastausten tuloksista tiedotetaan toukokuun lopulla mm. Kerro Kantasi -palvelussa. Tämän jälkeen järjestetään vielä työpajoja, jotta Töölön kisahallin suunnitteluun saadaan mukaan mahdollisimman kattavasti helsinkiläisiä.

Tervetuloa tutustumiskierroksille
Kisahallissa järjestetään ke 19.4. klo 18.00 - 19.00 ja to 20.4. klo 18.00 - 19.00 tutustumiskierrokset, joissa liikuntaviraston edustaja kertoo paikan historiasta sekä tutustuttaa rakennuksen tarveselvitykseen ja alustaviin suunnitelmiin. Osallistujia opastetaan kierroksen päätteeksi jättämään kommentit Kerro Kantasi -palveluun.

JAA