Kolme asiakasta katsovat tablettitietokonetta kirjastossa

Kirjastojen lainaus ja käynnit nousivat reilusti Helsingissä

31.01.2017 12:04

Vuosi 2016 oli vilkas Helsingin kaupunginkirjastossa. Lainaus nousi yli 5 prosenttia ja käynnit yli 2 prosenttia edellisvuodesta. Asiakkaiden tekemien varausten määrä nousi jopa 16 prosenttia. Myös e-kirjastossa ylitettiin miljoonan latauksen raja.

- Töölön kirjasto avattiin elokuussa yli kahden vuoden remontin jälkeen, ja se näkyy luvuissa, sanoo Helsingin kirjastotoimen johtaja Tuula Haavisto.

Varausten osuus ensilainoista oli Helsingissä 24 prosenttia, mikä oli pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen korkein. Suurissa kirjastoissa osuus oli suurempi kuin muissa kirjastoissa.

- Varausmaksut poistettiin Helsingissä vuoden 2015 alussa ja tämän jälkeen varausten määrä on kasvanut voimakkaasti. Huomaamme, että myös kirjastoja aletaan käyttää verkkokauppojen tapaan. Tämä on iso muutos toimintakulttuurissa, johtaja kertoo.

Kaukolainoja toimitettiin Pasilan pääkirjastosta ympäri Suomea yhteensä 4 631 ja toisaalta Helsinkiin toimitettiin muista kirjastoista kaukolainoja 1 070. Tämän lisäksi Pasilan pääkirjastossa toimiva monikielinen kirjasto toimitti 14 690 lainaa eri puolille maata.

- Tässä näkyy uusien maahantulijoiden määrän kasvu. Kirjastot ovat hoitaneet omaa osuuttaan kotoutumisessa onnistuneesti myös muilla keinoilla kuin aineistotarjonnalla. Muun muassa kirjastojen maksuttomat verkkoyhteydet ja kansainväliset e-lehdet ovat tulijoille tärkeitä, Haavisto toteaa.

E-kirjastossa ylittyi miljoonaraja

Helmet e-kirjaston lainauksessa ylitettiin ensi kertaa miljoonaraja: kaikkien e-aineistojen latauskerrat nousivat yli miljoonan, kun e-kirjojen, e-äänikirjojen, e-lehtien, verkkomusiikin ja verkkoelokuvien latauskerrat olivat yhteensä 1 045 389.

Eniten e-kirjastossa ladattiin e-lehtiä ja musiikkia. E-lehtien käyttö yli kaksinkertaistui edellisvuodesta.

E-kirjaston tilastoja lukiessa täytyy huomata, että e-kirjojen ja e-äänikirjojen kohdalla kyse on lainauskerroista, e-lehtien kohdalla luku- tai latauskerroista, verkkomusiikin kohdalla kuunneltujen raitojen määrästä ja verkkoelokuvien kohdalla katseltujen elokuvien määrästä (InstantFlix, OverDriven elokuvat ja Naxos Video Libraryn filmit).

Vilkkaimmat kirjastot olivat Pasila ja Kirjasto 10

Eniten kaupunkilaiset lainasivat kirjastoaineistoa pääkirjastosta Pasilasta. Toiseksi suurimmat kirjastot lainausmääriltään olivat Itäkeskuksen ja Kallion kirjastot.

Kävijöitä oli eniten Kirjasto 10:ssä, jossa vuoden aikana oli lähes 590 000 käyntiä. Muut kävijämäärän suurimmat kirjastot olivat Kallion kirjasto sekä Itäkeskuksen kirjasto.

Vuositilastoja 2016 lyhyesti

 

Helsingin kaupunginkirjaston lainaus, käynnit ja varaukset 2016
  2015 2016 Muutos
Lainaus yhteensä 8 827 319 9 284 831 +5.2%
Käynnit yhteensä 6 133 185 6 279 521 +2.4%
Varauksia yhteensä 1 028 898 1 195 856 +16.2%

 

Suurimmat kirjastot, lainaus 2016
  Lainaus
Pasilan kirjasto 859 019
Itäkeskuksen kirjasto 740 407
Kallion kirjasto 639 686

 

Suurimmat kirjastot, käynnit 2016
  Käynnit
Kirjasto 10 589 813
Kallion kirjasto 501 143
Itäkeskuksen kirjasto 426 604

 

Helmet e-kirjaston käyttölukuja vuodelta 2016
  2015 2016
Kaikki e-aineistojen latauskerrat * 634 005 1 045 389
E-kirjojen lainaus 129 506 171 262
E-äänikirjojen lainaus 8 858 18 289
E-kirjat ja e-äänikirjat yhteensä 138 364 189 551
E-lehdet 252 681 629 449
Verkkomusiikki 231 589 219 185
Elokuvat ja videot 11 371 7204

* Sisältää e-kirjat, e-äänikirjat, e-lehdet, verkkomusiikki, verkkoelokuvat

 

 

 

 

JAA